Kesän 2018 kynnyksellä järjestimme yhteistyössä Pesäpuun SISUKAS –toiminnan, Valterin ja Jyväskylän yliopiston kanssa Mielen supervoimat –foorumin, jossa verkkoperuskoulua käyvien 14–16-vuotiaiden nuorten kanssa pohdimme koulunkäyntiä ja monialaisia palavereita. Olin sanaton siitä avoimuudesta ja nuorten viisaudesta, mikä välittyi päivän aikana. Miten monipuolisesti he analysoivat koulunkäyntiä. Miten nerokkaasti he rakensivat lapsiystävällisen palaverin elementit.
Millaisia kokemuksia liittyy siihen, kun ei pysty menemään kouluun? Mitkä asiat auttavat tai vaikeuttavat koulunkäyntiä?
Aina peruskoulun päättäminen lähikoulussa ei ole mahdollista. Silloin avuksi voi tulla sulautuvan opetuksen MonniOnline –hanke (oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ja Otavan Opiston yhteistyö), jossa peruskoulu on mahdollista käydä verkossa. Opinnoissa hyödynnetään etä- ja verkko-opetusta ja oppilaan päättötodistuksen saaminen turvataan yhdistelemällä tuettua etäopiskelua ja moniammatillisia lähitoimijoiden palveluja. Siirtymää perusopetuksen jälkeisiin opintoihin edistetään nivelvaiheen yli jatkuvalla yksilöllisellä valmennuksella sekä lähiyhteyshenkilöiden tiiviillä yhteistyöllä.
Nuoret kertoivat, että verkkoperuskoulun käyminen on ollut heille itselleen mieluinen ratkaisu. Koulunkäyntiä ovat vaikeuttaneet monenlaiset asiat. Ahdistuneisuus nousi yhdeksi isoimmaksi koulunkäyntiä haittaavaksi tekijäksi. Kun ahdistaa, nuoren on vaikea lähetä kotoa minnekään, jolloin koulupoissaoloja tulee paljon. On tosi uuvuttavaa, kun ahdistus hallitsee jokaista asiaa elämässä. Se heijastuu kaverisuhteisiin ja aiheuttaa yksinäisyyden kokemuksia. Ahdistusta tuo myös melu ja ihmismäärä koulussa. Huono sisäilma aiheuttaa epämääräisiä oloja, hengen ahdistusta ja flunssan oireita.
Lisäksi kokemukset koulukiusaamisesta vaikeuttaa kouluun menemistä. ”Vaikka siihen puuttui omat ja kiusaajan vanhemmat, opettaja ja rehtori, se ei loppunut koskaan kokonaan.” Koulussa on pyritty yhteistyössä keventämään opintoja ja rakentamaan lukujärjestystä nuoren voimavarojen mukaan. Nuoret nostivat esille, että koulussa olisi helpompi käydä, jos siellä olisi enemmän tilaa, parempi ryhmähenki ja ”opettajat ei jauhaisi koko ajan”. Eräs nuori puhui koulun suorituskeskeisyydestä, ettei koulussa ainut tärkeä asia olisi hyvien numeroiden saaminen.
Nuoret kuvailivat laajasti vanhempien ja koulun henkilökunnan reaktioita koulupoissaoloihin ja siihen, kun kouluun ei enää pysty menemään, syystä tai toisesta. Vanhemmat ovat olleet kovin huolestuneita ja yrittäneet auttaa nuorta selviytymään ja menemään kouluun kaikin tavoin. Vanhempien hätä ja pelko ovat näkyneet monella tavalla. Huoli omasta lapsesta on kuitenkin osittain helpottunut, kun verkkoperuskoulun käyminen on selvästi helpottanut ja auttanut nuorta. Nuoret ovat saaneet suoritettua opintojaan eteenpäin. He kokevat, että aikuiset koulussa ovat olleet pääpiirteittäin hyvin ymmärtäväisiä. On välittynyt fiilis siitä, että työntekijät haluavat auttaa.
Millaisia tunteita ja kokemuksia liittyy monialaisiin palavereihin? Millaisia niiden pitäisi olla?
Verkkoperuskoulua käyvillä, vaativaa erityistä tukea saavilla nuorilla on paljon kokemuksia monialaisista palavereista. Nuorten mielestä palavereissa on liikaa aikuisia paikalla, myös sellaisia, jotka eivät tunne nuorta ja hänen tilannettaan. Kuka määrittää, keitä kutsutaan paikalle? Onko kaikkien oikeasti tarpeellista olla paikalla? Nuoret toivovat, että palaveriin saisi ottaa mukaan oman tukihenkilön.
