fbpx

Vauvoilla on meille paljon sanottavaa. He opettavat meille läsnäolon, leikin, tunteiden ilmaisun ja kohtaamisen tärkeyttä.

Lapsen oikeuksien sopimus koskettaa kaikkia lapsia, myös aivan pieniä. Myös vauvoilla ja taaperoilla on oikeus muun muassa osallisuuteen. Vauvojen ja taaperoiden osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa edellyttää aikuiskeskeisten työkäytäntöjen uudelleen tarkastelua. Pieni lapsi jää ulkopuoliseksi, mikäli tiedon tuottaminen perustuu pelkästään puheeseen ja kirjoitettuihin sanoihin. On aika miettiä uudenlaisia tapoja työskennellä yhdessä.

Maaliskuussa 2023 Pesäpuussa käynnistyy “Pikku-Tiikerit” -kehittämistyö vauvojen ja taaperoiden oikeuksien ja osallisuuden vahvistamiseksi perhehoidossa. Mukana yhteistyössä on kahdeksan eri kunta- ja järjestökumppania. Kolmivuotisen hankkeen tarkoituksena on kehittää vauva- ja taaperolähtöistä sijaishuoltoa ja tuottaa sen tueksi menetelmiä, malleja ja välineitä. “Pikku-Tiikerit” – toimintaa rahoittaa STEA.

Uutinen hankkeen käynnistymisestä: Miten vauvojen ja taaperoiden oikeudet ja osallisuus toteutuvat sijaishuollossa? – Pikku-Tiikerit-hanke käynnistyy!

Asiantuntevina yhteistyökumppaneinamme ovat: Etelä-Savon hyvinvointialue, Helsingin vastaanottoperhetoiminta, Helsingin vauvana sijaishuollon asiakkaaksi -tiimi, Kanta-Hämeen Hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, Perhehoitoliitto, Ensi- ja turvakotienliitto sekä Tampereen yliopisto.

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Erityisasiantuntija

Sari
Saaristo

041 7310 434

Erityisasiantuntija

Sini
Suoramaa

044 712 2119

Kehittämispäällikkö

Sari-Anne
Paaso

0400 547 233