Tampereen kehittäjäryhmän Minna ja Noora olivat syyskuussa opintomatkalla Dublinissa pohtimassa ratkaisuja nuorten osallisuuden, yksinäisyyden ja työllistymisen kysymyksiin. Opintomatka oli Erasmus+-ohjelman rahoittama. Mukana oli 30 henkeä.
Matkaryhmässä oli mukana pirkanmaalaisia toimijoita useilta eri sektoreilta: Tampereen kaupungilta, Pirkanmaan hyvinvointialueelta, toisen asteen ja korkea-asteen oppilaitoksista, nuorisoalan järjestöistä, yritysmaailmasta sekä itse nuoria. Matkan järjesti Nuorisokeskus Marttinen yhteistyössä irlantilaisen kumppaniorganisaationsa kanssa.
Noora ja Minna
Minnan ja Nooran mietteitä matkasta
”Lähdimme Dubliniin oppimaan uusia tapoja nuorten tukemiseksi yhdessä yrittäjien, järjestöjen, hyvinvointialuepäättäjien sekä Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulu Tamkin, Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Tampereen ylioppilaskunta Treyn edustajien kanssa.
Etukäteen annetun infon perusteella oli odotettavissa, että Irlannissa on luotu hyviä rakenteita ja vakiintuneita toimintamalleja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden tukemiseen. Matkalla näimme kuitenkin omin silmin Dublinin raa’an asunnottomuustilanteen ja yritysten hyväntekeväisyydellä rahoitettavan järjestötyön todellisuuden. Rakenteet ja rahoitus olivat pirstaleisia, ja moni toimija harmitteli, ettei pitkäjänteinen työ ole mahdollista.
Osana opintomatkaa kävimme tutustumassa paikallisiin nuorisotyön toimijoihin. Yhtenä vierailukohteena oli Liffey Partnership -ohjelma, jonka tiloissa kävimme tutustumassa heidän työhönsä. Liffey Partnership -toiminnan tarkoituksena on rakentaa ’inklusiivisia yhteisöjä’ – sellaisia, joista jokainen voi löytää itselleen tekemistä ja tukea sekä osallistua yhteisön kehittämiseen. Saman katon alle mahtuu monenlaisia palveluita, ja tilaan menevän henkilön tarvitsee täyttää vain yksi esitietolomake, jolla on mahdollista päästä kaikkien palveluiden piiriin. Tämä aiheuttaa kuitenkin paheksuntaa rahoittajissa – eli yrityksissä –, sillä ilman yksilöityä dataa on haastavaa mitata toiminnan onnistumista rahassa.
Osallisuuden tukemisen ja syrjäytymisen ehkäisyn hintalappua on kuitenkin mahdotonta mitata yksittäisten hankkeiden tai projektien kautta. Olemme Suomessakin tottuneet tuijottamaan dataa ja euroja onnistumisen mittareina. Puhuessamme syrjäytymisvaarassa olevista tai jo syrjäytetyistä nuorista meidän tulisi kuitenkin katsoa toimintaa realistisesti ja pitkän tähtäimen kiikareilla. Huonossa kunnossa oleva nuori ei työllisty huomenna, mutta hän voi päästä sängystä ylös ja ihmisten ilmoille, mikäli hänelle on tarjolla mielekästä tekemistä. Tämä ymmärrettiin Liffey Partnership -ohjelmassa hyvin, ja nuorten kanssa työskenneltiin nuorilähtöisesti rahoittajan ehdoista huolimatta. Nuoret olivat aidosti toiminnan keskiössä.
Tehtävää työtä varjostivat rahoituksen epävarmuus ja sen riippuvaisuus yritysten hyvästä tahdosta. Suomen kontekstissa järjestöihin kohdistuvat jättileikkaukset uhkaavat ajaa meidät samalle tielle, jossa toiminnan jatkuvuuden ja sisällön määräävät yritykset. Yritystoiminnan rakenteet ovat kuitenkin varsin erilaiset täällä kuin Irlannissa: yritysten lahjoituksia säännellään, niitä verotetaan (toisin kuin Irlannin “veroparatiisissa”) ja 96 prosenttia yrityksistä on pieniä tai keskisuuria. Yritysten koko määrittää niiden resursseja, eikä pienillä tai keskisuurilla yrityksillä ole siten edes mahdollisuuksia kansallisten projektien tai hankkeiden rahoittamiseen taikka organisointiin. Järjestöleikkaukset jättävät siis jälkeensä ammottavan aukon, jonka täyttäjää ei ole tiedossa. Julkisella sektorilla on mahdollisuus ja velvollisuus täyttää se aukko, jonka järjestöleikkaukset synnyttävät.”
Kuva nuorisotilalta, johon matkaseurue kävi tutustumassa
Tulevaisuudesta
”Osana opintomatkaa ideoimme myös Pirkanmaalle uutta ’yhden katon alle’ tulevaa, palvelut kokoavaa toimintatapaa, jossa mukana olisivat myös järjestöt luomassa yhteisöjä nuorten arkeen. Tampereen kaupunki vaikuttaisi ottaneen vastuuta tilanteesta, sillä se jätti hiljattain valtiolle rahoitushakemuksen nuorten työllisyyden vahvistamiseksi kahdelle kohdealueelle, jotka sijaitsevat Itä- ja Länsi-Tampereella. Hankkeen tavoitteena on auttaa nimenomaisesti niitä 18–29-vuotiaita nuoria, jotka ovat työelämän, koulutuksen tai muun toiminnan ulkopuolella.
Me Pesäpuun kehittäjäryhmässä toivomme, että hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon monimuotoisuus ja nuorten todellisuus mahdollisimman hyvin. Tämä edellyttää nuorten omaa ääntä sekä monimuotoista suunnittelu- ja toteutustiimiä. Jos hankkeessa halutaan oikeasti onnistua, on siihen palkattava valkoisten korkeakoulutettujen heteroiden lisäksi myös toisenlaisissa todellisuuksissa eläviä – ja heistä tietäviä – ihmisiä.”
