fbpx

SALAPOLIISITOIMINTA

Me tutkimme. Me kehitämme. Me vaikutamme. Lapset ja aikuiset YHDESSÄ.

Salapoliisitoiminta on lasten osallisuutta sijaishuollossa vahvistava menetelmä, joka on kehitetty yhdessä lasten, perhehoitajien ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa.

Mitä Salapoliisitoiminta on?

Salapoliisit ovat 6–12-vuotiaita lapsia, jotka kehittävät kanssamme lapsiystävällisempää lastensuojelua. Kehitettäessä laadukasta lastensuojelua lapsilla on paljon sanottavaa omien kokemustensa pohjalta. Lapset hyötyvät toi­minnasta ja kokevat sen mielekkäänä ja voimaannuttavana. Salapoliisitoiminnassa on ollut mukana satoja lapsia ympäri Suomen. Toiminta palkittiin Lapsuudentutkimuksen seuran vuoden 2018 Lapsuusteko-palkinnolla.

Salapoliisitoiminta voi olla ryhmämuotoista ja menetelmää voi hyödyntää myös yksilötyössä lasten omissa tapaamissa. Menetelmä on kehitetty alun perin sijaishuoltoon, mutta nykyisin se toimii myös avohuollon puolella. Salapoliisi Mäyrä -mentelmää on toteutettu myös etäyhteyksillä.

Toiminnan kautta lapset pääsevät mukaan konkreettiseen lastensuojelun kehittämistyöhön, sillä heidän näkemyksiään kokemusasiantuntijoina hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä tuotettaessa materiaaleja lastensuojelutyön tueksi. Salapoliisien tuottaman tiedon pohjalta on toimitettu mm. Salapoliisi Mäyrän auttamispeli, Salapoliisi Mäyrän ja mun elämä – lapsen oma elämäntarinakirja ja Salapoliisitoiminnan opas aikuisille.

Lasten tuottaman tiedon pohjalta tehdään myös vaikuttamistyötä. Järjestimme keväällä 2021 erityisesti päättäjille suunnatun Lasten oman vaikuttamiskampanjan, se oli menestys! Lue miksi lapsista on tärkeää, että lastensuojelun työntekijä tapaa ja kuuntelee lapsia.

Salapoliisitoiminta käytännössä

Johtavana salapoliisina tutkimuksissa on käsinukke Mäyrä, joka ei voi asua omien vanhempiensa luona. Mäyrällä on monia lastensuojeluun ja turvalliseen elämään liittyviä kysymyksiä, joihin hän kaipaa apua lapsilta. Lapset eivät tarkastele toiminnassa suoraan omia elämänkokemuksiaan, vaan hyödyntävät niitä auttaessaan Mäyrää hänen kysymyksissään.

Tapaamiskerroilla lastensuojeluun ja turvalliseen elämään liittyviä teemoja käsitellään lapsille ominaisin menetelmin, kuten leikin, taiteen ja toiminnallisten tehtävien avulla.

Salapoliisitapaamisissa on tutkittu mm. seuraavia teemoja:

  • Mitä tarkoittaa lastensuojelu?
  • Millainen on hyvä sosiaalityöntekijä?
  • Millaista on hyvä auttaminen?
  • Mitä tarkoittaa koti?
  • Miten voi helpottaa ikävää?
  • Ketkä ovat läheisiä ja miksi he ovat tärkeitä?
  • Mitä on rakkaus?
  • Kiva kotikäynti?

