fbpx

Pesäpuu ry on vuonna 1998 perustettu ja vuonna 1999 rekisteröity lastensuojelun kehittämisyhteisö. Toimintamme on yleishyödyllistä ja sitä tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuella. Visiomme on, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu.

Se on meidän Lupaus Lapselle®.

Pesäpuu ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka toimialueena on koko Suomi. Sääntöjen mukaan Pesäpuu kehittää lastensuojelua ja sen perhehoitoa vahvistaen niissä lasten osallisuutta ja kuulluksi tulemista sekä edistäen lapsen terveyden, kehityksen ja hyvinvoinnin toteutumista. Pesäpuu ry on Lastensuojelun Keskusliitto ry:n ja Eurochild järjestön jäsen. Olemme sitoutuneet Eurochildin lapsipolitiikka -ohjelmaan.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää lapsille ja nuorille vertaistukea, ylläpitää vertaistukiverkostoa maakunnissa ja kehittää lastensuojelun työmenetelmiä. Pesäpuu tuottaa välineitä lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn ja siten lisää vanhempien ja työntekijöiden osaamista. Pesäpuu tukee nuorten omia yhteisöjä ja järjestää muuta vastaavaa toimintaa, joka auttaa lapsia ja nuoria heidän kasvussaan ja kehityksessään itsenäisiksi aikuisiksi. Pesäpuu vaikuttaa myös lasten oikeuksien toteutumiseksi yhteiskunnassa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteätä omaisuutta sekä järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä asianmukaisen luvan saatuaan.

Yhdistyksen toimintaperiaatteet ovat lapsilähtöisiä, avoimia ja ne perustuvat vahvaan kumppanuuteen ja asiakaslähtöisyyteen.

Arvomme ovat Lapsilähtöisyys, Rohkeus, Kumppanuus, Vaikuttavuus JA Elämyksellisyys.

 

Pesäpuun strategia

Pesäpuun strategiassa vuosille 2020-2023 on määritelty toiminnan painopisteet ja onnistuneen tuloksekkaan toimeenpanon keskeiset edellytykset lasten, nuorten, perheiden hyvinvoinnin ja työntekijöiden osaamisen lisäämiseksi lastensuojelussa. Kehittämisyhteisönä Pesäpuu pyrkii strategiakaudella kokoamaan kumppaniverkostojen voimat edistämään laadukasta sijaishuoltoa, lapsilähtöisyyteen ja osallisuuteen kaikilla lastensuojelussa, moniäänisyyteen sekä rohkeaan ja innovatiiviseen kehittämistoimintaan. Autamme tässä ja nyt sekä rakennamme sijaishuollon kestävää tulevaisuutta.

 

Toiminnan strategiset painopisteet

  1. Lastensuojelun ja sen sijaishuollon (avo-, sijais- ja jälkihuollon sosiaalityön, perhe- ja laitoshoidon) yhdenvertaisten palvelujen ja lapsilähtöisyyden sekä laadun vahvistaminen.
  1. Lasten, nuorten ja heidän läheisten osallisuuden ja turvallisuuden lisääminen, kokemusäänen voimistaminen sekä vertaistuen tarjoaminen lastensuojelussa, erityisesti sijais- ja jälkihuollossa. 
  1. Tiivis yhteistyö lastensuojelun eri toimijoiden kanssa, verkostojen koordinointi ja yhteistyössä toteutettujen uusien sekä olemassa olevien toimintamallien juurruttaminen ja tiedon välittäminen.
  1. Digitalisaation ja virtuaaliteknologian hyödyntäminen kehittämistyössä sekä uusien oppimisympäristöjen luomisessa.
  1. Lastensuojelun yhdyspintojen kuten varhaiskasvatuksen, koulun, terveystoimen, nuorisotyön, päihde- ja mielenterveyspalvelujen sekä kolmannen sektorin toimijoiden huomioiminen ja mukaan ottaminen lastensuojelun kehittämistyöhön lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Luovuttamatonta strategian toimeenpanossa

Lastensuojelun kehittämistyön ytimessä on ihmisten välinen luottamus. Pesäpuussa haluamme edistää luottamusta omalla toiminnallamme. Luottamuksellisessa ilmapiirissä mahdollistuu turvallinen kohtaaminen sekä moniääninen ja toisia arvostava kehittäminen, mikä luo myös vaikuttavuutta lastensuojelussa.

Eri-ikäisillä sekä erilaisista taustoista tulevilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on yhdenvertaiset oikeudet osallisuuteen omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Yksi tärkeä osa lastensuojelun vaikuttavuutta on osallisuuden toteutuminen käytännössä palvelurakenteissa sekä palvelujen kehittämisessä.  

Pesäpuussa näemme tärkeänä lastensuojelun kehittämisen kokonaisvaltaisesti toiminnan eri osa-alueet sekä systeemisen lastensuojelun periaatteet huomioiden. Kehittämistyöllä pyrimme kestäviin ratkaisuihin sosiaaliset-, ympäristö- ja talouskysymykset huomioiden nyt ja tulevaisuudessa. Tulevaisuuden ennakointi kehittämistyössä vahvistaa ihmisten ja organisaatioiden valmiuksia mahdollisten muutosten kohtaamiseen ja selviytymiseen.

Pesäpuun organisaatio

 

Liity Pesäpuun jäseneksi tai kannatusjäseneksi

Kannatusjäsenyys

Yksityishenkilöt voivat liittyä Pesäpuun kannatusjäseneksi.

Kannatusjäsenenä tuet työtämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden parissa. Saat tietoa Pesäpuun toiminnasta uutiskirjeiden ja muun viestinnän kautta.

Kannatusjäsenmaksu on 20 euroa vuodessa ja siitä lähetetään tilisiirto Pesäpuun vuosikokouksen päätettyä jäsenmaksun suuruudet keväisin.

LIITY KANNATUSJÄSENEKSI

Varsinainen jäsen

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen oikeuskelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Pesäpuun jäsenenä olet osa laajempaa lastensuojelun kehittämisverkostoa. Lisätietoa jäsenyydestä saat toiminnanjohtaja Jari Ketolalta.

Pesäpuu ry:n jäsenet

Auta Lasta ry
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän yliopisto
Kokkolan kaupunki
Oulun kaupunki
Pelastakaa Lapset ry
Perhehoitoliitto ry
Talentia ry

 

Hallituksen jäsenet

Puheenjohtaja Tiina Ristikari, Itla ry

Minna Ahokas, Perhehoitoliitto ry (Merja Lehtiharju, Perhehoitoliitto ry)
Riitta Hyytinen, Pelastakaa Lapset ry (Kristiina Mattinen, Pelastakaa Lapset ry)
Tarja Pitkänen, Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö (Anna Mehtonen, PSLKY)
Piritta Huttunen, Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö (Pertti Kukkonen, Auta Lasta ry)
Tuija Eronen, Tampereen yliopisto (Sirkka Rousu, Metropolia ammattikorkeakoulu)
Marko Kuronen, Jyväskylän yliopisto (Johanna Hietamäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)
Juhani Ikäläinen, Kokemuskuulijat (Henrietta Pihlaja, Kokemuskuulijat)

Kysy lisää

toiminnanjohtaja

Jari
Ketola

040 848 1917