Millainen on lapsuus, jossa maailma tuntuu olevan jatkuvasti jonkin kriisin keskellä? Millaiseksi rakentuu nuoren käsitys tulevaisuudesta, jos lapsuudesta asti tutuksi tulevat pandemiat, sodat, ilmastokriisi, taloudellinen epävarmuus ja jatkuva negatiivinen uutisvirta maailman tapahtumista?
Meillä on parhaillaan kasvamassa sukupolvi, jonka lapsuutta ja nuoruutta ovat värittäneet poikkeukselliset tapahtumat. Koronapandemia muutti arjen rakenteita, rajoitti sosiaalisia suhteita ja sulki ovia maailmaan, jonka piti olla kaikille auki. Samaan aikaan ilmastonmuutos on muuttunut yhä konkreettisemmaksi huolenaiheeksi, Euroopassa käydään sotaa ja taloudellinen epävarmuus näkyy monien perheiden arjessa. Yksi kriisi ei ehdi väistyä, kun seuraava jo täyttää uutisotsikot, mielen ja kehon.
Aikuisina olemme ehkä tottuneet ajattelemaan kriisejä poikkeustiloina, joista yhteiskunta vähitellen palautuu. Ja sehän on elämän ydin, liikkua vaiheesta toiseen. Lapsille ja nuorille tilanne näyttäytyy toisenlaisena. Heille kriisit eivät välttämättä näyttäydy yksittäisinä tapahtumina, vaan osana sitä maailmaa, jossa he ovat kasvaneet. Onko kriisistä tullut nykynuoren normaali?
Nuorilla on oikeus nuoruuteen kriisienkin keskellä
Lapsuus ja nuoruus ovat elämänvaiheita, joissa rakennetaan käsitystä itsestä, muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Turvallisuuden tunne, luottamus tulevaisuuteen ja kokemus omista vaikutusmahdollisuuksista rakentuvat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotakin ennakoimatonta, nämä kokemukset voivat joutua koetukselle. Herkästi myös unohdamme sen, että nuori kantaa mukanaan myös henkilökohtaisia kriisejä yhdessä maailmantuskan kanssa.
Kaikki nuoret eivät koe kriisejä samalla tavalla. Yhdelle maailman tapahtumat ovat etäisiä uutisia, toiselle ne näkyvät vanhempien huolena, perheen toimeentulossa tai omassa turvallisuuden tunteessa. Kriisien vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti, vaan ne kietoutuvat nuoren omaan elämäntilanteeseen ja käytettävissä oleviin tukiverkostoihin. Myös me aikuiset olemme nuorelle heijastuma maailman kriiseistä ja omista asenteistamme niitä kohtaan.
Nuorista puhutaan usein selviytymiskykyisinä, joustavina ja muutoksiin sopeutuvina, mutta emme voi olettaa, että nuoret vain sopeutuvat kaikkeen, mitä maailma heidän eteensä tuo.
Nuoren ei pitäisi joutua kasvamaan aikuiseksi ennen aikojaan vain siksi, että maailma ympärillä on epävarma. Hänellä on oikeus tavalliseen arkeen, iloon, huolettomuuteen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Kompurointiin, epäröintiin ja suunnan vaihtamiseen. Oikeus keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiin, ystävyyssuhteisiin ja pieniin arkisiin asioihin ilman, että hänen täytyy jatkuvasti kantaa huolta maailman tilanteesta.
Nuori saattaa pohtia, onko tulevaisuudessa enää turvallista elää, saako hän töitä, pystyykö hän hankkimaan oman kodin tai millaisessa maailmassa hänen mahdolliset lapsensa tulevat kasvamaan. Nämä eivät ole kysymyksiä, joihin aikuisilla olisi aina valmiita vastauksia. Sen sijaan voimme tarjota tilaa kysymyksille, kuunnella nuoren ajatuksia ja auttaa erottamaan toisistaan todelliset uhat, epävarmuuden ja asiat, joihin voimme yhdessä vaikuttaa.
Aikuisten tehtävänä on kantaa oma vastuunsa ja osoittaa teoillaan, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Nuorten osallistuminen ja aktiivisuus ovat tärkeitä, mutta nuorten ei kuulu kantaa yksin vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, yhteiskunnan eriarvoisuuden vähentämisestä tai rauhan rakentamisesta. Nuoret tarvitsevat meidän aikuiset tukijoukoikseen ja esimerkiksi.
Turva tavallisista asioista
Kriisien keskellä turvallisuus syntyy usein hyvin tavallisista asioista. Siitä, että arjessa on tuttuja ihmisiä, ennakoitavia rutiineja ja paikkoja, joissa voi olla oma itsensä. Siitä, että joku huomaa, jos nuori vetäytyy, ja uskaltaa kysyä, mitä hänelle kuuluu. Rutiinit rakentavat turvaa myös kriisin keskellä ja joskus kriisit tarvitsevat uusia rutiineja ympärilleen. Aikuinen voi auttaa nuorta näiden rakentamisessa.
Kriisiajassa kasvaminen haastaa meitä aikuisia pohtimaan myös sitä, millaisen maailman haluamme nuorille jättää. Emme voi luvata, ettei uusia kriisejä tule tai etteivät tulevat vuodet sisällä epävarmuutta. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisia mahdollisuuksia nuorilla on kohdata niitä ja millaisen yhteiskunnan rakennamme heidän ympärilleen.
Ehkä tärkeintä olisi luopua ajatuksesta, että nuorten pitäisi vain oppia elämään jatkuvan epävarmuuden kanssa. ”Aina maailmassa on sotia ollut.” Sen sijaan meidän pitäisi kysyä, miten voimme rakentaa maailmaa, jossa heidän ei tarvitse jatkuvasti sopeutua uusiin kriiseihin, vaan jossa heillä on mahdollisuus myös kasvaa, kehittyä ja suunnitella tulevaisuuttaan.
Nuoret eivät tarvitse aikuisia, jotka osaavat ennustaa tulevaisuuden. He tarvitsevat aikuisia, jotka ottavat vastuuta nykyhetkestä ja tekevät työtä sen eteen, että tulevaisuus olisi heille turvallisempi. Sanoista teoiksi.
Sillä vaikka emme voi päättää, millaisessa maailmassa nuoret kasvavat, voimme vaikuttaa siihen, millaisia kokemuksia, ihmissuhteita ja mahdollisuuksia he saavat matkalleen. Ja ehkä juuri siinä on yksi tärkeimmistä tehtävistämme aikuisina: varmistaa, ettei kriisistä kriisiin kasvaminen tarkoita sitä, että nuoren täytyy selviytyä kaikesta yksin.
Tiia Laine on palkitun Nuorten Turvasatama -yhteisön kehittämispäällikkö. Nuorten Turvasatama on Pesäpuu ry:n, Auta Lasta ry:n Veturoinnin ja Osallisuuden aika ry:n yhteistä toimintaa, jossa vahvistetaan lastensuojelusta kokemusta omaavien henkilöiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä digitaalisesti. Toimintaa toteutetaan yhdessä nuorten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä. Nuorten Turvasatama -yhteisön toiminta on valtakunnallista.
