Sankarit on aktiivinen vertais- ja kehittäjäryhmä, joka muodostuu sijaishuollon kokemuksia omaavista nuorista aikuisista. Ryhmä on kokoontunut ja toiminut jo vuodesta 2017 asti ja se on ollut aktiivisessa roolissa kehittämässä VALTTI-vertaisarviointia sijaishuollossa asuville nuorille. Tätä palautemallia Sankarit-ryhmässä edelleen kehitetään sekä toteutetaan valtakunnallisesti.
VALTTI-vertaisarvioinnin tavoitteena on saada sijaishuollossa asuvien lasten ääni ja kokemustieto kuuluviin, edistää heidän osallisuuttaan ja näin vahvistaa ja tukea lasten oikeuksien toteutumista myös sijaishuollossa. Vertaisarvioinnin avulla myös palveluntuottajat voivat hyödyntää kokemustietoa omien laadullisten tavoitteidensa seuraamisessa sekä toiminnan kehittämisessä. Vertaisarvioinnista saatu palaute voidaan myös ottaa huomioon valvonnassa. Kokemusäänen kuuleminen on välttämätöntä palveluiden kehittämiseksi entistä enemmän asiakaslähtöiseen suuntaan.
Sankareihin kuuluu 15 lastensuojelun sijoituskokemuksen omaavaa nuorta aikuista ja heitä yhdistää yhteinen tahtotila mahdollistaa sijoitettujen nuorten osallisuuden vahvistumista. Ryhmän tapaamisilla jaetaan vertaisarvioitsijan roolin herättämiä tunteita ja käytännön kokemuksia ja samalla kehitetään vertaisarviointia edelleen, jotta nuorten kokemustietoa saadaan paremmin kuuluviin. Lisäksi vuosittain ryhmässä jaetaan jo opittua sekä täydennetään osaamista täydennyskoulutuksilla ja eri vertaisarviointiin liittyvien teemojen tarkastelulla. Sankarit on perinteisesti kokoontunut Jyväskylässä, mutta toiminta on laajentunut myös Tampereelle ja siellä toimii nyt myös oma ryhmänsä. Jyväskylän ja Tampereen ryhmät ovat Teamsin välityksellä yhteydessä toisiinsa, jolloin kokemusten vaihto on rikasta ja inspiroivaa myös ryhmien välillä.
Sankarit jalkautuvat sinne, missä nuoret ovat – laitoksiin
Sijoituskokemuksen omaavat vertaiset jalkautuvat laitoksiin tekemään haastatteluja, jotka nostavat sijoitettujen nuorten ajankohtaisia kokemuksia sijoituspaikastaan esille. Vertaiset ymmärtävät nuoren kokemusmaailmaa ja tavoittavat aidosti mietteitä ja kokemuksia, joita voi olla hankalaa sanoittaa ammattilaisille suoraan tai perinteisillä palautelomakkeilla. Sankarit työstävät haastattelujen tulokset anonyymeiksi koosteiksi yhdessä Pesäpuun ammattilaisten kanssa. Palautekoonti käydään laitosten henkilökunnan, sijoituksesta vastaavien sosiaalityöntekijöiden sekä nuorten kanssa läpi. Laitokset saavat koonnista tietoa paikan hyvin toimivista käytännöistä, mutta myös kehittämistarpeista. Kun kehittämistarpeita työstetään yhdessä nuorten kanssa, sijoituskokemuksen haavoittavuutta voidaan vähentää. Palautekoontia voi hyödyntää yksiköiden omien laadullisten tavoitteiden seurannassa sekä myös valvonnassa, kuten esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella jo tehdään.
Pelkästään vuoden 2023 aikana on valtakunnallisesti vertaisarvioitu yhteensä yhdeksän eri lastensuojeluyksikköä. Valtakunnallisesti vertaisarviointeja on tehty vuodesta 2018 lähtien jo yli 40 lastensuojelun sijaishuollon laitosyksikköön, ja tänä vuonna toteutettiin vertaisarvioinnit jo toiseen kertaan kolmeen eri yksikköön. Sankarit-ryhmässä mukana olevat vertaisarvioijat ovat haastatelleet jo yli 170 sijaishuoltoyksiköissä asuvaa nuorta, mikä on mahdollistanut näiden nuorten kokemuksien kuulemisen, osallisuuden edistämisen ja heidän kokemustietonsa välittämisen sijaishuoltopaikan aikuisille sekä lasten asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille.
Vertaisarvioitsijan tehtävä on vaativaa. Tehtävään valmistaudutaan erillisellä valmennuksella, joka sisältää niin yksilö- kuin ryhmätapaamisia sekä käytännön harjoitteluita. Tänä vuonna valmennuksesta saimme Sankarit-ryhmään mukaan vahvistukseksi neljä uutta vertaisarvioitsijaa.
Sankarit-ryhmä vertaisarvioitsijoiden tärkeä tukiverkko
Sankareilla on halu tehdä hyvää siitä huolimatta, että heidän oma elämänsä on pitänyt sisällään myös moninaisia haasteita. Sankareiden vaikeat kokemukset jalostuvat vahvuuksiksi, kun oma kokemusääni saadaan tulevaisuuden kehittämistyöhön vahvasti mukaan. Vertaisarvioinnit toteutetaan aina turvallisesti työpareina, joten ryhmän keskinäinen luottamus ja sen vahvistaminen on tärkeä osa Sankaritoimintaa.
Tänä syksynä Pesäpuu järjesti Sankareille vertaisarvioijan tehtävää tukevan vertais- ja kehittämisillan. Ilta piti sisällään yhteistä kehollista laskeutumista ja ohjattua draamatyöskentelyä, jonka aikana ryhmäläiset saivat yhdessä tutkia suhdettaan vertaisarviointiin ja muistella sykähdyttäviä kokemuksiaan matkan varrelta.
Illan aikana kehittäjäryhmäläiset pääsivät viettämään myös vapaasti aikaa keskenään ja vaihtamaan kuulumisia niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen kanssa. Rentoutuminen ja lepo ovat oleellinen osa mitä tahansa kehittämistä, sillä uutta syntyy levossa ja virkistäytyneenä.
Illan jälkeen Sankarit lähtivät kohti seuraavia vertaisarviointeja ja kehittämistoimintaa hieman rennompina, motivoituneina tekemään hyvää työtä yhdessä uusien ja vanhojen ryhmäläisten kanssa. Yhteys toisiin ruokkii luovuutta ja luottamusta, jotka ovat omiaan tekemään vertaisarvioinnin kehittämisestä mielekästä ja laadukasta.
Sankareissa parasta on:
”Ilmapiiri ja tarkoituksellinen tehtävä. Ei ikinä tarvitse miettiä, että onko tällä nyt lopulta mitään väliä. P.s. Ruoka on aina hyvää.”
”Yhteinen missio lisätä ja mahdollistaa nuorten osallisuutta”
”Ymmärrämme toisiamme”
”Selkeä yhteisö, jonka kanssa työstää ideoita eteenpäin”