Ajatuksia vuoden tärkeimmän asiakirjan ääreltä

Järjestötyössä syksyyn kuuluu perinteisesti STEAn jatkoavustusten hakeminen. Juuri tällä viikolla hakuaika päättyi. Viimeiset viikot on työstettu hakemusta, perusteltu toiminnan tarvetta, selkiytetty kohderyhmiä, kirkastettu tavoitteita ja tuloksia, mietitty mittareita sekä pohdittu tavoiteltavien tulosten seurantaa ja arviointia. Tänä syksynä moni asia on muutoksessa. Tulevien avustusmäärärahojen leikkausten kohdentuminen ja vaikutukset ovat aiheuttaneet paljon epävarmuutta.

Avustusten hakeminen on aina iso ponnistus. Valmiin hakemuksen lähettämisen jälkeen olen hyvällä mielellä ja helpottuneena, vaikka aivot ovat olleet välillä solmussa sanamuotojen kanssa, pää täynnä mittareita sekä ajatukset sekaisin tavoitteiden ja tulosten kanssa. Mutta kaikki on sen arvoista, koska haluamme tehdä sydämellä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi jatkossakin.

STEA-hakemuksen tekeminen saa minut pysähtymään aina myös kehittämistyön erityisyyden äärelle. Miksi se on niin kiehtovaa ja inspiroivaa? Mikä tekee kehittämistyöstä ainutlaatuista ja samalla vaativaa? Työ vaatii valtavan laajojen kokonaisuuksien ymmärtämistä ja on vahvasti tiimiohjautuvaa. Itsenäisen työotteen merkitys korostuu, kun ei ole rutiininomaisia työtehtäviä. Työtehtävät, päivät ja viikot ovat hyvin erilaisia. Työ vaatii jatkuvaa priorisointikykyä – mikä on olennaista, mihin käytän aikaa, mille joudun sanomaan EI (vaikka se kuinka kiinnostavaa olisikin). Miten rajaan työtehtäviä pitäen fokuksen kehittämisen tavoitteissa? Miten saan tartuttua työhön, kun kukaan ei määritä tehtäviä minun tai tiimini puolesta? Ja toisaalta myös: miten huolehdin hyvinvoinnistani, kun työ on niin kiinnostavaa, että se vie helposti mukanaan?

Kehittämistyö vaatii joustavuutta sekä kykyä reagoida muuttuviin olosuhteisiin ja toimintaympäristöön. Rohkenenko muuttaa tarvittaessa suuntaa? Koska muutos on pysyvää, se tarkoittaa joustavuutta niin ajattelussa kuin käytännön toimissa. Samalla se kuitenkin haastaa meidät miettimään, mikä pysyy, mikä muuttuu ja miten näiden kahden välimaastossa navigoidaan. Miten huomioidaan yhtä aikaa erilaiset muutostarpeet? Millainen on kykyni navigoida epävarmuudessa? Miten siedän epävarmuutta?

Kehittäminen on monitasoista ja hyvin pitkäjänteistä. Se vaatii usein kykyä nähdä pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia ja monisyisiä, ja niiden havaitseminen voi viedä aikaa. Teemme lyhyen sekä pitkän aikavälin tavoitteita, joita arvioidaan ja päivitetään matkan varrella. Työ sisältääkin usein monenlaisia kokeiluja ja epäonnistumisia. Saamme olla tilanteissa, joissa emme tiedä lopputuloksesta vielä mitään.

Kehittämistyössä puhutaan paljon innovaatioista ja luovuudesta. Mutta mistä innovaatiot kumpuavat? Helposti ajatellaan innovaation syntyvän yksittäisestä nerokkaasta ideasta, mutta todellisuudessa se on usein hitaasti kypsyvän prosessin tulosta tai heikkojen signaalien havaitsemista. Se on joskus kokeilua, toisinaan epäonnistumista – ja joskus aivan yllättävien yhteyksien löytämistä. Voimmeko luoda innovaatioita ilman epäonnistumista? Todennäköisesti emme. Olemmeko valmiita sietämään keskeneräisyyttä ja epäonnistumisia?

Kehittämistyö tarkoittaa vahvaa yhteistyötä ja sidosryhmien sitouttamista. Miten me yhdistämme erilaisia näkemyksiä ja intressejä sekä luomme ympäristön, jossa jokaisen ääni tulee kuuluviin? Kuinka rakennamme luottamusta ja yhteistä ymmärrystä, jaamme osaamista ja luomme tilaa monimuotoiselle ajattelulle?

Yksi työmme helmistä on se, kun saamme tehdä kehittämistyötä sijaishuollossa asuvien tai asuneiden lasten ja nuorten kanssa. Teemme lapset ja nuoret näkyviksi ja lisäämme heidän arvokkuuden kokemustaan osallistamalla heitä kehittämistyöhön. Kaiken pohjana on turvallinen tila, jossa jokainen voi osallistua kehittämiseen itselleen sopivalla tavalla. Miten varmistamme, että jokainen tulee kuulluksi? Miten välitämme kunnioitusta ja arvostusta? Miten kehitämme traumatietoisesti?

Kehittämistyö pysäyttää meidät aina myös eettisyyden äärelle. Kenen ääni kuuluu, ja kenen tarpeet huomioidaan? Millaisia vaikutuksia kehittämistyöllä on yksilöihin, yhteisöihin ja toimintaympäristöihin? Kehittämistyön erityisyys näkyy myös siinä, miten luodaan rakenteita ja käytäntöjä, jotka ovat riittävän joustavia ottaakseen huomioon jokaisen lapsen ainutlaatuisen tilanteen, mutta samalla riittävän selkeitä ja yhdenmukaisia, jotta lapsen oikeudet toteutuvat aina.

Miksi avustushakemus sitten on vuoden tärkein asiakirja?

Siksi, että sillä on mahdollista vaikuttaa avustuksilla rahoitetun toiminnan tulevaisuuteen. Jotta me voimme jatkossakin tuoda sijoitettujen lasten ja nuorten kokemukset, toivo­mukset ja haaveet esille. Jotta me voimme lisätä lasten ja heidän läheistensä hyvinvointia lastensuojelussa sekä vahvistaa heidän osallisuuttaan. Jotta me voimme nostaa näkyviin lastensuojelukentällä olevia muutostarpeita, asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia sekä heikkoja signaaleja. Jotta me voimme jatkossakin kehittää työkaluja ja menetelmiä, jotka tekevät lastensuojelutyöstä laadukkaampaa, suunnitelmallisempaa, vaikuttavampaa ja lasta kuuntelevaa yhdessä lasten, nuorten, perheiden ja ammattilaisten kanssa.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä juuri tätä työtä. Yhdessä olemme enemmän.