Lapsella saattaa olla sijaishuollossa niin paha olla, että hän sisimmissään pyytää koko olemassaoloaan anteeksi, totesivat sijaishuollossa lapsuuden aikana kaltoinkohtelua kokeneet nuoret aikuiset X-ketjun Kohtaamisen foorumissa.
Anteeksipyytäminen on taito, valmius ja välttämättömyys. Myös lastensuojelussa. Haluan tällä kirjoituksella haastaa sijaishuollon eri toimijat pysähtymään anteeksipyynnön merkityksiin. Sijaishuolto on välttämätön osa lastensuojelua, jossa lapset ovat pääasiassa turvassa. Joskus sijaishuolto epäonnistuu.
Pesäpuu ry:n X-ketju-hankkeessa tehdään töitä sijaishuollon turvallisuuden puolesta. Olemme kuulleet 50-luvusta lähivuosiin sijaishuollossa tapahtuvasta kaltoinkohtelusta, joissa kaikki väkivallan eri muodot ovat olleet läsnä. Kokemukset ovat olleet erityisen traagisia, sillä juuri ne perhehoidon ja laitoshoidon aikuiset, joiden piti tarjota tukea, pahoinpitelivät, käyttivät hyväksi sekä kohtelivat mielivaltaisesti. Väkivallan tekijöinä ovat olleet myös sijoitettuina olleet toiset lapset ja perhekodin/sijaisperheen omat biologiset lapset.
X-ketju-hankkeen aikana kuullut tarinat keskustelevat STM:n julkaiseman Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983 -selvityksen kanssa. Kaltoinkohtelu sijaishuollossa jää usein tunnistamatta. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa tilanteet, joissa anteeksipyytäminen on olennaista. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että sijaishuollossa tunnistetaan väkivallan eri muodot.
Häpeän peittämä
Jos lapsi tai nuori joutuu sijaishuollossa kaltoinkohdelluksi, saattaa hän hävetä itseään ja kokea syyllisyyttä: Minussa on jokin vika, josta tämä kaikki johtuu. Tai kysyä itseltään: Olenko oikeasti noin paha ja kamala ihminen, että olen ansainnut tuon pahuuden? Kaltoinkohtelun seurauksena minäkuva voi muodostua häpeän peittämäksi. Häpeä lamauttaa, tekee kyvyttömäksi puolustautua. Syvä häpeä voi olla esteenä avun hakemiseen ja vastaanottamiseen. Sovittamaton teko vaikuttaa uhrin itsetuntoon, luottamukseen ja jopa elämän motiiviin. Vasta terapiassa tai vertaisryhmässä moni on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi, ettei väkivalta ole kokijan vika. ”Sinä olet ollut se lapsi.” Lasta ei voi laittaa vastuuseen aikuisen teoista.
Marianne Ersta (2020) on tutkinut sijaishuollossa kaltoinkohdeltujen henkilöiden kokemuksia ja toteaa: ”Anteeksipyyntö ei saa asioita tekemättömäksi, mutta silloin saa oikean näkökulman asioihin. Kun pyydetään anteeksi, ymmärtää, ettei itse ole syyllinen tapahtumiin. Itse on ollut lapsi, jota aikuiset tai toiset lapset ovat kohdelleet kaltoin. Silloin vapautuu syyllisyyden taakasta, koska oikea syyllinen myöntää kaltoinkohtelun, ottaa vastuun, osoittaa olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi.”
”Anteeksi voi antaa, mutta ei ikinä unohtaa.”
