Vauvojen ja taaperoiden kohtaaminen sijaishuollossa vaatii erityisosaamista, ja se herättää monia tunteita. Varhaiset elinvuodet ovat ratkaisevan tärkeitä lapsen kehitykselle, mutta sijaishuollon prosessit eivät aina vastaa vauvojen tarpeisiin. Tämä tekee päätöksenteosta haastavaa ja korostaa tarvetta tarjota lapselle turvallisuutta, pysyvyyttä ja ymmärtävää hoivaa.
Vauvojen ja taaperoiden kohtaaminen sijaishuollossa vaatii erityisosaamista. Se myös herättää paljon ajatuksia ja tunteita, monesti ristiriitaisiakin. Tilanteet voivat päätöksenteon kannalta olla kompleksisia, ja mukana voi olla monta tahoa tarpeineen. Kokenut konkarikin, joka on työskennellyt vuosikausia sijaishuollossa isompien lasten kanssa, joutuu vauvan asiakkuudessa pysähtymään miettimään monia asioita eri näkökulmista, jotta vauva itse, omine tarpeinensa, ei jäisi sivuosaan.
Pesäpuun Pikku-Tiikerit-hankkeessa teimme kyselyn, jossa selvitimme vauvojen ja taaperoiden kanssa työskentelyn käytäntöjä sijaishuollossa. Siihen vastasi 84 työntekijää ja 132 perhehoitajaa eri puolilta Suomea. Yksi kartoituksen havainnoista oli, että vauvojen ja taaperoiden kanssa työskentelyn tavoissa on huomattavan suurta alueellista ja työntekijäkohtaista vaihtelua. Kartoituksen yhteydessä ilmeni myös, että lastensuojelun prosessien viitekehyksessä vauvojen ja taaperoiden kanssa työskentelyä ei ole vielä tutkittu paljoakaan.
Samalla kuitenkin käytettävissä on paljon tutkittua yleistietoa vauvojen ja taaperoiden tarpeista ja kehityksestä. Tiedetään esimerkiksi, kuinka paljon unta minkäkin ikäinen lapsi yleensä tarvitsee, miten pieni vauva viestii, mitä varhainen vuorovaikutus merkitsee koko lapsen identiteetin kannalta ja miten vauvan kiintymyssuhde rakentuu. Neuvolat tarjoavat ohjeita vauvalähtöiseen arkeen. Neuvolasta evästetään, miten lasta voi turvallisesti tutustuttaa uusiin ympäristöihin tai milloin minkäkin ikäinen voi olla vaikkapa yökylässä tutulla hoitajalla. On myös laajalti tiedossa, miten elämän ensimmäiset kaksi vuotta ovat ratkaisevan tärkeitä ihmisen kokonaisvaltaiselle kasvulle ja kehitykselle: näinä vuosina eletyt tapahtumat, kokemukset ja ihmissuhteet luovat pohjan lapsen myöhemmälle elämälle.
Sijaishuollon viitekehys omine prosesseineen ei aina oikein istu yhteen sen kanssa, mitä vauvaikäisten tarpeista tiedetään. Hanketyössä on tullut näkyväksi esimerkiksi se, että useat aivan pienenä vauvana kiireellisesti sijoitetut lapset kulkevat pitkän tien ennen kuin päätöksiä tulevasta saadaan tehtyä. Se aika sisältää esimerkiksi useita arviointijaksoja, kotikokeiluja ja palautuksia kiireelliseen sijoitukseen. Usein voi olla niin, ettei vauva pääse tutulle lyhytaikaiselle perhehoitajalle, vaan käy useammassa perheessä. On yhtä aikaa oleellista ja tärkeää, vauvan ja hänen vanhempiensa oikeusturvan näkökulmasta, tarkastella kiireellisen sijoituksen tai huostaanoton tarvetta tarkasti. Mutta yhtä aikaa on kohtuutonta, jos alle vuoden ikäisen lapsen asuinpaikoissa ja hoivaajissa tapahtuneiden muutosten määrää pitää laskea reilusti kahden käden sormilla.