Toiminnan tavoitteet:

  • Vahvistaa lasten osallisuutta lastensuojelussa ja antaa osallisuudesta kokemuksia.
  • Toiminnassa tärkeintä on, että lapsi saa siitä ilon ja onnistumisen kokemuksia ja että se on lapselle turvallista ja voimaannuttavaa.
  • Hyödyntää lasten kokemustietoa työkäytäntöjen ja palveluiden kehittämisessä.
  • Mallintaa työskentelyä ja tuottaa materiaalia lasten kanssa työskentelyyn.
  • Tehdä vaikuttamistyötä lasten äänen vahvistamiseksi lastensuojelussa ja laajemmin yhteiskunnassa.
Kuva on Pesäpuun verkkosivulta, jonka aiheena on
Kuva on Pesäpuun verkkosivulta, jonka aiheena on
Kuva on Pesäpuun verkkosivulta, jonka aiheena on

 

Salapoliisitoiminnan monet muodot

Kuluneiden vuosien aikana Salapoliisitoiminta on saanut uusia muotoja ympäri Suomen järjestettyjen tapahtumien ja ryhmien kautta. Pesäpuun antaman esimerkin ja koulutuksen innoittamana eri puolilla maatamme toimii nykyisin paikallisia ”salapoliisiryhmiä” niin lastensuojelun sijais- kuin avohuollossa. On myös työntekijöitä, jotka käyttävät käsinukke Mäyrää työparina tavatessaan lapsia. Salapoliisitoiminta ei ole sidottu tiukasti yhdenlaiseen toteutustapaan, vaan sitä voidaan soveltaa hyvin erilaisiin tilanteisiin ideologiasta ja arvoista tinkimättä.

Salapoliisityön vaikutuksia:

• Salapoliisi Mäyrä on mahdollistanut työntekijöille lapsilähtöisen lähestymistavan lapseen ja on tukenut turvallisen suhteen luomista lapseen.
• Salapoliisi Mäyrän avulla lapset ovat uskaltautuneet kertoa vaikeista tai tärkeistä ajatuksistaan ja tunteistaan rohkeammin. Parhaimmillaan Mäyrä on toiminut jopa tukihenkilönä lapselle.
• Salapoliisipäivissä lapset ovat saaneet paljon positiivisia kokemuksia vertaisuudesta.
• Salapoliisipäiviin osallistuneet aikuiset ovat myös saaneet vertaistukea toisistaan. Salapoliisipäivät ovat antaneet aikuisille myös lisäymmärrystä lasten ajatuksiin.
• Salapoliisityöstä saatuja tietoja esimerkiksi siitä, mikä lasten mielestä on tärkeää sijaishuollossa, on käytetty vaikuttamistyössä eri tavoin. Tietoja on esimerkiksi viestitty kunnan lastensuojelun johdolle tai kunnan sosiaali- ja terveyslautakuntaan.
• Lapsilta saadun palautteen mukaan he saavat päivistä iloa ja voimaannuttavia kokemuksia.

Lue lisää Salapoliisi Mäyrän taika -selvityksestä.

Mitä Salapoliisitoiminta on?

Salapoliisit ovat 6–12-vuotiaita lapsia, jotka kehittävät kanssamme lapsiystävällisempää lastensuojelua. Kehitettäessä laadukasta lastensuojelua lapsilla on paljon sanottavaa omien kokemustensa pohjalta. Lapset hyötyvät toi­minnasta ja kokevat sen mielekkäänä ja voimaannuttavana. Salapoliisitoiminnassa on ollut mukana satoja lapsia ympäri Suomen. Toiminta palkittiin Lapsuudentutkimuksen seuran vuoden 2018 Lapsuusteko-palkinnolla.

Salapoliisitoiminta voi olla ryhmämuotoista ja menetelmää voi hyödyntää myös yksilötyössä lasten omissa tapaamissa. Menetelmä on kehitetty alun perin sijaishuoltoon, mutta nykyisin se toimii myös avohuollon puolella.

Toiminnan kautta lapset pääsevät mukaan konkreettiseen lastensuojelun kehittämistyöhön, sillä heidän näkemyksiään kokemusasiantuntijoina hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä tuotettaessa materiaaleja lastensuojelutyön tueksi. Salapoliisien tuottaman tiedon pohjalta on toimitettu mm. Salapoliisi Mäyrän auttamispeli, Salapoliisi Mäyrän ja mun elämä – lapsen oma elämäntarinakirja ja Salapoliisitoiminnan opas aikuisille.

