Verkostoitumisen tehtävänä on viedä kehittämistyötä eteenpäin. Verkostoituminen koostuu ideoiden jakamisesta, toiminnan levittämisestä, yhteistyöstä, resurssien jakamisesta, yhdessä innostumisesta ja onnistumisesta. Pesäpuu ry tukee ja mentoroi Suomessa toimivien kokemusasiantuntijaryhmien toimintaa niin lasten kuin nuortenkin osalta.

Voima Vaikuttaa! -nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto

Voima Vaikuttaa! -verkosto kokoaa yhteen lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmiä ja niiden vetäjiä ympäri Suomen. Verkosto on perustettu vuonna 2016 ja sitä koordinoi Pesäpuu ry. 

Verkoston tavoitteena on mahdollistaa kokemusten jakaminen kokemusasiantuntijatoiminnan parissa – niin ryhmien jäsenten, ryhmänohjaajina toimivien ammattilaisten kuin kokemustaustaisten vetäjien kesken. Toiminta rakentuu vapaaehtoisuudelle ja yhteiselle halulle kehittää kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa. 

Mitä Voima Vaikuttaa -verkosto tarjoaa? 

  • Vuosittainen nuorten foorumipäivä: Verkoston tärkein tapahtuma on nuorten oma foorumipäivä, jonka suunnitteluun nuoret osallistuvat alusta asti. Foorumissa nuoret pääsevät esiin tuomaan ajatuksiaan, jakamaan kokemuksiaan ja vaikuttamaan kehittämiseen. 
  • Teemalliset tapaamiset ammattilaisille ja ryhmänohjaajille: Verkosto järjestää myös teemoitettuja tapaamisia, joissa jaetaan kokemuksia, kehitetään toimintaa yhdessä ja etsitään ratkaisuja arjen kysymyksiin. 
  • Mahdollisuus jakaa osaamista ja löytää yhteistyön paikkoja: Verkosto tarjoaa tilaisuuden tunnistaa yhteisiä teemoja, kehittää toimintamalleja ja vahvistaa kokemusasiantuntijuuden näkyvyyttä yhdessä tehdyillä julkaisuilla. 

Verkoston jäsenyys 

Voima Vaikuttaa -verkostoon voivat liittyä kaikki lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmät vetäjineen. Toimintaan osallistutaan itselle sopivalla tavalla, ja yhdessä päätämme verkoston tapaamisten sisällöistä ja toimintalinjoista. 

Pesäpuu ry kokoaa verkoston yhteystiedot ja koordinoi toimintaa. Lisäksi Pesäpuu julkaisee vuosittain tilannekatsauksia verkoston toiminnasta, joita verkoston jäsenet voivat hyödyntää omassa työssään. Kartta verkoston ryhmistä ja tilannekuva löytyvät myös Pesäpuun verkkosivuilta. 

Verkosto toimii: 

  • Tukena ammattilaisille ja ryhmänvetäjille arjen kysymyksissä 
  • Kanavana jakaa kokemuksia, osaamista ja vinkkejä 
  • Paikkana löytää yhteistyön mahdollisuuksia ja kehittää kokemusasiantuntijatoimintaa yhdessä 
  • Nuorille tilana tulla kuulluksi ja vaikuttaa laajemmin 
  • Keinona luoda yhtenäisiä toimintamalleja ja eettisiä linjauksia kokemusasiantuntijuuden kentälle 

Verkosto valitsee vuosittain yhteisen teeman, jonka ympärille rakennetaan sekä nuorten foorumipäivän että ammattilaistapaamisten työpajat ja keskustelut. Toimintaa tullaan selkeyttämään ja kehittämään edelleen. 

Tapahtumien järjestämisestä 

Verkoston tapahtumat – nuorten foorumipäivä ja teemoitetut tapaamiset – järjestetään yhteistyössä verkoston jäsenten kanssa. Järjestämisvastuu tuo mukanaan myös kustannusvastuuta, ja järjestäjä voi periä osallistumismaksuja kattamaan tapahtuman kuluja. 

Pesäpuu ry toimii verkoston koollekutsujana, huolehtii kokouksista ja koordinoi viestintää. Nuorten foorumipäivän järjestämisvastuu on Pesäpuulla. 

Yhteistyössä, yhteistä tulevaisuutta varten 

Voima Vaikuttaa -verkosto on ennen kaikkea yhteisö, jossa nuoret, kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset voivat yhdessä vahvistaa lastensuojelun kehittämistä. Verkoston toiminta on nuorten ja aikuisten yhteistä vaikuttamistyötä, jonka ytimessä on kokemusasiantuntijuuden arvostaminen ja kehittäminen. 

Kiinnostaako kokemusasiantuntijuus? Haluaisitko hyödyntää kokemusasiantuntijuutta vaikka palveluiden kehittämistyössä? Ota yhteyttä!

Verkostoon kuuluvien ryhmien ja niiden jäsenten roolit ovat moninaisia, ja jokainen ryhmistä määrittää omaa toimintaansa itse. Osa ryhmistä on keskittynyt enemmän sisäiseen kehittämistyöhön omissa yksiköissään, toiset taas toimivat laajemmin alueellisesti ja kansallisesti. Ryhmissä on mukana myös sosiaalialan ammattilaisia mahdollistamassa toimintaa.

Koko verkoston yhteen kokoavia tapaamisia järjestetään vuosittain 1–2 ja pienempiä tapaamisia tarpeen mukaan.

 

Kokemusasiantuntijaverkoston tavoitteet

1. Kokemusasiantuntijuuden ja sen toimintatapojen kehittäminen

Verkostossa kehitämme yhdessä toimintatapoja eettisesti kestävään ja vaikuttavaan kokemusasiantuntijuuteen. Jaamme toimivia ryhmätoimintakäytäntöjä sekä viestimme aktiivisesti kokemusasiantuntijatoiminnasta ulospäin.

2. Ajatusten vaihto, vertaistuki ja vertaisoppiminen

Verkosto toimii kanavana ajatustenvaihdolle ja vertaistuelle kokemusasiantuntijuuteen liittyen. Verkoston avulla voimme oppia toisiltamme.

3. Vaikuttaminen

Haluamme osallistua lasten ja nuorten elämää koskevaan päätöksentekoon paikallisesti ja valtakunnallisesti mm. kannanottojen, puheenvuorojen ja somekampanjoiden avulla.  Tavoitteenamme on epäkohtien näkyväksi tekeminen ja niihin kannanottaminen sekä lastensuojeluun liittyvän leiman purkaminen.

4. Monen tahon äänen hyödyntäminen

Yhteistyössä on voimaa! Verkostona saamme nuorten äänen kuuluvammin esiin kuin yksittäisenä ryhmänä. Pyrimme lisäämään verkoston ja siihen kuuluvien toimijoiden tunnettuutta.

Tutustu myös näihin

Kysy lisää

Erityisasiantuntija

Tuula
Sillanpää

044 715 0210

Kokemustaustainen asiantuntija

Roosa
Björninen