Pesäpuun, Perhehoitoliiton ja Pelastakaa Lapset ry:n vuosittaiset asiantuntijatapaamiset on jälleen pidetty onnistuneesti tammi–helmikuun vaihteessa. Aamupäivän mittaiset asiantuntijatapaamiset pidettiin etäyhteyksin Teamsilla kolmelle eri alueelle: Pohjois-Suomen perhehoidon toimijoille 25.1., Väli-Suomen toimijoille 1.2. ja Etelä-Suomen perhehoidon väelle 8.2.2024.
Asiantuntijatapaamisissa oli läsnä yhteensä 122 osallistujaa, joista perhehoidon työntekijöitä oli 100 ja perhehoitajia 22.
Teemana tapaamisissa oli tänä vuonna Romuta tai rakenna – perhehoitajan, vastuutyöntekijän ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vastuiden ja tehtävien sekamelskasta selkeyteen. Tapaamiset koostuivat alustajien puheenvuoroista, ryhmäpohdinnoista sekä yhteisestä keskustelusta.
Ensimmäisessä puheenvuorossa Etelä-Savon hyvinvointialueen sosiaalityöntekijä Riikka Huusko sekä Attendon perhehoidon sosiaalityöntekijä Marija Saviluoto jakoivat kokemuksiaan yhteystyöstä ja sen merkityksestä. He pohtivat, että yhteistyöstä ja sen rakentamisesta ei pysähdytä juurikaan keskustelemaan eri osapuolten kesken. Silloin, kun hyvinvointialue ostaa palveluntuottajalta perhehoidon tukipalvelun, olisi tärkeä keskustella selkeästi, mitä palveluun sisältyy ja mitkä ovat kenenkin tehtävät. Tehtävien ja vastuiden sanoittaminen ei veisi kovin paljon aikaa yhteistyön alkaessa. Liian usein asioiden ääreen pysähdytään vasta silloin, kun on jo ilmennyt ongelmia.
Toisessa puheenvuorossa Helsingin perhehoidon johtava sosiaaliohjaaja Jasmi Tammilehto ja perhehoitaja Tea Luopajärvi keskustelivat askelmerkeistä yhteistyön rakentamiseksi perhehoitajan ja perhehoidon työntekijän välillä. Helsingin perhehoidossa on käytössä yhteistyön rakentamisen askelmerkit, joiden tarkoitus on tukea yhteistyön rakentamista. Ne auttavat pysähtymään tuntemisen, luottamuksen ja sitoutumisen ääreen ja miettimään, millaisista konkreettisista asioista ne rakentuvat. Askelmerkit voi ottaa käyttöön aina silloin, kun uusi yhteistyösuhde alkaa. Askelmerkit tarkoittavat keskustelua yhteistyöstä, siihen liittyvistä odotuksista ja tarpeista. Yhteistyö ei synny itsestään.
Kolmannen puheenvuoron piti sosiaalityöntekijä ja kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen Ensi- ja turvakotien liitosta aiheenaan Monitoimijainen yhteistyö ja luottamuksen rakentuminen. Muukkonen avasi yhteistyötä ja luottamuksen rakentumista lastensuojelussa lisensiaatintutkimuksensa pohjalta. Hänen mukaansa luottamuksen syntyyn vaikuttavat kokemus muutoksen ja avun tarpeesta, yhteisen tiedon tuottaminen, yhteisten tavoitteiden ja keinojen löytäminen, vuorovaikutuksen tapojen hyväksyminen ja yhteistyöstä hyötyminen.
Ryhmäkeskusteluissa pohdittiin, miten voi rakentaa yhteistyötä muiden perhehoidon toimijoiden kanssa omasta tehtävästään käsin. Osallistujat miettivät, mikä on mahdollista yhteistyössä ja mitkä asiat siinä ovat haastavia sekä pohtivat, mitä olisi hyvä tehdä tehtävien selkiyttämiseksi ja yhteistyön rakentamiseksi. Keskusteluja käytiin alustusten pohjalta. Seuraavassa tärkeimpiä nostoja keskusteluista.
Roolien ja tehtävien selkiyttäminen
Perhehoidossa tarvitaan lisää selkeyttä työtehtävien ja vastuiden jakoon perhehoitajan, perhehoitajan vastuutyöntekijän ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kesken. On olennaista ymmärtää eri osapuolten roolit ja tehtävät ja avata ne kaikille osapuolille ymmärrettävällä tavalla. Miten eri osapuolet kokevat roolinsa? Ovatko he tiedontuottajia vai osa yhteistyötä? Osapuolten on tunnistettava toistensa asiantuntijuus. Olennaista on, että kaikki tuntisivat oman työnsä arvokkaaksi ja että toimijat myös jakaisivat saman näkemyksen yhteistyön arvosta. Kirjaus työnjaosta voidaan tehdä esimerkiksi asiakassuunnitelmaan. Myös yhteydenpidon käytännöt on sovittava yhteisesti.
