fbpx

Suomi allekirjoitti Lanzaroten ihmisoikeussopimuksen vuonna 2007 ja hyväksyi sen vuonna 2011. Lanzaroten sopimuksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja torjua kaikkea lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalista häirintää, houkuttelua ja seksuaaliväkivaltaa sekä auttaa niiden uhreja.

Joulukuusta 2021 – helmikuuhun 2022 Pesäpuu sai olla mukana toteuttamassa Suomen ensimmäistä kansallisen lapsistrategian osallisuuspilottia osana Suomen ensimmäistä Lanzaroten ihmisoikeussopimuksen kansallisen toimeenpanosuunnitelman valmistelua (sosiaali- ja terveysministeriö, STM).

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaaliväkivalta

Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tulosten mukaan alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten kokema seksuaaliväkivalta on lisääntynyt. Erityisesti lastensuojelun piirissä sekä muutoin haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret ovat alttiita seksuaaliväkivallalle, mistä johtuen kysely suunnattiin pääosin heille. Lähes kaikki vastaukset saatiin lastensuojelun sijaishuollossa asuvilta nuorilta.

Osallisuuspilotissa haluttiin kuulla ajatuksia 15–17-vuotiailta nuorilta seksuaaliväkivallasta; millaisena ilmiönä se näyttäytyy, miten sitä kokeneita sekä sen tekijöitä voidaan auttaa ja kuinka sitä voitaisiin ennaltaehkäistä. Kysely toteutettiin siten, että nuorelle läheinen ja turvallinen ammattilainen haastatteli nuorta tehdyn kyselyn pohjalta. Tarkoituksena oli täydentää ihmisoikeussopimuksen kansallista toimenpanosuunnitelmaa nuorilta saatujen vastausten pohjalta sekä muokata sitä vastaamaan paremmin lasten ja nuorten tarpeita.

 

Osallisuuspilotin yhteenveto: Seksuaaliväkivalta –  kertominen, auttaminen ja ennaltaehkäisy 

Seksuaaliväkivallasta kertomiselle voi olla monenlaisia kertomisen esteitä, jotka heijastuvat tuen vastaanottamiseen. Osallisuuspilotti kuitenkin osoitti sen, kuinka näistä asioista puhuminen kannattaa. Nuoret kertovat, että seksuaalisuus on tabu ja siitä puhuminen auttaisi myös seksuaaliväkivallasta kertomista. Toisaalta arkisten asioiden päivittäinen kysyminen ja kertominen on myös tärkeää, ja voi nuorten mielestä auttaa tarvittaessa vaikeimpienkin asioiden puheeksi ottamista.

Toivomme, että tämä animaatio ja nuorten vastauksista koottu yhteenveto herättävät omalta osaltaan keskustelua lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä. Materiaaleja voi vapaasti hyödyntää nuorten kanssa seksuaalisuudesta ja seksuaaliväkivallasta keskusteltaessa. Yhteenvedossa on myös nuoren aikuisen kokemusasiantuntijan puheenvuoro sekä kooste nuoria haastatelleiden ammattilaisten palautteesta.

Lue osallisuuspilotin yhteenveto tästä

Tulosta yhteenveto tästä (1 sivu arkilla.)

Liitteet:
Nuorten info ja kysymykset
Haastattelun toteuttamisen vaiheet, ohjeet ammattilaisille

 

Animaatio: ”TÄMÄ ON TOSI LAAJA ASIA”

Nuoren kuvataiteilija Paavo Kärjen tekemä animaatio on 15–17-vuotiaiden nuorten puheenvuoro lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja seksuaaliväkivallasta.

Animaatiossa ei ole yksityiskohtaisia esimerkkejä, vaan se painottuu ilmiön tarkasteluun ja nuorille tärkeiden asioiden esiin nostamiseen. Mikäli sinussa herää esim. ahdistusta, surua tai vihaa animaation katsomisen jälkeen, voit jutella asiasta sinulle luotettavan henkilön kanssa tai voit palauttaa mieleen jonkun aiemman tilanteen, jossa on syntynyt vastaavanlaisia ajatuksia ja tunteita. Mikä tai kuka on sinua auttanut siinä hetkessä eteenpäin? Voit myös pohtia itseksesi tai jutella läheisen ihmisen kanssa jostakin sinulle mieluisasta asiasta tai tekemisestä. Tämä palauttaa mielesi tähän hetkeen.

Linkki animaatioon

Kysy lisää

Kehittämispäällikkö

Johanna
Barkman

040 514 4855

Kehittäjäsosiaalityöntekijä

Johanna
Liukkonen

044 715 0216