fbpx

Pesäpuussa pidetään tärkeänä, että kehittämistyöllä on myös tieteellistä pohjaa, mikä tukee toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja oppimista. Olemmekin avoimia ja motivoituneita tukemaan tutkimusta ja tekemään yhteistyötä oppilaitosten kanssa liittyen lastensuojelun kehittämistyöhömme.

Meille voit tehdä gradun tai opinnäytetyön esimerkiksi lastensuojelun osallisuuden, sijaissisaruuden, sijaisvanhemmuuden tai koulun ja varhaiskasvatuksen teemaan liittyen.

Harjoittelupaikkoja voit kysyä sosiaalityöhön, psykologiaan ja kasvatustieteisiin, graafiseen suunnitteluun ja valokuvaukseen, kuvittamiseen, viestintään, taloushallintoon ja informaatioteknologiaan liittyen.

Pesäpuu sitoutuu omissa tutkimusta koskevissa ratkaisuissaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan normistoon hyvästä eettisestä käytännöstä. Pesäpuu on luonut käytännön, jonka pohjalta se luovuttaa toiminnassaan syntyneitä aineistoja tutkijoiden käyttöön. Mittava kehittämistoimintaan sidottu tutkimustyö tulee suunnitella jo hankkeen alkuvaiheessa. Silloin voidaan tehdä linjauksia tiedonkeruun ehdoista, luvista ja aineistojen luovuttamisesta, jotka tutkimuseettisesti perusteltuja ja jotka tukevat Pesäpuun oman tehtävän toteuttamista.

Pesäpuu pitää toivottavana, että tutkimusta toteuttava taho huolehtii siitä, että tutkimushanke on käynyt eettisen ennakkoarvioinnin. Eettisessä ennakkoarvioinnissa varmistetaan, että tutkimuseettiset kysymykset on ennakoitu seikkaperäisesti. Pesäpuun oma toiminta tutkimusetiikan osalta keskittyykin ensisijaisesti tutkimusluvan myöntämiseen.

Tutkimusstrategia 2017-2019

  • Pesäpuussa tutkimustietoa ja -katsauksia hyödynnetään hankesuunnittelussa ja rahoitushakemuksissa sekä yleisesti ohjaamassa ja reflektoimassa toimintaa.
  • Tutkimus on integroitu aktiivisesti osaksi toimintaa ja toteutuu yleensä erilaisten kumppanuuksien kautta (korkeakoulu- ja tutkimuslaitosyhteistyö). Tämä voi tarkoittaa systemaattista tiedonkeruuta ja siihen liittyviä opinnäytetöitä. Se voi olla myös vaikuttavuuden arviointia.
  • Pesäpuu osallistuu tiedontuottamiseen oman toimintansa pohjalta. Tästä esimerkkinä on lasten ja nuorten kokemusasiantuntijoiden näkemyksistä tehdyt koosteet.
  • Pesäpuu tukee tutkimusta tarjoamalla aineistoja ja tutkimusaiheita opinnäytetöiden tekijöille ja tutkijoille.
  • Pesäpuu toimii tutkimuspoliittisena vaikuttajana, nostaa esille tutkimustarpeita ja tekee aloitteita tutkimukselle.

Lue koko tutkimusstrategia:

Tutkimusstrategia 2017-2019

Tutkimuslupa

Tutkimuslupaa on haettava Pesäpuun ulkopuolisten tahojen tekemiin tutkimuksiin, joissa käytetään Pesäpuun toiminnassa syntyneitä materiaaleja ja tietovarantoja tai joissa osallistutaan Pesäpuun toimintaan tutkimusaineiston hankkimiseksi. Lupa tarvitaan riippumatta siitä, miten aineistoa kerätään. Lupaa ei tarvita Pesäpuun julkisiin materiaaleihin (esimerkiksi Pesäpuun internet-sivuilla olevat materiaalit). Kaikki opinnäytetyöt eivät ole tutkimuksellisia. Opinnäyte voi olla kehittämishankkeeseen osallistumista tai erilaisia produktioita. Myös tämänkaltaista osallistumista varten tulee saada lupa hankkeen vastaavalta työntekijältä.

 

Lue tarkemmin tutkimusluvan hakemisesta ja käsittelystä:

Tutkimuslupakäytännöt

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS

Kysy lisää

Pesäpuu ry

014 332 2500