Minkälainen vanhempi minusta voi tulla?

Minkälainen minä olin lapsena? Miten minua hoidettiin? Minkälainen vanhempi minusta voi tulla?

Tässä vain muutamia kysymyksiä niistä lukuisista, joita nuori aikuinen pohtii omaa perhettä perustaessaan. Vanhemmuus voi olla jännittävää ja ihanaa, siitä voi olla ylpeä ja se antaa uudenlaisia merkityksiä elämälle. Käsi kädessä näiden tuntemusten kanssa voi kulkea kuitenkin myös pelon, epävarmuuden ja huolestuneisuuden tunteita meillä kaikilla, lapsuuden elinolosuhteista riippumatta.

Viime vuosina monissa yhteyksissä on noussut esiin sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten aikuisten vanhemmuuden erityiskysymykset, joihin ei juurikaan vielä meidän palvelujärjestelmässämme pystytä vastaamaan. Teemat koskevat toisaalta sijaishuollon aikaisia monia eri vanhemmuuden malleja, toisaalta niiden välisiä ristiriitaisuuksia tai niiden puuttumista kokonaan. Nuoria vanhempia mietityttää ylisukupolviset taakkasiirtymät, oman turvaverkoston luominen perheen ympärille sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvät asiat. Olemassa olevat perhevalmennusmallit voivat vastata vanhemmuuden tuen tarpeisiin monilta osin, mutta ne eivät välttämättä vastaa sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten tarpeisiin ja erityiskysymyksiin.

Pesäpuun UP2US-hanke pääsi ensimmäisellä hankekaudellaan tutkimaan tätä teemaa, kun vuonna 2019 perustettiin ensimmäinen vertais- ja kehittäjäryhmä yhdessä Äänekosken lastensuojelun jälkihuollon kanssa. Seuraavana vuonna jälkihuollon ikäraja nousi 21 vuodesta 25 vuoteen, mikä tarkoitti potentiaalisen kohderyhmän huomattavaa kasvua. Monella nuorella vanhemmalla oli huonoja kokemuksia siitä, kuinka heitä on tulevina vanhempina kohdattu, ennakkoluulot ja oletukset liittyivät heidän omaan lastensuojelutaustaansa. Turvattoman tuntuiset kohtaamiset niissä palveluissa, joista voisi jatkossa pyytää ja kysyä apua, nostavat vain avunpyytämisen kynnystä. Toisaalta avunpyytämistä haastaa tiedonpuute olemassa olevista tuen muodoista, eikä ammattilaisillakaan ole aina tietoa niistä palveluista, joihin he voisivat asiakasperheitään ohjata.

Omaa vanhemmuuttaan tarkastellessa herää luonnollisesti paljon kysymyksiä liittyen omaan lapsuuteen. Näiden kysymysten äärelle voi olla pelottavaakin pysähtyä aivan yksinään, eikä kaikilla sijaishuollosta itsenäistyneillä nuorilla ole välttämättä elämässään sellaista ihmistä, joka voisi edes osittain olla auttamassa vastausten löytymisessä. Halu ja tahtotila hyvään perhe-elämään, vanhemmuuteen sekä lasten kasvatukseen on kuitenkin valtava. Ryhmään osallistuneille vanhemmille toiminta antoi heiltä saadun palautteen mukaan paljon. He saivat mm. uusia merkityksellisiä ihmissuhteita, vertaistukea, turvallisen tilan oman vanhemmuuden tarkasteluun, tukea koulutus- ja työelämään siirtymisessä äitiys- ja isyyslomien jälkeen, sekä mahdollisuuden osallisuuteen palvelujen kehittämisen näkökulmasta. Toiminnan aikana perheiden lastensuojelutarpeet vähenivät tai loppuivat kokonaan. Ryhmä avarsi heidän kanssaan työskennelleiden ammattilaisten ajattelua ja ymmärrystä siitä, miten tärkeää tämän asian äärelle pysähtyminen on.

