Muistellessani lapsuudenkotiani mieleeni palautuu kuva pakkasella paukkuvasta puutalosta ja sen pienestä pihasta, jossa kesäisin hypimme trampoliinilla ja hoidimme yrttitarhaa. Kulkeudun muistikuvissani ulkoilun jälkeen olohuoneeseen, jossa uppoudun hieman nuhjaantuneen, mutta pehmeän, tutun ja turvallisen sohvan syövereihin. Televisio on päällä ja sen yläpuolella on kehystettyjä valokuvia meistä lapsista. Tuoksusta ja astioiden kilinästä päätellen keittiössä valmistuu päivällinen, johon kokoonnutaan yhteiselle aterialle muiden ”kodin ulkopuolelle sijoitettujen” nuorten kanssa.
Lastensuojelulaki määrittelee lapsuudenkotini lastensuojelulaitokseksi ja edelleen lastenkodiksi:
Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai lain 83 §:ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. (LSL 49 §)
Lastensuojelulaitoksia, joissa voidaan järjestää tässä laissa tarkoitettua lapsen sijaishuoltoa sekä 37 §:ssä tarkoitettu sijoitus avohuollon tukitoimena, ovat lastenkodit ja koulukodit sekä muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. (LSL 57 §)
Pysähdyn miettimään pykälän 49 viimeisiä sanoja. Kodin ulkopuolella, mutta kuitenkin lastenkodissa. Lastenkoti, joka on minulle lapsuuden koti, jonne olen juurtunut 10 sijoitusvuoteni varrella ja jonne palaan ajoittain tapaamaan rakkaita ihmisiä.
Koti voi merkitä jokaiselle eri asioita. Onko se sitten pullantuoksu, ihmiset ja ehkä muut eläimet siellä, ympäristö, ilmapiiri, rakkaus..? Useimmiten kuulen kodista puhuttavan paikkana, joka on sillä tavalla intiimi, että siellä pystyy olemaan oma itsensä.
Kodin käsite lastensuojelulaitoksen kontekstissa onkin ehkä hankalampi. Kaikki lapset ja nuoret, jotka asuvat lastensuojelulaitoksessa, eivät koe sijoituspaikkaansa kodiksi, eikä heidän tarvitsekaan. Koti saattaa olla muualla tai sitä ei tällä hetkellä tunnu olevan missään. Jollekin laitos on ensimmäinen asia, jota ajattelee, kun kuulee sanan koti.
Jaottelu tunteesta laitoksen ja kodin välillä ei myöskään ole mustavalkoinen, se voi olla jotakin siltä väliltä. Ristiriitaa näiden tunteiden välillä voivat aiheuttaa monenlaiset tekijät. Muistan itse sijoituksen aikana kuormittuneeni erilaisista vieraista ihmisistä kodissani. Lastensuojelulaitosten yksi erityisyys on esimerkiksi niiden toteuttama julkinen hallintotehtävä, josta seuraa niiden toiminnan valvonta sekä viranomaisten tarkastuskäynnit lapsen oikeussuojan toteutumiseksi.
Mitä ajatuksia se Sinussa herättäisi, jos sinun ehkä intiimiin turvapesääsi, kotiin, tultaisiin samalla tavalla toteuttamaan valvontaa? Koti- ja tarkastuskäynnit voivat olla viranomaiselle rutiininomaisia työtehtäviä, mutta ne kuitenkin koskettavat kenties jotakin herkkää käynnin kohteessa.
Minut sijoitettiin kotiin, ei sen ulkopuolelle. Joku toinen kokee ehkä asian toisin. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö kodinomaisuutta voisi lisätä lastensuojelulaitoksiin. Niissä oleillaan, asutaan, kasvetaan ja kukoistetaan kuitenkin iso osa arjesta.
Mitä lapset ja nuoret itse toivovat? Mitkä asiat tekisivät lastenkodeista enemmän lasten koteja?
