Sijaishuollon juhlapäivä Care Day’ta vietetään jälleen perjantaina 20.2.2026. Vuonna 2026 sijaishuollon juhlapäivä Care Day’n teemana on Unelmat kantavat, esteet kaatuvat, jonka inspiraationa toimii päivän kansainvälinen teema ”Esteitä rikkomassa” (Breaking Barriers).
Lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry toi kansainvälisen juhlapäivän Suomeen vuonna 2019, joten päivää juhlitaan meillä jo kahdeksatta kertaa. Päivä on vakiintunut upeasti osaksi suomalaista sijaishuollon kenttää, ja joka helmikuun kolmantena perjantaina vietettävää juhlapäivää odotetaan ja suunnitellaan jo hyvissä ajoin eri puolella Suomea.
Unelmat kantavat
Me Pesäpuussa ajattelemme lastensuojelun sijaishuollon kannattelevan toivoa ja myönteisiä mahdollisuuksia. Korostamalla unelmoinnin merkitystä ja valoisia tulevaisuudennäkymiä – haasteista huolimatta – haluamme tuoda esiin sijaishuoltoa mahdollisuuksien maailmana. Sijaishuollossa elävä ja kasvava lapsi tai nuori saa unelmoida ja myös toteuttaa unelmiaan siinä missä kuka tahansa ikätoverinsa.
Vaikka sijaishuoltoon liittyy edelleen virheellisiä uskomuksia, ennakkoasenteita, leimaa ja häpeää, haluamme olla murtamassa näitä mielikuvia ja tuoda esiin sijaishuoltoa paikkana, jossa lapsi saa oppia uutta ja kasvaa juuri sellaiseen suuntaan, johon hänen unelmansa häntä vievät.

Jokaisen lapsen voima kasvaa on todellinen. Yhdessä voimme rakentaa maailmaa, jossa jokainen saa olla oma itsensä, mahdollisista esteistä ja haasteista riippumatta. Emmehän estä itseltämme ja toisiltamme unelmoinnin voimaa?
Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja kertoa omia ajatuksiaan. Lapset saavat olla rohkeita ja kokeilla uusia asioita.
Koko yhteisössä on voima muutokseen! Sijaishuollon juhlapäivä Care Day on juhla kaikille sijaishuollon toimijoille, jotka uskovat kanssamme siihen, että unelmat kantavat ja esteet kaatuvat.
Juhlapäivän taustaa
Care Day’n, eli sijaishuollon juhlapäivän tarkoituksena on juhlistaa sijaishuollossa asuvia tai asuneita lapsia ja nuoria sekä heistä välittäviä henkilöitä. Kyseessä on maailman suurin juhla sijaishuoltoon liittyen. Sen alkuperäisenä ideana on ollut nostaa esiin sijoitettujen lasten ja nuorten ääntä ja oikeuksia sekä yhdistää sijaishuoltoon liittyviä henkilöitä keskustelemaan ja jakamaan tietoa sijaishuollosta. Care Day’ta vietetään vuosittain helmikuun kolmantena perjantaina.
Kaiken juhlinnan ohessa ymmärrämme hyvin, että Care Day saattaa aiheuttaa myös ristiriitaisia tunteita. Tarkoituksenamme ei ole lakaista maton alle eikä peitellä asioita, jotka sijaishuoltoon liittyen eivät vielä ole sellaisella tasolla, jolla niiden tulisi olla. Meille on tärkeää, että jokainen, jota sijaishuolto koskettaa tai on koskettanut, voisi tuntea päivän omakseen positiivisella tavalla. Care Day on myös kaikenlaisten perheiden juhla.
Pesäpuu toimii juhlapäivän viestinnän koordinaattorina. Tutustu Care Day’n verkkosivuihin, joilla julkaisemme juhlapäivän visuaaliset materiaalit heti tammikuun alussa.
Seuraa sijaishuollon juhlapäivän juhlintaa sosiaalisen median kanavissa aihetunnisteilla #SijaishuollonJuhlapäivä ja #CareDay26.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!