Perhe on systeemi, jossa jokaisella on paikkansa suhteessa toisiinsa ja perheen kokonaisuuteen. Muutokset perheessä vaikuttavat kaikkiin perheenjäseniin, perheen sisäisiin ihmissuhteisiin ja arkeen.
Sijaisvanhempien lasten elämä muuttuu monin tavoin, kun perheeseen tulee sijoitettu lapsi. Heillä on monenlaisia ajatuksia, tunteita ja kysymyksiä, jotka liittyvät sijoitetun lapsen kanssa elämiseen. Perheen elämä muuttuu myös yksityisestä julkiseksi, kun kodin ovet avautuvat niin viranomaisille kuin sijoitetulle lapselle tärkeille ihmisille.
Sijaisvanhempien lapsilla on tärkeä rooli sijoitettujen lasten elämässä ja sijoituksen onnistumisessa. Perheessä jo olevien lasten tarpeet, tunteet ja näkemykset tulee kuulla ja nähdä silloin, kun aikuiset miettivät sijaisvanhemmiksi ryhtymistä. Tutkimusten mukaan lasten huomiointi ja heidän kanssaan työskentely valmennusvaiheessa edistävät sijoitusten jatkuvuutta ja vähentävät niiden ennakoimattomia katkeamisia.
Ennen sijoitusta tapahtuvan työskentelyn lisäksi sijaisvanhempien lapset tarvitsevat tukea ja tietoa sijoituksen kaikissa vaiheissa. Sijaissisaruksilla on oikeus yksilökohtaiseen huomiointiin ja vertaistukeen samoin kuin muillakin sijaisperheen jäsenillä.
Pesäpuu tarjoaa:
040 700 0795
hanna.piiroinen@pesapuu.fi