Kuva on Pesäpuun Lapset 6–12-vuotiaat – Salapoliisitoiminta -verkkosivulta. Kuvassa on Salapoliisi Mäyrä käsinukke.

Kuva on Pesäpuun Lapset 6–12-vuotiaat – Salapoliisitoiminta -verkkosivulta. Kuvassa on Salapoliisi Mäyrän auttamispeli.

Kuvassa on Salapoliisi Mäyrän ja mun elämä -kirja. Kuva on Pesäpuun Lapset 6–12-vuotiaat – Salapoliisitoiminta -verkkosivulta.

 

 

 

 

 

Lasten tuottaman tiedon pohjalta tehdään myös vaikuttamistyötä. Järjestimme keväällä 2021 erityisesti päättäjille suunnatun Lasten oman vaikuttamiskampanjan, se oli menestys! Lue miksi lapsista on tärkeää, että lastensuojelun työntekijä tapaa ja kuuntelee lapsia.

Ryhmämuotoinen Salapoliisitoiminta

Ryhmämuotoinen Salapoliisitoiminta on kehitetty alun perin vahvistamaan lasten osallisuutta lastensuojelun kehittämis- ja vaikuttamistyössä. Lapset tulevat auttamaan samassa elämäntilanteessa asuvaa Mäyrää tutkimaan teemaa, joka mietityttää Mäyrää. Lasten tuottamaa tietoa käytetään erilaisissa kehittämiskohteissa sekä laajemmin lastensuojelun vaikuttamistyössä. Lasten tuottaman tiedon pohjalta teetetään myös paljon materiaalia lasten kanssa työskentelyyn.

Salapoliisiryhmiä voi pitää yhden tai useamman päivän mittaisina. Salapoliisiryhmissä voi olla useampi lapsi auttamassa Mäyrää tutkimaan jotain yhdessä valittua teemaa. Sopiva ryhmäkoko on n. 6–8 lasta. Lapsi saa tuoda myös mukaan yhden läheisen aikuisen, kuten perhehoitajan tai biologisen vanhemman. Salapoliisipäivässä aikuiset tekevät osan aikaa tehtäviä yhdessä lasten kanssa, mutta aikuisille on myös omat ryhmät, jossa tutkitaan samaa teemaa kuin lapset.

Salapoliisiryhmissä korostuu vertaisuuden kokemukset niin lapsille kuin aikuisellekin. Lapselle on tärkeää huomata esimerkiksi, että on muitakin lapsia, jotka eivät voi asua omien vanhempiensa luona. Moni lapsi on myös saanut ryhmästä ystävän.

Lapset kiintyvät Mäyrään helposti ja auttavat häntä mielellään. Lapset usein toteavat, että haluaisivat tavata Mäyrän mahdollisimman pian uudestaan, ja toivovat Mäyrän tulevan heille kotiin käymään. Lasten toiveiden pohjalta kehitimme Mäyrän myös sopimaan yksilötyöhön käytettäväksi. Ryhmämuotoisen toiminnan lisäksi Mäyrän voi siis ottaa mukaan kotikäynneille, niin lapsi saa jatkumoa Mäyrän tapaamiseen.

Dokumentointi lasten kanssa tehtävässä kehittämis- ja vaikuttamistyössä

Yksilötyö – Salapoliisi Mäyrä työparina lapsen tapaamisessa

Salapoliisi Mäyrä voi toimia myös työntekijän työparina lasten omissa tapaamissa. Yksilötyössä Salapoliisi Mäyrän rooli on olla vahvistamassa lapsen osallisuutta ja tuoda kohtaamisiin turvallisuutta. Lapset ovat usein uteliaita ja kiinnostuvat Mäyrästä. Mäyrä haluaakin tietää, mitä lapselle kuuluu ja mitä lapsi miettii ja kokee. Mäyrä on hyvä kuuntelija eikä koskaan ilmaise, ettei lapsen ajatukset olisi tärkeitä. Lapsikin saattaa haluta tietää, mitä Mäyrälle kuuluu.