Jokaisen vanhemmaksi tulevan voisi olla hyvä pysähtyä tutkimaan omaan vanhemmuuteen vaikuttaneita roolimalleja siitä näkökulmasta, että mitä asioita he haluavat viedä eteenpäin omille lapsilleen ja toisaalta mitkä ylisukupolviset taakkasiirtymät he haluavat katkaista. Taakkasiirtymien tunnistamisen lisäksi tarvittaisiin konkreettisia keinoja ja työkaluja jo ennen vauvan syntymistä, mutta myös vauva-arjen alettua. Samaan aikaan alleviivataan monissa yhteyksissä vanhemmuuden inhimillisyyttä ja tarvittavaa armollisuutta itseään kohtaan, kukaan ei ole täydellinen vanhempi. Jälkihuollon piirissä olevat nuoret vanhemmat ovat tunnistaneet ilmiön, jossa heiltä odotetaan tai he itse odottavat itseltään tavallistakin parempaa vanhemmuutta. Heidän pitäisi ikään kuin todistella olevansa hyviä vanhempia, jotta he riittäisivät. Tämänkin teeman avaaminen vertaistuellisissa keskusteluissa on koettu merkittävänä, ja yhteinen ymmärrys helpotti sekä antoi luvan olla hyvä vanhempi juuri sellaisena kuin on. Ryhmässä jaettiin myös niitä lukuisia onnistumisen ja ilon hetkiä, joita perhe-elämä nuorille vanhemmille ja heidän lapsilleen antoi. Onnistumisen kokemukset sekä oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen olivat tärkeitä asioita muiden kanssa jaettavaksi. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus kaikkinensa toi lisää voimavaroja ja luottamusta omaan vanhemmuuteen.

Loppuen lopuksi voidaan puhua myös siitä, kuinka vaikuttavaa lastensuojelu on. Kuinka nuoria aikuisia voidaan auttaa ja tukea vanhemmuuden äärellä niin, että lastensuojelutarpeet eivät siirry sukupolvelta toiselle? Äänekosken vertais- ja kehittäjäryhmä on erinomainen esimerkki yhdestä toimintamallista, joka selkeästi tukee vanhemmuutta, sekä perheiden jaksamista ja toimijuutta arjessa. Nuorilla vanhemmilla on paljon tietoa siitä, minkälaista apua ja tukea he tarvitsisivat. Tämän kokemustiedon äärelle toivottavasti pysähdytään nyt myös osana hyvinvointialueiden valmistelua, ja tulevaisuuden palveluita suunniteltaessa. Toivomme, että tulevaisuudessa lastensuojelukokemuksen omaavat nuoret vanhemmat saavat tarvitsemaansa apua oikea-aikaisesti, he pääsevät vertaistuen piiriin, ja saavat heitä arvostavia sekä kunnioittavia kohtaamisia heille suunnatuissa palveluissa. Sitä kautta nuoret vanhemmat voivat hyvin, ja heidän lapsensa saavat kasvaa turvassa. Sillä tavoin voimme mitata myös lastensuojelun todellista vaikuttavuutta.

Pesäpuussa jatketaan vanhemmuusteeman syventämistä UP2US-hankkeen toimesta tänäkin vuonna. 17.5. järjestetään nuorten vanhempien foorumi ja vertais- ja kehittäjäryhmätoiminta käynnistyy syksyllä. Teemasta on tulossa myös opinnäytetyö, joka pohjautuu nuorten vanhempien haastatteluihin heidän kokemuksistaan sote-palveluissa.

Jos sinulla olisi tälle teemalle jotain annettavaa, tai haluat kysyä lisää, olethan rohkeasti yhteydessä!


Ilmoittautuminen Nuori vanhempi -foorumiin 17.5. Jyväskylässä onnistuu täällä. Lämpimästi tervetuloa!