Lapsella, nuorella ja miksei aikuisellakin saattaa olla vaikeuksia kuvata kokemuksiaan, nimetä tunteitaan tai ylipäätään ymmärtää kokemaansa. Tämän takia tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen on tärkeää. Toiminnallisuus tarjoaa tilan, jossa kuvien, leikin, mielikuvien ja luovuuden avulla voi tarkastella elämäänsä. Toiminnallinen työskentely auttaa lapsia ja nuoria ilmaisemaan itseään heille luontai­sella tavalla. Useimmiten lapselle ja nuorelle on luonnollisempaa toimia kuin puhua omasta elä­mästään. Toiminnallinen tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen voi lapsen ja aikuisen välisessä kohtaamisessa käynnistää vuoropuhelun, virittää tunneyhteyteen, motivoida työskentelyyn, houkuttaa tarinan­kerrontaan, auttaa lasta keskittymään sekä tuoda iloa ja huumoria työskentelyyn. Asioiden näkyväksi tekeminen ja visualisointi voi auttaa tulemaan tietoiseksi omista tunteista, ajatuksista ja käyttäytymisestä.  Sen myötä on mahdollisuus rakentaa löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja.

Älyä tunteet -menetelmä lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tueksi

Ajattelun apukäsi auttaa työstämään vaikeita ajatuksia ja vahvoja tunteita. Materiaali soveltuu monialaiseen käyttöön sekä ohjattuun oma-apu-työskentelyyn lapsille.

Kysy lisää

Pesäpuu ry

014 332 2500