Kokemusasiantuntijuuteni varrella olen kirjoittanut useamman tekstin lastensuojelusta ja kokemuksistani siellä. Tätä blogitekstiä kirjoittaessa tuijotin pitkään valkoista ruutua, koska en tiennyt, mistä kolosta pujahtaa sisälle isoon aiheeseen. Päädyin kahlaamaan läpi noita vanhoja sanoittamiani maailmoja eräänlaisena inspiraationa. Valtaosassa niissä huokuu rakkaus sekä rivien sisällä että niiden välissä.
Yhdessä useampi vuosi sitten kirjoittamassani tekstissä olen kirjoittanut lastensuojelun stigmasta ja siitä, miten siihen liittyvä turhautuminen saa minussa kytemään halua tehdä työtä sen purkamiseksi tulevaisuudessa. Nyt huomaan päätyneeni tekemään elämässäni sellaisia ratkaisuja, että olen juuri nyt kirjoittamassa sinulle rakkaudesta lastensuojelun kontekstissa pyrkimyksenäni lisätä sitä sijaishuollossa nyt ja tulevaisuudessa asuville lapsille ja nuorille, jotka ovat ihan tavallisia lapsia ja nuoria perustavanlaatuisineen rakkauden tarpeineen.
Rakkaus lastensuojelussa puhututtaa. Mitä se oikein tarkoittaa? Mitä rakkaus ylipäätään tarkoittaa, ja miksi se on yhtä aikaa sekä niin universaali että niin henkilökohtainen tunne? Mitä kaikkea muuta se pitää sisällään? Olen päässyt pohdiskelemaan rakkautta erityisesti lastensuojelun kontekstissa kokemusasiantuntijuuden äärellä ja myös työskennellessäni Pesäpuussa. Lastensuojelun ammattilaisten kanssa keskustellessa saa hyvin jakautuneita reaktioita rakkauteen liittyen. Osa lähestyy sanaa hyvin varautuneesti ja vastahakoisesti. Osa taas pitää aivan itsestäänselvyytenä rakkauden kuulumista lastensuojeluun. Molemmat näkevät ehkä punaista, mutta aivan eri tulokulmista. Olisi mielenkiintoista päästä pohtimaan, mikä rakkaudessa pelottaa ammattilaisia.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen johdannossa sanotaan: “Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsen tulisi persoonallisuutensa täysipainoisen ja sopusointuisen kehityksen vuoksi kasvaa perheessä onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä.” On yleistä tietoa, että esimerkiksi kiintymyssuhteet vaikuttavat lapsen kasvuun ja kehitykseen kohti itsenäistä ja tasapainoista aikuisuutta, ja tämäkin edellä mainittu johdannon kappale sen myöntää.
Alkuperäisessä englanninkielisessä tekstissä sana ‘perhe’ muotoillaan ”a family environment”, jolloin tämän lapsen oikeuden voisi ajatella koskevan myös ilmapiiriä sijoituspaikoissa, joista osa on ehkä enemmän perheen- ja kodinomaisia, osa ehkä vähemmän. Jos sopimustekstissä mainittu perhe kattaisi vain esimerkiksi biologisiin suhteisiin perustuvat perheet, siten asettaisimme sijoitetut lapset eriarvoiseen asemaan vailla rakkautta ja sen kasvatustehtävää, eikä yhdenvertaisuus tällöin toteutuisi.
Miten rakkautta sitten voisi konkreettisesti toteuttaa lastensuojelussa ja erityisesti sijaishuollossa? Millaista on ammatillinen rakkaus? Kunnioitusta, kohtaamista, luottamusta? Aitoa välittämistä, kommunikointia, lapsen etujen laittamista edelle? Tunnetta, turvallisuutta, jatkuvuutta? Tunnetta siitä, että saa olla oma itsensä? Jotain ehkä sanoinkuvailematonta?
Kuinka usein lapsen etu toteutuu aidosti tiukentuvan byrokratian, kankeiden järjestelmien ja talouskasvun maailmassa? Esiin nousee tarinoita jatkuvista sijoituspaikan vaihdoksista, riittämättömistä resursseista, lapsen ja nuoren äänen kuulumattomuudesta. Tämä ei tietenkään ole koko totuus – lastensuojelussa on paljon hyvää ja toimivaa –, mutta osalle lapsista ja nuorista edellä mainitut asiat ovat totisinta totta. Ajattelen, että rakkaus on vastavoima: se pakottaa priorisoimaan, näkemään vaivaa, panostamaan lapsen etujen täyttymiseen. Rakkautta, jos jotain tämä maailma kaipaa. Niin kuin sijaishuollossa asuvat lapsetkin.
Muistan edelleen vuosien takaa omista sijoituskokemuksistani valokuvamaisia hetkiä, jolloin minut on täyttänyt onnellisuuden ja rakkauden tunne. Minut on otettu kainaloon, silitetty päätä, keitetty teetä rauhoittamaan itkua, autettu haaveilemaan tulevasta, jääty juttelemaan, vaikka virallinen työaika olisi loppunut jo ajat sitten. Yksittäinen rakkauden teko voi jättää vahvan muistijäljen, mutta mitä kaikkea hyvää tekisikään kokonaisvaltainen rakkauden ilmapiiri?