Tarvitaan rohkeutta ottaa yhteistyön rakentamiseen liittyvät asiat puheeksi. Vastuiden avaaminen kaikille osapuolille on olennaista. Perhehoitajalle ei ole automaattisesti selvää, mitä lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ja perhehoitajan vastuutyöntekijä tekee. Yhteistyön rakentaminen on myös sosiaalityöntekijäkohtaista: jotkut järjestävät työnjakoon ja vastuiden avaamiseen liittyviä tapaamisia, mutta eivät kaikki, eli käytäntö ei ole yhtenäinen.
Roolien selkiyttäminen konkreettisella tasolla on erityisen tärkeää sijoituksen alkuvaiheessa, jotta viranomaisvastuu asettuu oikein ja yhteistyö sujuu saumattomasti. Keskustelijat pohtivat, että palveluntuottajilla on usein turhankin nöyrä lähestymistapa hyvinvointialueisiin. Pitäisikö hyvinvointialueilta vaatia rohkeammin, että yhteistyöstä tehdään pelisäännöt?
Keskusteluissa nousi esiin ajatus hyvinvointialueiden yleisestä ohjeistuksesta palaveriin perhehoidon eri toimijoiden kesken, jossa käsiteltäisiin yhteistyön olennaisia asioita, kuten vastuita, odotuksia ja tavoitteita. Lisäksi palaveri voitaisiin uusia aina, kun henkilöitä vaihtuu. Jokin yhteystieto on oltava silloinkin, kun työntekijä vaihtuu.
Keskustelussa peräänkuulutettiin myös yhteistä tarkistuslistaa kaikista asioista, joista tulee sopia jo heti yhteistyön alkuvaiheessa. Näin vältettäisiin roolien ja tehtävien jakoon liittyviä epäselvyyksiä ja ristiriitoja. Sijaisperheelle on oleellista tietää, mihin he sitoutuvat yhteistyön tekemisessä.
Ei riitä, että vastuista ja tehtävistä puhutaan ennakkovalmennuksessa: niistä on puhuttava kunkin sijoituksen kohdalla aina erikseen. Jos ollaan eri mieltä, kenellä on vastuu nostaa asia keskusteluun? Entä mitä esimerkiksi mentorin tai työnohjaajan roolista sovitaan? Monesti eri osapuolet miettivät tahoillaan, miten saisivat ensikontaktin uuteen ihmiseen. Voisiko yhteistyöhön ja sen rakentamiseen liittyvää palaveria ehdottaa kuka tahansa?
Työntekijöiden vaihtuvuus haastaa yhteistyötä
Työntekijöiden vaihtuvuus on keskustelijoiden kokemusten mukaan ainakin tällä hetkellä suurta hyvinvointialueilla, ja hyvinvointialueille siirtyminen vaikuttaa toimintaan edelleen. Palveluntuottajan työntekijä on perhehoitajan näkökulmasta usein pysyvämpi kuin lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Vaihtuvuuden ollessa suurta on hyvä myös pohtia erilaisia toimintakäytäntöjä. Onko perhehoitajan tai palveluntuottajan työntekijän mahdollista esimerkiksi tarjota ratkaisuvaihtoehtoja vastuusosiaalityöntekijöille, jolloin ei tarvitsisi lähteä miettimään kaikkia asioita alusta? Miten esimerkiksi viestin voisi kirjoittaa siten, että asiasta saa mahdollisimman nopeasti ja helposti kiinni? Pysähtyminen ja toinen toisensa tunteminen auttavat, mutta miten priorisoida asioita? Mentalisaatiota voidaan hyödyntää myös aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Keskustelussa nousi esiin toisaalta myös armollisuus vaihtuvuutta, omia mahdollisuuksia ja toisten tilanteita kohtaan.
Luottamuksen rakentaminen
Luottamuksen rakentaminen perhehoitajan ja työntekijän välille on tärkeää. Se vaatii keskittymistä ja tutustumista. Kun aletaan tutustua, on olennaista, että perhehoitaja ja työntekijä tulevat yhteistyöhön mukaan omina persooninaan. Aito vuorovaikutus ja oma persoona sekä toisaalta ammatillisuus kulkevat käsi kädessä. Tavoitteena toimijoiden välillä on yhteistyökumppanuus, ei pelkästään se, että perhehoitaja on jonkin toiminnan kohde.
Perhehoito ja siihen liittyvä sosiaalityö ovat yhteistä työskentelyä, jossa vuorovaikutuksen merkitys korostuu. Tunteiden ja ajatusten avoin puheeksi ottaminen ja ylipäänsä toisiin tutustuminen ovat keskeisiä tekijöitä yhteistyön onnistumisen kannalta. Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään yhteistyötä, vaan tavoite on olla samalla puolella. Se vaatii yhteistyöltä sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä. On helpompi puhua monenlaisista tunteista, kun ihmiset tuntevat toisensa. On lisäksi olennaista, että kaikki osapuolet puhuisivat asioista ymmärrettävästi, samaa kieltä.