Aika sijaishuollossa on kaksipiippuinen juttu. Työntekijä kaipaa sitä riittävästi voidakseen tehdä punnitun päätöksen. Vauva ei kuitenkaan elä umpiossa, eivätkä hänen tarpeensa tai kehityksensä ole paussilla sillä välin, kun aikuiset selvittelevät tilannetta ja etsivät parasta ratkaisua (esim. Enroos, yms., 2017). Vauva elää kehitysvaiheensa takia ikään kuin erilaista aikakäsitystä kuin me aikuiset. Osaava työntekijä pysähtyy tämän herkkyyden äärelle.
Aloitin tämän kirjoituksen lauseella, että vauvojen ja taaperoiden kohtaaminen sijaishuollossa on erityisosaamista vaativaa työtä. On erittäin vaativaa tehdä isoja ratkaisuja, toisten elämään kohdistuvia intiimejä interventioita, koko arjen nyrjäyttäviä päätöksiä, kun asiakkaana on vauva tai ihan pieni taapero. Mitä pienempi lapsi, sitä kätketympiä ovat hänen viestinsä omista kokemuksistaan ja tarpeistaan. Ja jos lapsen hoivaajat jatkuvasti vaihtuvat, ei synny suhdetta, jossa näitä viestejä osattaisiin lukea ja ymmärtää.
Työhön liittyy myös sisäänkirjoitettu epävarmuus, sillä päätöksiä tehdään aina senhetkisten tietojen perusteella, mitä käytettävissä on. Ja vaikka kuinka tekisi punnitun päätöksen, on tulevaisuus yhä elämättä. Emme voi tietää, miten asioissa käy.
Päätösten tekeminen ei ole siksikään helppoa, että vauvat herättävät meissä aikuisissa paljon tunteita. Tunteet heräävät niin vauvan läheisillä, sijaisperheillä kuin työntekijöillä. Aikuiset vauvan ympärillä pystyvät ja osaavat ilmaista tunteitaan, näkemyksiään, tarpeitaan ja toiveitaan ääneen. Mahdollisen huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen aikana ne ovat intensiivisiä ja tosia kaikilla.
Myös järjestelmällä on tarpeensa: on lain asettamia prosessiaskeleita, aikamääreitä, ohjaavia suosituksia sekä organisaation omia, työntekijöitä sitovia tapoja ja käytäntöjä. Mukana voi olla ostopalveluna vaikkapa valvotun tapaamisen tapaamispaikka. Tälläkin paikalla on omat käytänteensä, aikataulunsa, reunaehtonsa.
Entä se pieni, joka ei vielä ilmaise itseään puhumalla? Mitä hän mahtaa tarvita, toivoa ja miettiä? Mikä olisi hänelle tasapainoa tuovaa elämää juuri nyt, kun hän elää ainutkertaisia vauvavuosiaan ainutkertaisessa lapsuudessaan?
Elämme aikaa, jolloin media tarjoaa paljon tiivistettyjä ratkaisuehdotuksia vaikeimpiinkin haasteisiin. Tarjolla on viisi askelta, kolme vinkkiä, kuusi knoppia – lyhyitä kiteytyksiä siitä, kuinka tehdä isoja muutoksia tai hallita vaihtelevia elämäntilanteita. Joihinkin asioihin tiiviit listat toimivatkin. Lastensuojelu on haastavampi ilmiökenttä. Prosessien monimuotoisuutta ja ihmiselämän käänteiden ainutlaatuisuutta on vaikea paketoida yhteen laatikkomalliin, jonka mukaan toimiminen toisi aina oikean ratkaisun. Erityisen vaikeaa se on sijaishuollon pienimpien kanssa työskennellessä.
En voi siis antaa kolmen kohdan vinkkiä, joiden varassa aina onnistua. Jos kuitenkin saisin kolme toivetta sijaishuollon pienimpien polun varrelle toivoa, niin toivoisin ainakin lapsen tarpeiden ensisijaisuutta sijaishuollon päätöksissä, heidän arkeensa lisää turvallisuutta ja pysyvyyttä sekä heidän ympärilleen välittäviä aikuisia, joilla on halua pysähtyä kunkin vauvan ja tämän tarpeiden äärelle juuri nyt – ja kaikki tämä hoivan ja hellyyden ympäröimänä.
Lähde:
Enroos, R., Heino, T., Helavirta, S., Laakso, R. & Pösö, T. (2017) Vuosi huostassa. Lastensuojelun aikatietoista tarkastelua. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 25 (4), 297–311.
