Törmäsin vähän ennen pääsiäistä mielenkiintoiseen väitöskirjaan ”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.” : nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan (Äärelä 2012). Väitöskirjansa alkupuoliskolla Äärelä kuvailee ilmiötä nimeltä piilo-opetussuunnitelma, jolla kuvataan sitä, kuinka oppilaat kokevat koulun varsin eri tavoin kuin mitä kirjoitettu, virallinen opetussuunnitelma koulun tavoitteita ja tehtävää kuvaa tai miten opettajat tarkoittavat (28, 2012). Kyseessä ovat siis näkymättömät käytännöt, ilmapiiri ja sosiaaliset roolit koulun sisällä, joiden tarkoitus on ohjata oppilaita, mutta joita ei ole kirjoitettu auki virallisesti säännöiksi tai tunnustettu opetustyön virallisiksi tavoitteiksi.
Äärelä mainitsee tutkimuksessaan Rinteen, Kivisen ja Kivirauman (1984) koostaneen ruotsalaisista tutkimuksista oppilaiden kouluoppimisen näkyviä tai näkymättömiä vaatimuksia, joita koulussa tavoiteltavan oppimisen on todettu tuottavan. Näitä vaatimuksia ovat esimerkiksi vaatimus sopeutua kyselemättä vallitseviin valtasuhteisiin, vaatimus toimia vain luvanvaraisesti pyydettäessä ja käskettäessä, sekä vaatimus sopeutua jatkuvaan kontrolliin, arvosteluun ja vertailuun sekä yksilöiden väliseen kilpailuun. (Äärelä, 32, 2012.)
Huomasin ajatuksieni kulkeutuvan väistämättä lastensuojeluun, sen sisällä vallitseviin odotuksiin ja vaatimuksiin. Koostimme vuosina 2016 ja 2017 yhdessä lastensuojelun kokemusasiantuntijanuorten kanssa Kokemus opettaa, Voimatarinat lastensuojelussa -kirjan, joka tuo esille lastensuojelun moninaisuutta, mutta ennen kaikkea sen vaikuttavuutta nuoren selviytymiseen ja elämässä pärjäämiseen.
Voimatarinat -kirjan loppupuolelle liitimme kokemusasiantuntijoiden itsensä tuottaman listan piilo-taidoista, joita lastensuojelun parissa kasvaminen oli näille nuorille opettanut (40–41, 2017). Tämä lastensuojelun piilo-asiakassuunnitelma sisältää muun muassa seuraavia taitoja:
TAITO TUTUSTUA
lukemattomiin ihmisiin, jotka arjessa pyörivät.
TAITO USKALTAA UNELMOIDA,
vaikka unelmien toteutuminen voi näyttää kaukaiselta.
TAITO SOPEUTUA MUUTOKSEEN
ja jättää vaikeita asioita menneisyyteen.
TAITO ANTAA ANTEEKSI
niin itselleen kuin läheisilleenkin.
TAITO KUUNNELLA,
kun sosiaalityöntekijät puhuvat vierasta kieltä.
TAITO MUODOSTAA OMAT MIELIPITEET,
vaikka muut koittaisivat päättää puolestasi.
TAITO OLLA KIITOLLINEN
siitä, että on ylipäätänsä edes elossa.
(41,2012.)
Lastensuojelun asiakasnuoret tunnistavat selkeästi siis nämä taidot, joita sijaishuollon arki, toimintatavat ja rakenteet pakottavat heitä omaksumaan. Heidän näkökulmastaan lastensuojelu näyttäytyy vaihtuvina aikuisina ympärillä, joihin jatkuvasti joutuu muodostamaan uuden suhteen ja paljastamaan heille elämänhistoriansa, halusi sitä tai ei. He elävät tarkkailen jatkuvasti omaa käytöstään ja kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa arkeaan kohtaan olevan suppeat, toisinaan olemattomat, lähtien asuinpaikan valinnasta aina arjen pieniin yksityiskohtiin asti.
Kysymys siis kuuluukin: tunnistavatko sijaishuoltopaikan aikuiset nämä piilossa olevat vaatimukset nuoria kohtaan, joihin lastensuojelu rakenteineen ja käytäntöineen heidän asettaa? Ja tiedostavatko ammattilaiset omat roolinsa näiden nuoren ympärille olevien vaatimusten verkostossa?
Piilo-asiakassuunnitelma-ajattelua tukee myös nuorten esiintuomat kokemukset siitä, kuinka usein lastensuojelu ei valmistanutkaan heitä aikuisuuteen ja itsenäistymiseen, vaan heidän tehtävänsä oli olla säilössä lastensuojelussa, kunnes he eivät olleet enää alaikäisiä. Useat nuorten tarinat alleviivaavat sitä, kuinka vähän heidän oma äänensä ja näkemyksensä kuuluu virallisissa asiakassuunnitelmissa. Nuorten ääni, toiveet ja tarpeet ohitetaan toisinaan tavalla, joka tukee ainoastaan ”taitoa sietää epävarmuutta muuttuvissa tilanteissa”, joihin ei voi edes itse vaikuttaa.
Sijaishuollon ja lastensuojelun tehtävänä on tietenkin ensisijaisesti suojella lapsia. Toisena, vähintään yhtä tärkeänä tehtävänä näen, että sijaishuollon tulee edistää lasten ja nuorten elämässä sellaisia valmiuksia, että he kasvaessaan voivat kehittyä aktiivisiksi toimijoiksi omassa elämässään. Näitä valmiuksia on useampia, ja ne kasvavat ja muotoutuvat lapsen mukana tämän kasvaessa ensin nuoreksi, ja sen jälkeen aikuistuessaan. Niitä ovat esimerkiksi kyky luoda ja ylläpitää ihmissuhteita ja verkostoja, kyky oppia, kyky vastaanottaa tietoa, kyky ilmaista mielipiteensä, kyky ottaa vastuuta omaan elämään liittyvistä asioista ja niin edelleen. Näiden valmiuksien kehittäminen ja vaaliminen tulisi olla osa myös lastensuojelun varsinaista asiakassuunnitelmaa, ja niiden edistämiseen tulisi kaikkien lasten ja nuorten ympärillä työskentelevien aikuisten sitoutua.
Vastuuta ei voi oppia kantamaan ilman, että sitä on joskus turvallisesti kokeillut. Toimijaksi ei voi kasvaa, jos on ensin koko lapsuusikänsä pelkästään erilaisten toimenpiteiden kohteena. Ja tämän vuoksi osallisuus vaatii aikuisilta vähän vaivaa, mutta ennen kaikkea asennetta. Aikuisten tehtävänä on tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuu. Mutta heidän tehtävänsä on myös tukea näitä lapsia ja nuoria, ei pelkästään hädin tuskin selviytymään sijaishuollosta, vaan kukoistamaan sen aikana ja sen jälkeen.
