Erätauko-säätiö on myöntänyt Pesäpuulle Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta.
”Aiemmin tunnustus on myönnetty yhdelle toimijalle. Vuoden 2021 dialogiteko on kuitenkin tehty yhdessä ja yhteistyössä. Poikkeuksellisen maailmantilanteen vuoksi Erätauko-säätiö on myös halunnut tehdä eri toimijoiden dialogityötä näkyväksi sekä kiittää hyvästä työstä sen osalta, että erilaiset ihmiset tulevat kuulluksi ja samalla rohkaista eri toimijoita edelleen tukemaan demokratiaa dialogin avulla.”
Pesäpuussa lastensuojelun kehittämistyötä tehdään yhdessä lasten, nuorten ja heidän läheistensä sekä laajan kumppaniverkoston kanssa. Pesäpuu toimii lastensuojelun asiakkaina olevien lasten aseman parantamiseksi ja lasten osallisuuden lisäämiseksi. Yhdessä tekeminen ja yhteistyö on Pesäpuussa tehtävän työn ytimessä. Erätauko-keskustelu mahdollistaa yhteisen ymmärryksen luomisen yhdessä kumppanien kanssa.
Pesäpuussa Erätauko-menetelmää on hyödynnetty monipuolisesti osana kehittämistyötä. Dialogeja on käyty esimerkiksi väkivaltaa kohdanneiden nuorten kanssa, nuorten ja päätöksentekijöiden välillä, sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksesta ja koulunkäynnistä vastaavien monialaisten toimijajoukkojen kanssa, perhehoidon toimijoiden kesken sekä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Keskusteluissa on ollut mukana lastensuojelun asiakkaana olevia ja olleita nuoria, lastensuojelun asiakkaana olevien lasten vanhempia, perhehoitajia, lastensuojelulaitosten työntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä, varhaiskasvatuksen ja koulun työntekijöitä, kehittäjiä ja tutkijoita sekä muita lastensuojelun toimijoita.
Pesäpuu on osaltaan rohkaissut ja kutsunut myös muita lastensuojelukentän toimijoita käymään rakentavaa keskustelua ja luomaan yhteistä ymmärrystä lastensuojelun tulevaisuudesta osana kansainvälistä Care Day’ta eli sijaishuollon juhlapäivää. Niin lastensuojelun kuin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ei ole yhdentekevää, ketkä osallistuvat niistä käytävään yhteiseen keskusteluun. Erätauko-keskustelujen rakenne luo tilaa turvalliselle ja rooleista vapaalle keskustelulle myös henkilökohtaisista aiheista, joka mahdollistaa erilaisten näkemysten ja kokemusten esittämisen. Kiitos kaikille keskusteluihin osallistuneille ja niitä järjestäneille!
Yhteisen ymmärryksen luominen lastensuojelun tulevaisuudesta on tärkeää, jotta voimme yhdessä tehdä tekoja toivotun tulevaisuuden ja entistä paremman lastensuojelun saavuttamiseksi.
Pesäpuu ry kiittää Erätauko-säätiötä tunnustuksesta ja vaikuttavasta työstä rakentavan keskustelun edistämisestä Suomessa.
Erätauko-säätiön uutinen tunnustuksesta: Suomen dialogiteko 2021 -tunnustus yhteistyön voimalle