Perhehoidon erityisyys lastensuojelutyönä
Keskustelijoita pohditutti, onko kaikille lapsen asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä riittävästi tietoa perhehoidosta, sen erityispiirteistä ja haasteista? Henkilöstön vaihtuvuus aiheuttaa monenlaisia katkoksia ja sitä, ettei hiljainen tieto välity työyhteisöissä. Joskus tilanne voi olla sekin, että sosiaalityöntekijät tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät välttämättä sitä, miten asiat tulisi tehdä. Olisikin hyvä lisätä sosiaalityöntekijöiden yleistä ymmärrystä perhehoidosta.
Keskusteluissa eri osapuolten edustajat pohtivat myös perhehoidon luonnetta. Kyse on lopulta yhdessä tehtävästä lastensuojelutyöstä. Myös perhehoitajuuteen liittyy ammatillisuutta, koska perhehoitaja toteuttaa julkista hallintotehtävää huolehtiessaan sijoitetusta lapsesta. Tehtävässä voi kokea ammattiylpeyttä.
Keskusteluissa nousi esiin monen perhehoitajan kokemus siitä, että valmennuksessa oli puhuttu paljon yhteistyöstä, mutta valmennuksen jälkeen perhehoitajat ovat kokeneet jääneensä yksin. Kun perhehoitajan arjessa nousee hankalia asioita esiin, kuka tukee silloin perhehoitajaa – ja missä asiassa kukin tukea antaa?
Entä mikä on sopiva tukityön määrä milloinkin? Perhehoitajat ovat hyvin erilaisessa tilanteessa tuen ja yhteistyön määrän suhteen. On myös hyvä pysähtyä sen äärelle, mikä on sellaista tukea, joka hyödyttää lasta, perhehoitajaa ja koko sijaisperhettä parhaalla tavalla.
Jos perhehoitajalla on kokemus siitä, että hän ei ole saanut tukea, myös työntekijällä voi olla kokemus omassa organisaatiossaan siitä, että ei ole tullut kuulluksi. Hyvinvointialueilla ollaan pohtimassa, mitä kukakin tekee, kun oma organisaatio on muuttunut. Kuka ottaa kopin ja vastaa mistäkin asiasta? Jos työntekijä ei saa tukea, miten hän voi tukea perhehoitajaa?
Lapsi kaiken keskiössä
Perhehoidossa aikuisten välinen yhteistyö vaikuttaa suoraan sijoitettuun lapseen. Yhteistyön tulee keskittyä lapsen hyvinvointiin, ja sen rakentamisen motivaationa on sujuvoittaa työtä tuntemuksen ja luottamuksen kasvaessa.
Miten pidetään lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä mukana lapsen arjessa erityisesti silloin, kun palveluntuottaja tekee perhehoidon tukityötä? Koska perhehoitajan tuen on oltava suhteessa lapsen tarpeisiin, sosiaalityöntekijän on tärkeää tuntea lapsi. Myös lapselle on tärkeää tuntea työntekijät. Resurssipulasta huolimatta työntekijöiden tulisi panostaa riittävään vuorovaikutukseen ja tutustumiseen lapsen kanssa.
Keskustelijat miettivät myös, onko hyvinvointialueilla yhtenäistä näkemystä lapsen kanssa työskentelystä ja siitä, kuka työskentelee lapsen kanssa. Tässä on vastuusosiaalityöntekijäkohtaisia eroja.
Askelmerkeistä käytännön harppauksiin
Iso kysymys on myös, miten yhdessä keskustellut asiat saataisiin aidosti käytäntöön ja rakenteisiin. Keskusteluissa nousi esiin se, että perhehoidon eri toimijat ovat melko yksimielisiä tehtävien ja vastuiden avaamisen tärkeydestä. Konkreettisia toimia tarvitaan siihen, että käytännöt muuttuvat. Tärkeää olisi alkaa puhua näistä aiheista perhehoitajien, tukityöntekijöiden ja vastuusosiaalityöntekijöiden kesken. Vain siten tiedosta tukee yhteistä. Lisäksi on huomioitava esimerkiksi hyvinvointialueiden sijaishuollon ja avohuollon sosiaalityöntekijöiden mahdollisesti keskenään erilaiset roolit. On myös erilaisia sijoituksia, joten kunkin sijoituksen tehtävien ja tavoitteiden avaaminen on sekin tärkeää kaiken muun keskustelun lisäksi.
Onko aina aikaa keskustelulle, vaikka tahtotilaa olisi? Onko askelmerkeille ja pelisääntöjen luomiselle aikaa reaalimaailmassa, jossa on vaikeaa saada yhteyttä toisiin osapuoliin, ja esimerkiksi palaverin järjestymiseen voi mennä viikkoja. Miten yhteistyöstä puhuminen saataisiin käytäntöön?
Joillakin palveluntuottajilla on enemmän resursseja kuin toisilla. Perhehoitajan vastuutyöntekijän rooli vaihtelee, ja työtä sanelevat myös kilpailutukset ja puitesopimukset. Keskusteluun yhteistyöstä kaivattaisiin lasten asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä. Palveluntuottajan on pidettävä huoli, ettei tee asioita lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän puolesta. Roolit menevät helposti sekaisin.
Kiitämme lämpimästi vilkkaasta keskustelusta kaikkia tapaamisiin osallistuneita sekä puheenvuorojen pitäjiä!
