fbpx

MindMe –koulu kuuluu kaikille -koulutus- ja kehittämisprosessi 2021–2022 TYKS-alueella Satakunnan neljässä kunnassa (Eura, Kankaanpää, Pori, Ulvila) käynnistyi tammikuussa 2021. Koulutusprosessi auttaa kuntia kehittämään ja pilotoimaan hyviä käytäntöjä sijaishuollossa kasvavien koulunkäynnin järjestämisessä ja kouluakäymättömyyteen puuttumisessa.

Kokonaisuus toteutetaan osana Sosiaali- ja terveysministeriön Lastensuojelun monialaisen kehittäminen- kokonaisuutta ja TOP-hanketta (Tuki oikeasta paikasta). Hanke on jatkumo valtakunnalliseen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaan.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat lastensuojelun, opetustoimen ja opiskeluhuollon toimijat, jotka työskentelevät peruskouluikäisten sijoitettujen sekä kouluakäymättömien lasten ja nuorten kysymysten äärellä.

Kuntiin perustetaan kehittäjäryhmät, jotka sitoutuvat rakenteiden ja käytäntöjen kehittämiseen. Prosessi sisältää avoimen aloituswebinaarin, viisi koulutuksellista työpajaa, kunnan oman kehittämistyön tuen ja konsultaation välitehtävineen, nuorten foorumin sekä päättöwebinaarin, jossa kunnat esittelevät kehittämistyönsä tulokset.

 

Koulunkäynnin sujuminen ja koulupolulla pysyminen on keskeisin suojaava tekijä erityisesti sijoitettujen lasten ja erityistä tukea tarvitsevien hyvinvoinnin kannalta myös aikuisuudessa. Lasten psyykkisen oireilun ja koulupoissaolojen lisääntyminen jopa alakouluissa haastaa opetushenkilöstöä ja monialaisia toimijoita. Kentällä on tarve selkeille toimintamalleille ja rakenteille. Haasteiden moninaisuus edellyttää tiivistä monialaista yhteistyötä sosiaalitoimen, koulun sekä terveydenhuollon yhdyspinnoilla, osaamisen ja osallisuuden vahvistamista sekä yhteistyössä kehitettyjä rakenteita.

Ota yhteyttä! Tarjoamme mielellämme apua vastaavien kehittämisprosessien toteuttamiseen.

MindMe-prosessin kunnat, työpajat ja kehittäjäryhmät

Kaikille kunnille yhteiset työpajat verkossa

Avoimet koulutukset / työpajat, klo 12-15:

ma 30.8.2021  Sijaishuollossa kasvavien koulunkäynti, ilmoittautumislinkki

ti 12.10.2021    Systeemisyys, ilmoittautumislinkki

ti 30.11.2021    Kouluakäymättömyys,  ilmoittautumislinkki

ti 8.2.2022        Mielen hyvinvointi, ilmoittautumislinkki

ti 29.3.2022      Osallisuus, ilmottautumislinkki

Ristiinpölytystä! – päättöwebinaari 28.4.2022, ilmoittautumislinkki

Eura

Euran kehittäjäryhmän tapaamiset:

to 25.3.2021     klo 13-15. startti

ke 1.9.2021       klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

to 14.10.2021 klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki 

to 2.12.2021     klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

to 10.2.2022     klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki tulossa

to 31.3.2022     klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki tulossa

Kehittäjäryhmän jäsenet:

Kankaanpää

Kankaanpään kehittäjäryhmän tapaamiset:

to 18.3.2021     klo 13-15 startti

ti 31.8.2021      klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

ke 13.10.2021 klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

ke 1.12.2021    klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

ke 9.2.2022       klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki

ke 30.3.2022    klo 9-11.30, ilmoittautumislinkki tulossa

Kehittäjäryhmän jäsenet:

Pori

Porin kehittäjäryhmän tapaamiset:

to 18.3.2021     klo 13-15, startti

ti 31.8.2021      klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

ke 13.10.2021 klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

ke 1.12.2021    klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

ke 9.2.2022       klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

ke 30.3.2022    klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki tulossa

Kehittäjäryhmän jäsenet:

Ulvila

Ulvilan kehittäjäryhmän tapaamiset:

ke 24.3.2021 klo 13-15, startti

ke 1.9.2021 klo 13- 15.30, ilmoittautumislinkki

to 14.10.2021 klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

to 2.12.2021 klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki

to 10.2.2022 klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki tulossa

to 31.3.2022 klo 13-15.30, ilmoittautumislinkki tulossa

Kehittäjäryhmän jäsenet:

Lauste ja Lagmansgården

Lausteen ja Lagmansgårdenin kehittäjäryhmän tapaamiset:

to 2.9.21 klo 8.30–11.00, ilmoittautumislinkki

pe 15.10.21 klo 8.30–11.00, ilmoittautumislinkki

pe 11.2.22 klo 8.30–11.00, ilmoittautumislinkki tulossa

pe 1.4.22 klo 8.30–11.00, ilmoittautumislinkki tulossa

Taustaa

VIP-verkostotoiminnan (vaativan erityisen tuen palveluverkosto) toiminnan alussa selvitettiin kansallisesti erityisen tuen ja koulunkäynnin suurimmat haasteet. Kaikilla ERVA-alueilla (sairaanhoitopiirien erityisvastuualueet) yhdeksi suurimmaksi haasteista on noussut kouluakäymättömien sekä sijaishuollossa asuvien oppilaiden tilanne. Niiden kehittäminen on VIP –toiminnan keskiössä.

