Pesäpuu ry on lastensuojelun kehittämisyhteisö, jonka tehtävänä on lisätä lasten, nuorten ja heidän läheistensä hyvinvointia lastensuojelussa. Visiomme on, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu.
Haemme Pesäpuuhun nyt Nuorten Turvasatama -yhteisöön kehittämispäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Nuorten Turvasatama -yhteisö on Pesäpuu ry:n, Auta Lasta ry:n ja Osallisuuden aika ry:n yhteistä toimintaa, jossa vahvistetaan lastensuojelusta kokemusta omaavien henkilöiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä digitaalisesti. Toimintaa toteutetaan yhdessä nuorten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä. Nuorten Turvasatama -yhteisön toiminta on valtakunnallista. Toimintaa rahoittaa STEA.
Työtehtävät
Työssäsi vastaat kolmen järjestön Nuorten Turvasatama -yhteisön toiminnan kokonaiskoordinoinnista. Toimit kolmihenkisen tiimin sisällöllisenä tiiminvetäjänä tukien kollegoitasi viestinnän, vapaaehtoistoiminnan ja nuoria kohtaavan työn sisällöllisissä kysymyksissä. Vastaat toiminnan ja tulosten arvioinnista, seurannasta, raportoinnista ja rahoitushausta. Teet tiivistä ja koolle kutsuvaa yhteistyötä toteuttajajärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Kohtaat lastensuojelun piirissä olevia ja olleita nuoria erilaisilla digitaalisilla alustoilla, erityisesti Discordissa ja TikTokissa.
Tehtävään sisältyy matkustusta kotimaassa, iltatöitä sekä satunnaisesti viikonlopputöitä.
Kehittämispäällikön määräaikainen sijaisuus alkaa 1.9.2025 ja päättyy 31.12.2026.
Mitä toivomme sinulta?
Sinulla on aiempaa kokemusta verkkoauttamistyöstä ja lastensuojelusta tai digitaalisen nuorisotyön kentältä. Discordin käyttökokemus tai vähintään perustuntemus alustasta sekä halu omaksua se työvälineenä on tärkeää. Tehtävässä tarvitaan kokemusta tiimin vetäjänä toimimisesta sekä kirjallisia taitoja ja ymmärrystä viestinnästä. Kokemus STEA-rahoitteisesta toiminnasta, erityisesti tuloksellisuusraportoinnista ja rahoitushakemusten laatimisesta on eduksi. Tunnet ja ymmärrät lastensuojelun palvelujärjestelmää sekä toiminnan kohderyhmän odotuksia ja tarpeita. Toivomme lisäksi kehittämismyönteistä työotetta sekä rohkeutta kokeilla ja kehittää uutta.
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen työn, jossa pääset kehittämään osaamistasi ja hyödyntämään luovuuttasi. Saat työsi tueksi yksilötyönohjauksen ja mentoroinnin. Meillä työaika on joustava, ja etätyö onnistuu tarvittaessa. Arvostamme tiimityötä ja haluamme panostaa siihen: tuemme toisiamme ja kehitymme sekä onnistumme yhdessä.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä antaa kehittämispäällikkö Krista Leino 27.5. klo 13–16, p. 041 7311 402.
Haastattelut järjestetään etätapaamisina 10.6. ja 12.6. Tarkempi kellonaika sovitaan haastatteluun valittujen kanssa.
Hakemukset tulee lähettää palkkatoiveineen sähköpostilla osoitteeseen krista.leino(at)pesapuu.fi 1.6.2025 mennessä.