Vauvoilla ja taaperoilla on meille paljon sanottavaa. He opettavat meille läsnäolon, leikin, tunteiden ilmaisun ja kohtaamisen tärkeyttä. Ammattilaisten tehtävä on vahvistaa myös kaikkein pienimpien lasten kuulluksi tulemista lastensuojelutyössä, sillä osallisuudelle ei ole ikärajaa.
Sijaishuollon pienimpien ääni esiin
Pikku-Tiikerit on kolmivuotinen (2023-2025) hanke, jonka tavoitteena on sijaishuollossa asuvien vauvojen ja taaperoiden oikeuksien ja osallisuuden vahvistaminen. Sijaishuollon pienimpien oma ääni jää helposti vaativissa prosesseissa aikuisten kanssa työskentelyn varjoon. Meidän tavoitteenamme on vauvojen ja taaperoiden oman äänen esiin tuominen sijaishuollon kaikissa vaiheissa. Kehitämme hankkeen aikana menetelmiä, malleja ja välineitä vauva- ja taaperolähtöiseen työskentelyyn ja sijaishuollon pienimpien kohtaamiseen.
Vauva- ja taaperoikäinen lapsi elää erityisen herkkiä ja merkityksellisiä elinvuosiaan. Ensimmäisinä elinvuosina koetut ja eletyt tapahtumat ja ihmissuhteet rakentavat pohjan lapsen käsitykselle itsestään, elämästä ja muista ihmisistä. Hän kaipaa elämäänsä turvallisuutta, ennakoitavuutta ja hoivaavia aikuisia vastaamaan tarpeisiinsa ja olemaan hellässä vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. Sijaishuollossa asuvan lapsen turvallisuuden tunteen tarve voi olla vertaisiaan suurempi. Keskeiseksi elementeiksi kaikissa teemoissa onkin noussut vauva- ja taaperoikäisen lapsen yksilöllisten sekä ikään ja kehitystasoon liittyvien tarpeiden tunnistaminen ja esiin tuominen. Sijaishuollon pienimpien osallisuus ja oikeuksien toteutuminen on aikuisien käsissä. Miten käytännöt tällä hetkellä huomioivat pienimpien lasten tarpeet? Miten voimme turvata hyvän vauva-ajan myös sijaishuollon pienimmille?
Oikeus osallisuuteen koskee kaiken ikäisiä, myös aivan pieniä. Vastasyntynytkin on jo omien oikeuksiensa haltija. Vauvojen ja taaperoiden osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa edellyttää aikuiskeskeisten työkäytäntöjen uudelleen tarkastelua. Vauvat ja taaperot omine tarpeineen ja toiveineen jäävät ulkopuolisiksi, mikäli tiedon tuottaminen perustuu pelkästään puheeseen ja kirjoitettuihin sanoihin. On aika kriittisesti tarkastella sijaishuollon käytäntöjä vauvan ja taaperon kokemuksena, ja miettiä uudenlaisia tapoja työskennellä yhdessä pienten lasten kanssa.
Asiantuntevina yhteistyökumppaneinamme ovat: Etelä-Savon hyvinvointialue, Helsingin vastaanottoperhetoiminta, Helsingin vauvana sijaishuollon asiakkaaksi -tiimi, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, Perhehoitoliitto, Ensi- ja turvakotienliitto sekä Tampereen yliopisto.
Pikku-Tiikerit-toimintaa rahoittaa STEA.
Ajankohtaista juuri nyt:
Kartoitamme, millaisia työmenetelmiä ja käytäntöjä on käytössä sijaishuollossa asuvien 0-2-vuotiaiden lasten kanssa toimiessa, ja heitä kohdatessa. Kartoitus valmistuu vuonna 2024.
Kehittämistyö yhteistyökumppanien kanssa on hyvässä vauhdissa. Tarkastelemme tämän ja ensi vuoden aikana erityisesti mm. sijaishuollon pienimpien siirtymiä, aikatauluja, kiintymyksen ja vuorovaikutuksen kysymyksiä heidän hyvinvointinsa havainnointia sekä elämäntarinan teemoja.
Seuraamalla Pesäpuun somekanavia ja uutiskirjettä pysyt kuulolla hankkeen ajankohtaisista asioista. Vauva- ja taaperolähtöinen työskentely on vaikuttava ja merkittävä yhteiskunnallinen teko. Kiitos, että olet edistämässä sijaishuollon pienimpien hyvinvointia!
Lue lisää:
Erityisasiantuntija Sini Suoramaan blogiteksti: Sijaishuollon pienimmät
Uutinen hankkeen käynnistymisestä: Miten vauvojen ja taaperoiden oikeudet ja osallisuus toteutuvat sijaishuollossa? – Pikku-Tiikerit-hanke käynnistyy!
041 7310 434
sari.saaristo@pesapuu.fi
044 712 2119
sini.suoramaa@pesapuu.fi
katja.vironen@pesapuu.fi
044 760 6573
pipsa.vario@pesapuu.fi