Tänä keväänä olen saanut työskennellä 3–5-vuotiaiden sijaishuollossa asuvien lasten viestien parissa ja peilata niitä jälkihuoltoikäisten nuorten kokemuksiin itsenäistymisestä. Pesäpuussa työskentelee ryhmä asiantuntijoita, joilla on taustalla koulutuksen ja ammatillisen osaamisen lisäksi myös oma kokemus sijaishuollosta asumisesta ja olemme kokoontuneet muutaman kerran yhteen reflektoimaan pienten lasten nostamia viestejä.
Lasten viesteissä korostuu koti, uni, leikkiminen ja ruoka. Asioita, jotka kuuluvat elämän perustarpeisiin. Olemme huomanneet, että aikuisilla saattaa olla välillä vaikeaa ymmärtää, kuinka merkittäviä nämä lasten esiin nostamat viestit ovat. Lasten viestit tulevat helposti ohitetuksi, jos emme pysähdy sen äärelle, mitä näiden asioiden puuttumisen kokemus tarkoittaa koko elämän kannalta.
Lasten kokemukset on helppo laittaa perspektiiviin, kun samalla työskentelee jälkihuoltoikäisten nuorten kanssa. Aloitin vuoden alussa THLn koordinoimassa Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE) -hankkeessa hankekoordinaattorina. Palkkasimme hankkeeseen mukaan myös kolme jälkihuollon nuorta kokemustaustaista asiantuntijaa, ja alkuvuodesta olemmekin yhdessä jäsentäneet jälkihuollon, osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden merkityksiä heidän elämässään. Olemme keskustelleet itsenäistymisessä esiinnousseista tunteista ja haasteista. Ja kuinka ollakaan, ne lapsuuden kokemukset, joissa koti ei ole ollut itsestään selvyys, yöt ovat olleet turvattomia eikä ruokaa ole aina ollut kotona, siirtyvät vaikutuksina myös itsenäistyvien nuorten elämään.
Ympäri käydään ja yhteen tullaan, samat tunnekokemukset siis ovat olemassa niin jälkihuoltoikäisillä nuorilla kuin mitä 3–5-vuotiaat lapset meille kertovat kokemuksistaan sijaishuollossa. Ja sen vuoksi onkin tärkeää pysähtyä kaiken ikäisten lasten ja nuorten viestien ja kokemusten äärelle. Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kokemukset ohjaavat meitä aikuisuuteen.
Sijaishuolto on elämänmittainen matka, joka parhaimmillaan kykenee antamaan meille ymmärrystä itsestä ja meitä ympäröivästä maailmasta. Mutta käsittelemätön elämänhistoria, traumakokemukset, pelot ja uhkat seuraavat herkästi lapsuudesta aikuisuuteen, jos emme tiedosta perustarpeiden merkitystä ihmisen kasvussa aikuisuuteen.
Turvattomuus, yksinäisyys, pelko, nälkä ja univaikeudet ovat kumppaneina raskaita matkalla aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään. Lapsilla ja nuorilla on oltava oikeus käsitellä elämäntarinaansa ja saada apua ja tukea traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Silloin kumppaneiksi loppuelämään tulevatkin mukaan tietoisuus itsestä, vapautuminen turvattomuudesta, toivo, luottamus itseen ja rakkaus.