Pesäpuu ry on vuonna 1998 perustettu valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Toimintamme on yleishyödyllistä ja sitä tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuella. Visiomme on, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen ja arvokas.
Pesäpuu toimii lastensuojelun asiakkaina olevien lasten aseman parantamiseksi sekä lasten osallisuuden vahvistamiseksi.
Myös sinä voit olla tukemassa haluamallasi tavalla tekemäämme työtä lasten ja nuorten hyväksi. Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
Pidämme tärkeänä, että kehittämistyöllä on myös tieteellistä pohjaa, mikä tukee toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja oppimista.
Pesäpuu ry on vuonna 1998 perustettu valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Toimintamme on yleishyödyllistä.