Myös tutkimusten mukaan em. oppilasryhmillä ilmenee usein vaikeuksia oppimisessa ja koulunkäynnissä. Ongelmat ovat usein päällekkäisiä. Lähtökohdat hyvään aikuisuuteen ovatkin vahvasti yhteydessä koulunkäynnin sujumiseen. Koulua käymättömien ja sijoitettujen lasten oikeuksien toteutuminen koulussa vaatii tiedon lisääntymistä ko. erityiskysymyksissä. Lisäksi haasteiden moninaisuus edellyttää tiivistä monialaista yhteistyötä sosiaalitoimen, koulun sekä terveydenhuollon yhdyspinnoilla, osaamisen ja osallisuuden vahvistamista sekä SiSoTe-yhteistyössä kehitettyjä rakenteita.

Tavoitteet

  • Koulutus- ja kehittämisprosessin tavoitteet:
    • vahvistaa verkoston osaamista sekä systeemistä työotetta sijaishuollossa kasvavien opetuksen ja tuen järjestämisessä sekä koulupoissaoloihin puuttumisessa
    • ohjata ja käynnistää kunnissa oman työn kehittämisprosessit
    • kirkastaa palvelupolkuja, eri toimijoiden rooleja sekä luoda yhtenäisiä käytäntöjä
    • pilotoida/käynnistää Sisukas-toimintaa
    • hyödyntää kokemustietoa kehittämistyössä
    • vahvistaa sijaishuollossa kasvavien ja heidän lähiaikuistensa osallisuutta sekä tarjota vertaistukea

Materiaalia

Kuntien kehittämistyön helmet

Hankasalmi:

Hämeenlinna

Jyväskylä

Lempäälä

Ylöjärvi

Muut materiaalit

Ristiinpölytystä! – MindMe – päättöwebinaari 12.11.2020:

Sijoitettujen nuorten koulupolulla –foorumit, katso videot

MindMe – nuorten foorumien raportti

MindMe-esittelydiat

Opinnäytetyöt

Vaittinen, N. 2020. Nuorten silmin : Sijaishuollossa asuvan nuoren koulunkäyntiä haastavat ja tukevat tekijät. Jyväskylä: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

MINDME – KOULU KUULUU KAIKILLE -SEMINAARI 26.12.2019

Tallenteet
Aamupäivän puheenvuorot
Sijoitettu lapsi koulussa-alaseminaarin 1.osa ja 2.osa

Kouluakäymättömät-alaseminaari (polkuavain MindMeC2)

Diat
Aamupäivän yhteinen esitys

Kouluakäymättömyys-alaseminaari

Koulua kouluakäymättömille, Johanna Sergejeff

School refusal, Peter Freberg

Sijoitettu lapsi koulussa -alaseminaari

Traumatisoituneen lapsen kohtaaminen, Mia Tapiola

Koulu sijoitetun lapsen silmin – koulupolun tukeminen, Christine Välivaara ja Hanna-Leena Niemelä

Terveisiä nuorten MindMe-foorumista, Katriina Nokireki

 

MindMe-prosessit TAYS- ja KYS-alueilla 2019–2020

Osallistujille maksuton MindMe – koulu kuuluu kaikille 2019–20 -koulutus- ja kehittämisprosessi TAYS- ja KYS-alueen viidessä kunnassa käynnistyi syksyllä 2019. Koulutusprosessi auttaa yksittäisiä kuntia kehittämään ja mallintamaan hyviä käytäntöjä. Kokonaisuus toteutettiin STEA:n ja Opetushallituksen tuella.

Koulutuksen kohderyhmänä olivat lastensuojelun, opetustoimen ja opiskeluhuollon toimijat, jotka työskentelevät peruskouluikäisten sijoitettujen sekä kouluakäymättömien lasten ja nuorten kysymysten äärellä.

TAYS- ja KYS-alueen MindMe-koulu kuuluu kaikille prosessit 2019-20 viidessä kunnassa ovat päättyneet, juurruttaminen jatkuu. Ristiinpölytystä! – päättöwebinaarin 12.11.20 esitykset ja hankkeen kuntien kehittämistyön tuotokset löydät kohdasta materiaalit.

Kiitos kaikille osallistuneille!

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Kehittämispäällikkö

Christine
Välivaara

040 775 5700

Kehittämispäällikkö

Hanna-Leena
Niemelä

041 435 6345