Monialaisiin palavereihin liittyy vahvoja tunteita mietteliäisyydestä vastenmieliseen oloon ja ahdistukseen. Eräs nuori kertoi, että palavereihin on ahdistava mennä – se, miten siellä keskustellaan ja kelataan samoja asioita. Nuoren mielipide kysytään (jos kysytään) tapaamisen alussa, mutta se koetaan ennemmin retoriseksi kysymykseksi. Vastauksilla ei juurikaan ole merkitystä. Monenlaisia ajatuksia herättää juuri se, mitä nuori joutuu siellä sanomaan ja miten puolustaa itseään. Tähän hätkähdin toden teolla. Eli nuori joutuu miettimään keinoja puolustautumiseen siellä, missä hänen pitäisi olla kaiken keskiössä. Paikassa, jossa yhteisessä keskustelussa sekä vuorovaikutuksessa rakennetaan kokonaiskuvaa nuoren tilanteesta.
Vaativaa erityistä tukea saavien VIP-nuorten näkemykset ovat avainasemassa monialaisten palaverikäytäntöjen kehittämisessä lasta osallistavammaksi. Nuorten mielestä heitä ei aidosti kuulla eikä arvosteta palavereissa, vaan asioista päätetään heidän puolestaan. ”Mä oon ollu ihan hiljaa ja mitä sitä vastaamaan, kun niitä ei kiinnosta mun mielipide. Tiimi vastaan minä.”
Nuoret kokevat, että palavereissa vallitsee asetelma vastakkain olemisesta eikä nuoren kanssa olla samalla puolella. Monialaiset palaverit näyttäytyvät heidän silmissään ongelmalähtöisinä. Ongelmat ja haasteet nähdään vahvasti, ja niiden ratkaiseminen koetaan tärkeimmäksi. Pitäisi saada aikaan nopeita ratkaisuja. Ne tarjoillaan nuorelle valmiina ratkaisuina. ”Vaikka sanoisin mitä, ni sillä ei oo mitään merkitystä.” Missä nuoren osallisuus? Kuunteleminen? Kuuleminen? Hyvän huomaaminen? Toivon näkeminen ja uskon luominen? Miten itse toivoisin, että minun asioitani käsiteltäisiin palavereissa useiden aikuisten ja työntekijöiden kesken?
Nuoret kuvasivat toimivaa monialaista palaveria Tejping –menetelmän avulla. Työskentelyssä nuoret rakensivat alustalle näyttämön monialaisesta palaverista, jonne he valitsivat nukkeja kuvamaan paikalla olleita ihmisiä. Nuoret avasivat kokonaisuutta kuvaamalla jokaisen paikalla olevan sanomisia puhekupliin ja ajatuksia pilviin.
Foorumiin osallistuneet nuoret toivoivat riittävästi aikaa ja tilaa asioiden käsittelyyn, ettei meillä aikuisilla olisi kiire ratkaista kaikkea kerralla. Rakentaisimme luottamusta askel askeleelta. Kysyisimme nuorelta, kuuntelisimme, uskoisimme emmekä vähättelisi hänen ajatuksiaan, tunteitaan ja sanomisiaan. Huomioisimme koko systeemin, nuoren verkoston, jolloin nuoren ei tarvitsisi kokea olevan se ongelma. Nuorten toiveet monialaiseen yhteistyöhön voisi tiivistää neljään asiaan; kysytään nuoren mielipide, kuunnellaan, otetaan huomioon ja arvostetaan nuorta sekä nähdään hänen mielipiteensä, kokemuksensa ja tunteensa kaiken keskiössä.
Useat nuorten huomiot lapsiystävällisestä monialaisesta palaverista ovat aikuisille ”itsestäänselvyyksiä”. Vai onko? Tiedämme, että nuorten ajatukset ja kokemukset ovat ensisijaisia. Vai tiedämmekö oikeasti? Näkyykö se toiminnassamme? Kohtaamisissa? Teoissa? Toivoisin, että meistä jokainen aikuinen, läheinen, työntekijä ja ammattilainen, tekisimme parhaamme näiden toiveiden toteuttamiseksi ja kätkisimme sydämiimme heidän viisaat neuvot kohtaamiseen:
”Hyvä aikuinen,
Toivoisin, että olisit ymmärtäväisempi ja kuuntelisit myös muita, etkä vain omia mielipiteitäsi. Koko maailma ei pyöri sinun ympärillä ja valitettavasti sinun on joskus huomioitava myös muut ihmiset ja heidän tunteet ja mielipiteet. Omat asiasi voit päättää niin kuin haluat, mutta oppilaiden asioita ei voi yksin päättää, etkä voi sanoa miten tehdä, toimia tai tuntea. Jatkossa toivoisin ymmärtäväisempää, empaattisempaa ja kuuntelevaisempaa käytöstä…”
Jatkamme vaativan erityistä tukea saavien lasten ja nuorten foorumeita ja lapsilähtöisten palavereiden yhteiskehittämistä.
Lue lisää 29.5.2018 pidetystä Mielen supervoimat – foorumin raportista.