Mäyrän käyttäminen yksilötyössä voi auttaa lasta sanoittamaan tunteitaan, toimia lasten ajatusten välittäjänä tai jopa tukihenkilönä neuvottelussa. Mäyrä tuo myös jatkuvuutta lasten tapaamisiin – parhaimmillaan lapsi saisi tavata Mäyrää, vaikka työntekijät vaihtuisivat.

Yksilötyössä työskentelyn fokus on kyseisen lapsen omissa asioissa, ja silloin on tärkeä kertoa, mitä tapaamisesta kirjataan lapsen asiakirjoihin.

Blogit, uutiset ja Salapoliisiuutiset

Blogit

Osallisuuden haasteet eivät ole lapsista lähtöisin

Lasten ajatuksia kuulemassa

Lapset salapoliiseina ja asiantuntijoina Pohjois-Savossa

Potkaisiko meitä arpaonni?

Uutiset

Lapsi kertoo, kun aikuinen osaa kysyä

Salapoliisit tutkivat lastensuojelua

Dokumentointi lasten kanssa tehtavassa kehittamis-ja vaikuttamistyossa

Salapoliisiuutiset

Erikoisnumero: Turvallinen perhehoito (marraskuu 2023)

5/2023: Mäyrä asuu mummolla – Salapoliisitutkimuksia läheisen luona asumisesta

4/2023: Turvallisuus – Salapoliisi Mäyrä Pirkanmaan hyvinvointialueella

3/2023: Lapsen oikeudet

2/2023: Turvallinen perhehoito ja sen valvonta – Salapoliisi Mäyrä Seinäjoella

1/2023: Millaista on hyvä lastensuojelu? – Salapoliisi Mäyrä Kanta-Hämeessä

2/2022: Huolenpito ja turvallisuus – Salapoliisi Mäyrä sai uusia kavereita Joikulan perhekodissa

1/2022: Tärkeät tunteet: ilo, suru ja viha – Salapoliisi Mäyrä Vääksyssä

3/2021: Turvallinen asuinpaikka – Salapoliisi Mäyrä Hangossa

2/2021: Salapoliisi Mäyrä ja läheissijaisperheeseen muuttaminen
Käännös englanniksi, Detective News 2/2021: Detective Badger and moving into kinship care

1/2021: Salapoliisi Mäyrä iloa ja naurua etsimässä

3/2020: Turvallinen sijaishuolto – Salapoliisi Mäyrä Puolenhehtaarin metsässä

2/2020: Mikä auttaa ja tekee iloiseksi? – Salapoliisi Mäyrä innostui lasten ideoista

1/2020: Olen hyvä ja tärkeä – Salapoliisi Mäyrä vieraili Lappeenrannassa

Pesäpuun lehdet

1/2015: Ikävä on iso asia lastensuojelussa

2/2014: “Lastensuojelussa on kyse siitä, että lapsilla on hyvä olla”

2/2014: Salapoliisien ja Sherlockien tutkimuksia Tampereella

1/2014: Pienet kokemusasiantuntijat kaipaavat aikuiselta turvaa ja huolenpitoa

2/2013: Lapset lastensuojelua tutkimassa

Historiikki

Lastensuojelun asiakkaina olevat pienet lapset ovat olleet kehittämässä lastensuojelua jo kymmenen vuoden ajan. Salapoliisitoiminta syntyi ajatuksesta vahvistaa lasten osallisuutta yhdessä lasten kanssa, ja se on vuosien mittaan kehittynyt monipuolisesti ja levinnyt laajalle ympäri Suomea. Lue Salapoliisitoiminnan historiikki!

Historiikin ovat toimittaneet Pesäpuun kehittämispäälliköt Sari-Anne Paaso ja Pipsa Vario.

Salapoliisitoiminta 2012–2022

Salapoliisitoiminta 2012–2022, tulosteversio

Kuva on Pesäpuun verkkosivulta, jonka aiheena on

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Kehittämispäällikkö

Sari-Anne
Paaso

0400 547 233