Sijoitettujen lasten ja nuorten elämään liittyy monia muutoksia, menetyksiä ja haitallisia, traumatisoivia kokemuksia. Monella on haasteita oppimisessa ja koulunkäynnissään. Moni kokee myös, ettei saa riittävästi tukea koulunkäyntiinsä. Kouluakäymättömyys ja heikot arvosanat aiheuttavat haasteita hyvinvoinnille sekä vaikeuttavat myöhempää työelämään kiinnittymistä. Oikea-aikaisella tuella lapset pystyvät saamaan potentiaalinsa käyttöön ja lisäksi heidän oppimistuloksensa paranevat.
Pohjoismainen, tutkitusti vaikuttava Sisukas-toiminta luo askelmerkit sijoitettujen lasten ja nuorten perusopetuksen järjestämiseen. Systeeminen malli tarjoaa rakenteen onnistuneeseen monitoimijaiseen verkostoyhteistyöhön ja tiedonkulkuun lastensuojelun, koulun, sijaishuoltopaikkojen ja huoltajien välillä. Lapsen ja nuoren osallisuus on keskeisessä roolissa, jotta koulunkäynnin tuki vastaisi oppilaan tarpeisiin.
Sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen tueksi on kehitetty Pikku Sisukas -malli, johon voit tutustua täältä.
Sisukas-toiminta on tutkitusti vaikuttavaa. Malli on mukana ITLA:n Kasvun tuki -portaalissa ja sille on myönnetty vuonna 2016 Hyvä käytäntö -palkinto sekä SOSTE-palkinnon 2. sija. Löydät meidät myös Innokylästä.
Sisukas-toiminnan tavoitteena on:
Sisukas auttaa sijoitettua lasta onnistumaan koulunkäynnissä.
Toimintamalli on kuvattu pähkinänkuoressa animaatiossa (klikkaa kuvaa):
Sisukas-mallin avulla sijoitettujen lasten koulunaloitus ja vaihdokset tapahtuvat koordinoidusti.
Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on yhteydessä kunnan sivistystoimeen lapsen sijoitusta/huostaanottoa suunniteltaessa ja sijaishuoltopaikkaa valittaessa.
Kun lapsen sijoitus alkaa tai kun sijoitettu lapsi aloittaa koulunkäynnin, sijaishuoltopaikka on yhteydessä Sisukas-tiimiin (erityisopettaja ja psykologi; kokoonpano voi vaihdella). Tiimi kokoaa tarvittavat tiedot perusopetuksen järjestämiseksi. Se tutustuu lapseen sijaishuoltopaikassa ja kuulee hänen ajatuksiaan koulunkäynnistä. Koulunkäynti alkaa tuetusti.
Seuraavaksi tiimi kutsuu koolle lapsen lähiverkoston. Verkostossa rakennetaan yhteistä ymmärrystä lapsen vahvuuksista ja tuen tarpeista. Jokaisen rooli ja vastuu kirkastuu. Verkostopalaverissa sovitaan tavoitteista ja toimenpiteistä, kuten tarvittavista oppimis- ja koulunkäyntikyvyn sekä terveydentilan kartoituksista. Oppilaalle tarjottavan tuen suunnittelussa huomioidaan hänen yksilölliset vahvuutensa ja tarpeensa, ja tukitoimet käynnistyvät.
Verkosto kokoontuu säännöllisesti seurantapalavereihin kahden vuoden ajan. Sisukas-tiimi konsultoi lähikoulua. Toiminnan vaikuttavuutta seurataan. Tiimi seuraa oppilaan tilannetta peruskoulun loppuun saakka.
Pesäpuu ry tukee kuntia ja hyvinvointialueita toiminnan käynnistämisessä. Yhteiskehittämällä sovitamme toiminnan kunnan tai hyvinvointialueen tarpeita vastaavaksi. Järjestämme verkossa infotilaisuuksia avainhenkilöille sekä autamme pääsemään alkuun.
Pesäpuu ry:n tehtävänä on:
Tarjoamme mahdollisuutta osallistua maksuttomaan Sisukas-verkkokoulutusprosessiin, jossa perehdytämme osallistujat toimintamalliin vaihe vaiheelta. Koulutuksessa työskennellään sähköisellä oppimisalustalla hyödyntäen luentojen ohella kokemuksellisuutta, monipuolisia materiaaleja, videoita, vuorovaikutteisia verkkoaktiviteettejä, pienryhmäkeskusteluja sekä välitehtäviä. Kohderyhmänä on lastensuojelun ja koulun monialaiset ammattilaiset.
Sisukas-toiminnassa mukana olevat tiimit liitetään mukaan kansalliseen Sisukas-verkostoon, jonka kokoontumiset mahdollistavat kokemusten vaihdon, vertaistuen, ajankohtaisen tiedon saannin, juurruttamisen tuen ja toiminnan jatkokehittämisen.
Sisukas-toiminnassa mukana olevat tiimit pääsevät mukaan kansalliseen Sisukas-verkostoon, jonka kokoontumiset mahdollistavat kokemusten vaihdon, vertaistuen, ajankohtaisen tiedon saannin, juurruttamisen tuen ja toiminnan jatkokehittämisen.
Tutustu Sisukas-toimintaan eri kunnissa:
Pesäpuu ry on tuottanut materiaalia Sisukas-toiminnan tueksi:
Verkkomateriaalit:
Muuta tukimateriaalia:
Tekstiä päivitetään.
”Sijoitettu lapsi ei tule kouluun yllättäen vaan suunnitellusti ja tuen tarpeet ennakoituna. Oppilaan ääni ja kuuleminen kouluasioissa toteutuu. Konsultaatioavun pyytäminen Sisukas-tiimiltä on helpottanut omaa työtä. Sijoitettujen lasten koulun aloitus sitoisi ilman Sisukasta valtavan määrän työpanosta. Myös sijaishuoltopaikat ovat sitoutuneet onnistuneeseen koulun aloitukseen.” (rehtori)
”Ymmärrys lasta kohtaan on lisääntynyt. Oikeanlaisen tuen löytäminen lapselle ja sijaisvanhemmille on helpottanut oman työn taakkaa.” (sosiaalityöntekijä)
”Opettajana olen saanut tukea, tutkimustietoa ja kanavan toimivaan yhteistyöhön sijaisperheen kanssa. Oppilas on kokenut itsensä arvokkaaksi.” (luokanopettaja)
”Sisukas on tuonut kaikkea, mitä lapsi tarvitsee, että koulussa menis eikun menee nyt paremmin.” (oppilas 11 v.)
040 775 5700
christine.valivaara@pesapuu.fi
041 435 6345
hanna-leena.niemela@pesapuu.fi