fbpx

Verkostoitumisen tehtävänä on viedä kehittämistyötä eteenpäin. Verkostoituminen koostuu ideoiden jakamisesta, toiminnan levittämisestä, yhteistyöstä, resurssien jakamisesta, yhdessä innostumisesta ja onnistumisesta. Pesäpuu ry tukee ja mentoroi Suomessa toimivien kokemusasiantuntijaryhmien toimintaa niin lasten kuin nuortenkin osalta.

Voima Vaikuttaa! -nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto

Pesäpuu ry:n koordinoima Voima Vaikuttaa! -nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto on perustettu vuonna 2016. Verkosto kokoaa yhteen eri puolella Suomea toimivia lastensuojelun kokemusasiantuntijoita ja kokemusasiantuntijaryhmiä. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin kaksikymmentä eri puolilla Suomea toimivaa ryhmää ja yksittäisiä kokemusasiantuntijoita alueilla, joissa ryhmätoiminta ei ole vielä alkanut. Tämä tarkoittaa reilua sataa kokemusasiantuntijaa.

Verkoston avulla nuoret pääsevät jakamaan paikallisesti tekemänsä työn tuloksia ja keskustelemaan keskenään siitä, mitä kokemusasiantuntijuus heille merkitsee sekä ideoimaan tulevaa.

Kiinnostaako kokemusasiantuntijuus? Haluaisitko hyödyntää kokemusasiantuntijuutta vaikka palveluiden kehittämistyössä? Ota yhteyttä!

Verkostoon kuuluvien ryhmien ja niiden jäsenten roolit ovat moninaisia, ja jokainen ryhmistä määrittää omaa toimintaansa itse. Osa ryhmistä on keskittynyt enemmän sisäiseen kehittämistyöhön omissa yksiköissään, toiset taas toimivat laajemmin alueellisesti ja kansallisesti. Ryhmissä on mukana myös sosiaalialan ammattilaisia mahdollistamassa toimintaa.

Koko verkoston yhteen kokoavia tapaamisia järjestetään vuosittain 1–2 ja pienempiä tapaamisia tarpeen mukaan.

 

Kokemusasiantuntijaverkoston tavoitteet

1. Kokemusasiantuntijuuden ja sen toimintatapojen kehittäminen

Verkostossa kehitämme yhdessä toimintatapoja eettisesti kestävään ja vaikuttavaan kokemusasiantuntijuuteen. Jaamme toimivia ryhmätoimintakäytäntöjä sekä viestimme aktiivisesti kokemusasiantuntijatoiminnasta ulospäin.

2. Ajatusten vaihto, vertaistuki ja vertaisoppiminen

Verkosto toimii kanavana ajatustenvaihdolle ja vertaistuelle kokemusasiantuntijuuteen liittyen. Verkoston avulla voimme oppia toisiltamme.

3. Vaikuttaminen

Haluamme osallistua lasten ja nuorten elämää koskevaan päätöksentekoon paikallisesti ja valtakunnallisesti mm. kannanottojen, puheenvuorojen ja somekampanjoiden avulla.  Tavoitteenamme on epäkohtien näkyväksi tekeminen ja niihin kannanottaminen sekä lastensuojeluun liittyvän leiman purkaminen.

4. Monen tahon äänen hyödyntäminen

Yhteistyössä on voimaa! Verkostona saamme nuorten äänen kuuluvammin esiin kuin yksittäisenä ryhmänä. Pyrimme lisäämään verkoston ja siihen kuuluvien toimijoiden tunnettuutta.

Verkostoon kuuluvien tiimien yhteystiedot löytyvät Facebook-sivuiltamme.

 

Puuttuuko ryhmänne verkostosta? Ei hätää, mukaan pääsee olemalla yhteydessä meihin joko Facebookissa tai sähköpostilla! Tervetuloa mukaan!

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Erityisasiantuntija

Tuula
Sillanpää

044 715 0210

Kokemustaustainen asiantuntija

Roosa
Björninen