Yritykset ovat merkittävä osa hyvinvointia yhteiskunnassa. Kun haluatte toteuttaa laajaa yhteiskuntavastuuta ja antaa yritykselle ja henkilöstölle vahvan arvopohjan ja merkityksen tukemalla lapsia ja nuoria, voimme Pesäpuun kautta tarjota teille vaikuttavia auttamistehtäviä. Olemme valmiita sitoutumaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön, koska jatkuvuudella ja sitoutumisella on merkittävä rooli lastensuojelussa onnistumisessa.
Tukenne voitte kohdistaa
Teemme mielellämme monipuolista yhteistyötä eri yritysten ja yhteisöjen kanssa. Yhteistyömuoto voi olla suoraan toimintaan kohdistuvan lahjoituksen lisäksi myös tavara- tai palvelulahjoitus. Yhteistyö voi olla jatkuvaa tai kertaluonteista.
Lahjoitukset kohdistetaan yrityksen toivomaan Pesäpuun toimintaan. Saaduista lahjoitusvaroista 10% ohjataan varainhankinnasta koituviin hallinto- ja markkinointikuluihin.
Pesäpuu toimii lastensuojelun asiakkaina olevien lasten aseman parantamiseksi sekä lasten osallisuuden vahvistamiseksi. Päämääränä on nostaa näkyviin lastensuojelukentällä olevia muutostarpeita, asiakkaiden kokemuksia ja heikkoja signaaleja. Pesäpuun asiantuntija- ja kehittämistyössä myös asiakkaat, niin lapset, nuoret kuin vanhemmat otetaan mukaan kokemusasiantuntijoina kehittämistyöhön.
Arvomme ovat lapsilähtöisyys, kumppanuus, elämyksellisyys, rohkeus ja vaikuttavuus.
Kun haluat olla kanssamme tekemässä arvokasta työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen, ota yhteyttä!
040 848 1917
jari.ketola@pesapuu.fi