Verkostoitumisen tehtävänä on viedä kehittämistyötä eteenpäin. Verkostoituminen koostuu ideoiden jakamisesta, toiminnan levittämisestä, yhteistyöstä, resurssien jakamisesta, yhdessä innostumisesta ja onnistumisesta. Pesäpuu ry tukee ja mentoroi Suomessa toimivien kokemusasiantuntijaryhmien toimintaa niin lasten kuin nuortenkin osalta.

Voima Vaikuttaa! – nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto

Pesäpuu ry:n koordinoima Voima Vaikuttaa! – nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto on perustettu vuonna 2016. Verkosto kokoaa yhteen eri puolella Suomea toimivia lastensuojelun kokemusasiantuntijoita ja kokemusasiantuntijaryhmiä. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin kaksikymmentä eri puolilla Suomea toimivaa ryhmää ja yksittäisiä kokemusasiantuntijoita alueilla, joissa ryhmätoiminta ei ole vielä alkanut. Tämä tarkoittaa reilua sataa kokemusasiantuntijaa.

Verkoston avulla nuoret pääsevät jakamaan paikallisesti tekemänsä työn tuloksia ja keskustelemaan keskenään siitä, mitä kokemusasiantuntijuus heille merkitsee sekä ideoimaan tulevaa.

Kiinnostaako kokemusasiantuntijuus? Haluaisitko hyödyntää kokemusasiantuntijuutta vaikka palveluiden kehittämistyössä? Ota yhteyttä!

Verkostoon kuuluvien ryhmien ja niiden jäsenten roolit ovat moninaisia, ja jokainen ryhmistä määrittää omaa toimintaansa itse. Osa ryhmistä on keskittynyt enemmän sisäiseen kehittämistyöhön omissa yksiköissään, toiset taas toimivat laajemmin alueellisesti ja kansallisesti. Ryhmissä on mukana myös sosiaalialan ammattilaisia mahdollistamassa toimintaa.

Koko verkoston yhteen kokoavia tapaamisia järjestetään vuosittain 1-2 ja pienempiä tapaamisia tarpeen mukaan.

 

Verkoston tavoitteet

  • Tarjota tukiverkosto ja vertaistukea nuorille kokemusasiantuntijoille
  • Kokemusasiantuntijuuden vahvistaminen, toiminnan juurruttaminen ja jatkuvuuden takaaminen
  • Lastensuojelun nuorten kokemusasiantuntijuuden ja –tiedon moninaisten mahdollisuuksien näkyväksi tekeminen
  • Asennevaikuttaminen; lastensuojeluun liittyvän leiman purkaminen, lastensuojeluun liittyvien mielikuvien muuttaminen ja tietoisuuden lisääminen lastensuojelusta
  • Epäkohtien näkyväksi tekeminen ja niihin kannanottaminen.

Verkostoon kuuluvien tiimien yhteystiedot löytyvät Facebook-sivuiltamme.

 

Puuttuuko ryhmänne verkostosta? Ei hätää, mukaan pääsee olemalla yhteydessä meihin joko facebookissa tai sähköpostilla! Tervetuloa mukaan!

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Asiantuntija

Onni
Westlund

045 886 3326

Asiantuntija

Helena
Inkinen

040 705 3876