Olen miettinyt paljon perheitä ja omia perhesuhteitani viimeisen vuoden aikana työskennellessäni #Munperheet -hankkeessa osa-aikaisesti. Tutkailen edelle esitettyjä kysymyksiä tarkastellen omaa historiaani. Oma tarinani on ehkä jonkin normin mukaan hieman erilainen, lastensuojelun ja sijaishuollon näkökulmasta katsottuna kuitenkin aika keskiverto. Tarkastelin omaa perhehistoriaani ja keitä kaikkia siihen on kuulunut sekä minkälaisia palveluita ja ihmisiä ympärilläni on ollut. Tässä blogissa tarkastelen perheitäni ja palveluita vuosien 0–18 -välillä. Olen koittanut typistää monimutkaisen suhteiden verkon ja oman elämäni ymmärrettäviksi kuviksi ja selityksiksi, kaikkea ei tässä pysty kuitenkaan millään välittämään. Tarkastelun pohjana ovat minusta tehdyt viranomaisten asiakirjat (joitakin vuosia puuttuu, koska niitä ei ole kirjattu), oma ja läheisteni muisti.
1.
Ensimmäisessä kuvassa olen kuvannut oman historiani erilaisten muuttojen ja kulloistenkin tukipalvelujen kautta. Synnyin melko tavanomaiseen perheeseen johon kuului äiti, isä ja isoveli. Isäni kuoleman jälkeen kuitenkin suunta muuttui äitini sairauden pahenemisen jälkeen.
Kuvasta käy ilmi avohuollon tukitoimien saaminen, niiden katkeaminen toiseen kuntaan muutettaessa, moninaiset muutot perheiden ja kuntien välillä. Kolmannen kiireellisen sijoituksen kohdalla kävi hyvä tuuri, kun päivystä sijaisperhe sattui olemaan sama kuin toisella kertaa. Kotiutuminen oli vuonna 1999 kolme kertaa esillä. Kerta toisensa jälkeen sitä jouduttiin kuitenkin lykkäämään, kun äidin vointi ei kohentunut toivotulla tavalla. Lopulta päädyttiin tekemään huostaanottopäätös.
Mulla oli onnea matkassa, kun sain kokea kaikki muutot yhdessä isoveljeni kanssa – oli tuki ja turva mukana, josta ottaa mallia. Kaikki perheet olivat erilaisia, välillä muuttojen seassa oli vaikea ymmärtää, kuka mun perheeseen oikeastaan kuului. Kuuluiko siihen kukaan? Olen kuvannut myös muutot kuntien välillä, koska se on asettanut tietynlaista haastetta kaverisuhteisiin ja paikallisiin yhteisöihin asettumiselle. Vaikka äitini mun teinivuosina toivoikin, että olisin voinut muuttaa sen luokse, niin onneksi sain asua samassa sijaisperheessä sitten loppujen lopuksi pitkän aikaa.
2.
Toisessa kuvassa olen vain tehnyt näkyväksi sen, että muuttaessa uuteen perheeseen siihen eivät kuulu pelkästään sijaisvanhemmat. Tässä on kuvattu niitä tyyppejä, jotka ovat olleet osa näiden eri perheiden arkea ja sitä kautta jollain tavalla liittyneet siis myös muhun. Perheiden välillä muuttaessa jotkut ihmiset myös seuraavat mukana perheiden välillä. Ehkä tästä on hyvä huomioida se, että näissä perheissä asui paljon muitakin lapsia. Näistä lapsista tuli sisaruksia, joista välitän, heidän elämäänsä kuuluivat myös heidän muut perheensä. Välillisestä myös siis heidän hyvinvoinnistaan tuli minulle tärkeää.
3.
Kolmannessa kuvassa olen avannut vielä hieman niitä palveluja, jotka ovat olleet jollain tavalla lastensuojelu- tai -sijaishuoltoerityisiä. Näissä palveluissa on siis jollain tavalla ollut läsnä minun lastensuojelu- tai sijaishuoltoasiakkuuteni, yleensä se on tarkoittanut oman tarinan kertomista. Kuvasta käy ilmi niitä eri tahoja, joiden kanssa olen ollut yhteydessä. Myös näissä palveluissa tulisi tunnistaa, miettiä ja antaa jokaisen itse määrittää hänelle läheiset ihmiset, perhe.
4.
Viimeiseen kuvaan olen vain yksinkertaisesti koonnut yhteen tietoja. Yhdestätoista muutosta seitsemän oli eri perheiden välillä. Ammattilaisilla tarkoitetaan niitä, joihin on jollain tavalla liittynyt lastensuojelu- tai sijaishuoltoerityisyyttä.
Kuka sitten kuuluu mun perheeseen? Kuvassa on joitakin lukuja niistä ihmisistä, joiden ajattelen kuuluneen jossain vaiheessa elämääni (0–18v) mun perheisiin. Riippuen laskentatavasta mulla voi olla pelkästään sisaruksia 1–50, vanhempia 2–8 jne.
Kuka sen oman perheen määrittelee, jos ei lapsi itse? Kuullaanko me lapsia ja heidän ajatuksia omasta perheestä ja läheisistä tarpeeksi? Aloitin kysymyksillä perheistä, mutta valitettavasti en tässä löydä niihin vastauksia.
Tämä kirjoitus ei tarjoa vastauksia. Sen tarkoitus ei ole myöskään sosiaalipornoilla sillä, että välillä palvelut eivät toimi niin hyvin kuin toivottaisiin. Siinä on typistetty hyvin monimutkaisia ja -tahoisia ilmiöitä ja vuorovaikutussuhteita suhteellisen pitkällä aikavälillä alle kymmenessä minuutissa luettavaksi.
Toivon tämän kirjoituksen tekevän näkyväksi, kuinka laajoista ilmiöistä me lastensuojelussa puhumme, miten paljon yhteistyölle on tilausta ja miltä oma asiakkuus näyttää vuosia myöhemmin. Toivon, että tämä inspiroisi ja kannustaisi kehittämään entistä lapsilähtöisempiä palveluita. Muistamaan arjen kiireessä kysyä myös niiden mielipidettä, jotka liian usein eivät sitä syystä tai toisesta pääse sanomaan.
