Pesäpuu ry on lastensuojelun kehittämisyhteisö, jonka tehtävänä on kehittää lastensuojelua niin, että jokainen lapsi tai nuori tuntee olevansa turvassa, osallinen ja arvokas.
Toiminnallamme tuomme sijoitettujen lasten ja nuorten kokemukset, toivomukset ja haaveet esille ja teemme heidät näkyviksi ja arvokkaiksi. Juuri niin kuin he ovat aina olleetkin. Ihan jokainen.
Luvan saaja: Pesäpuu ry
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus
Luvan numero: RA/2020/374
Varat käytetään lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseksi lastensuojelussa syrjäytymisen, yksinäisyyden ja kiusaamisen estämiseksi, sekä sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukemiseen, sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukemiseen, perheiden jälleenyhdistämisen tukemiseen ja lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuuden kehittämiseen.
Lahjoitusvarojen kerääminen aiheuttaa hallinnollisia kuluja ja siksi Pesäpuu pidättää lahjoitusvaroista 10% kulujen kattamiseksi. Pesäpuun toimintaperiaate on, että johtaminen ja hallinto tapahtuu kustannustehokkaasti, jotta lahjoituksista mahdollisimman suuri osa käytetään tarkoitettuun kohteeseen.
040 848 1917
jari.ketola@pesapuu.fi