Moni asia muuttuisi, jos pyydettäisiin anteeksi. Nuoret kertoivat, että he pääsisivät itse nopeammin käsittelemään tapahtunutta ja päästämään irti. Anteeksipyytäminen olisi suuri helpotus, vaikka unohtaa ei voisikaan. Kaltoinkohtelukokemus voi katkeroittaa mielen, jos ei saa selitystä ja sovitusta. Häpeä pitää otteessaan uskomuksena, että olen viallinen ja arvoton. Anteeksipyytäminen muuttaisi käsityksen kaltoinkohtelijasta. Se olisi merkki siitä, että väkivallan kokemukset otetaan todesta ja vahvistaisi kaltoinkohtelun tapahtuneeksi. Häpeä voisi hälvetä, kun omanarvontunne saisi siivet. Anteeksipyytäminen ei kuitenkaan korjaisi hajotettua mieltä, mutta luottamus toisiin ihmisiin ja ylipäätään elämään lujittuisi.
Mitä valtiollinen anteeksipyyntö x-ketjulaisille on tarkoittanut? Osa kokee, että valtio petti heidät. Osaa taas tuntee jääneensä yksin. Ersta (2020) toteaa tutkimuksessaan, että anteeksipyyntö ei ollut riittävä tapa korvata lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluiden henkilöiden kärsimystä ja kipua. ”Osa kokee, että valtion olisi kuulunut maksaa rahallinen korvaus, mutta osa ajattelee, ettei raha korvaa millään niitä asioita, mitä he ovat kokeneet.” Näin eräs haastateltava kuvasi: ”… voi tuntua hyvältä, jos sä saat tietyn rahasumman, sä toteutat 75 unelmia, mut sit ku ne rahat on loppu niin sulla on edelleen ne kokemukset ja sulla on edelleen ne muistot.”
Tarvitsemmeko lastensuojeluun anteeksipyytämisen työkaluja?
Anteeksipyytäminen on vastuunkantamista, joka opettaa kaikkia, sekä aikuisia että ympäristöstään mallia ottavia lapsia ja nuoria. Nuoret kertoivat, etteivät he oppineet sijaishuollossa anteeksipyytämistä, sillä kukaan ei pyytänyt heiltä anteeksi. Jälkeenpäin he käsittivät, etteivät he itsekään ymmärtäneet tekevänsä väärin. Aikuiset näyttävät sijaishuollossa esimerkkiä siitä, mikä on oikein ja väärin. Tämä opettaa lapsille sen, miten he myöhemmin elämässään toimivat. Aikuinen, joka ei osaa pyytää anteeksi, ei sovellu sijaishuollon ammattilaiseksi, toteavat nuoret.
Anteeksipyynnön avulla voidaan käsitellä ja ymmärtää väärinkäytökseen liittyviä tapahtumia. Kaltoinkohtelun tunnistamisen ja tunnustamisen lisäksi ratkaisevinta on tapa, miten anteeksipyyntö esitetään. Aito sydämestä pyydetty anteeksipyyntö välittyy. Empaattinen asenne on tässäkin asiassa keskeistä. Anteeksipyytäminen voi tapahtua myös puhelimitse tai kirjeitse, myös jälkikäteen, sillä joskus väärinkäytöksen ymmärtäminen voi viedä aikaa. Jos tapahtuneesta halutaan sopia, niin on hyvä ymmärtää, ettei kaltoinkohtelua kokenut välttämättä heti pysty antamaan anteeksi. Hänkin tarvitsee aikaa. Anteeksiantaminen ei ole itsestäänselvyys.
Onko mahdollista antaa anteeksi, vaikka sitä ei pyydetä? Nuorten mielestä on. On kuitenkin helpompi elää, jos anteeksi pyydetään. Toisaalta anteeksiantoa ei voi pakottaa. Tärkeintä nuorten mielestä on lempeys itseään kohtaan. Voi antaa anteeksi, kun on siihen valmis, pyydettiin sitä tai ei.
Lastensuojelun sijaishuollon yksi kehitystehtävä on ratkaista, miten vahvistetaan lasten ja nuorten elämään empaattisuutta, turvallisuutta ja rakkautta, jotta häpeä omasta olemassaolostaan voisi hälventyä ja omanarvontunne vahvistua.
Pesäpuu ry, X-ketju-hanke
Johanna Barkman
kehittämispäällikkö,
PsM, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lyhytterapeutti
