Elämä on kaikissa väreissä kaikkea, sen kauneudessa ja karuudessa. Ei ole iloa ilman surua, valoa ilman varjoja tai haippia ilman pohjakosketuksia. Siksi se onkin niin ihanaa ja välillä hirvittävän vaikeaa. Elämän polulla kohtaamamme asiat, tapahtumat, tunteet pohjautuvat omaan ajatteluumme. Tunnistanko mieleni sisäisen tavaratalon, omat ajatukseni?
Oma sisäinen puhe tarkoittaa sitä, mitä sanomme mielessämme itsellemme. Se voi liittyä omaan itseemme, muihin ihmisiin tai yhteiskuntaan. Se on tapa, jolla suhtaudumme itseemme ja sitä kautta toisiimme. Emme aina edes huomaa ja tiedosta omaa sisäistä puhettamme, vaikka usein tunnistamme tilanteiden herättämät tunteet. Elämässä kohdattavat haasteet ovat vääjäämättömiä, ne vain kuuluvat elämään. Asenteellamme niihin on kuitenkin suuri merkitys. Millainen on oma sisäinen puheeni eli oma ajatteluni, millaisena sanoitan maailmaa itselleni? Uhriudunko, ahdistun ja näen tilanteet toivottomilta? Tuomitsenko itseni ja nostan kriittisesti omia heikkouksia esiin? Huolestunko helposti ja näen asioissa vain pahimman mahdollisen lopputuloksen? Tavoittelenko täydellisyyttä ja koen vain täydellisen onnistumisen olevan riittävän hyvää? Vai kohtaanko tilanteet myötätuntoisesti ja lempeydellä?
Ajattelumme pohjautuu usein ydinuskomuksiimme, jotka syntyvät elämämme alkutaipaleella. Ne ovat eräänlainen tiedostamaton perusta, jonka pohjalta toimimme. Olemme kaikki saaneet identiteettiä vahvistavia kuin myös negatiivisia uskomuksia lapsena. Jokainen meistä on kasvanut erilaisessa ympäristössä, jolloin meihin on luotu erilaisia odotuksia. Ehkä musiikinopettaja on sanonut, että laulat nuotin vierestä niin, että vielä tänä päivänäkin jätät laulamatta sukujuhlissa. Olemme lapsena ottaneet automaattisesi mallia läheisistä ihmisistä ja tehneet silloin tulkintoja lapsen näkökulmasta. Lapsuus onkin rakentanut vahvat uskomusmallimme ja ne silmälasit, joilla katsomme maailmaa aikuisiällä. Näitä silmälaseja voi olla viisasta välillä haastaa ja ravistella. On tärkeää pysähtyä uskomusten äärelle, jotta ne eivät jää liiaksi määrittelemään elämäämme. Ihmisen sisällä voi jutustella lempeä kannustaja ja tsemppari tai vastaavasti erittäin pisteliäs kritisoija.
Se, mitä ajattelen tai sisäinen ääneni pauhaa, siltä minusta tuntuu. Jos en pysty pysäyttämään kasettisoittimen kelaa, saatan tuntea epämääräistä, yleistä huolestuneisuutta. Kaikki on hyvin, mutta kaikki tuntuu silti olevan huonosti. Samalla omat tunteeni vaikuttaa vahvasti siihen, millaisena elämäni ja arkeni koen. Jos koen yleistä huolestuneisuutta, joka ei varsinaisesti johdu mistään asiasta, saattaa tuntua, ettei asialle voi tehdä mitään. Tällöin koko arki voi alkaa näyttää harmaalta. Pääni sisällä olevassa kasettisoittimessa olevat ajatukset ovat vain lauseita. Uskonko omiin ajatuksiin, pitääkö ne välttämättä paikkaansa? Vai uskaltaisinko haastaa omia ajatuksia? Voisiko ajatukset nähdä sellaisena, joihin pystyy itse vaikuttaa?
”Meidän koulu ei oikein voi vastaanottaa sijoitettuja oppilaita, koska näitä koulun tilojakaan ei ole suunniteltu heille ja heidän tarpeisiin.” kertoi eräs rehtori. Näitä surullisia, vihastuttavia, epäreiluja ja kohtuuttomia tarinoita on varmasti meistä jokainen kuullut. Mitä se kuvaa ihmisen sisäisestä maailmasta, ajattelutavasta ja hyväksynnästä? Mitä se kuvaa ihmisestä itsestään, jota hän peilaa ympärillä olevasta maailmasta? Ja ennen kaikkea mitä kertoo halusta olla lastemme ja nuortemme tukena ja rinnalla?
Valitsenko päähäni mustat silmälasit, jolloin näen kaiken uhkana? Jolloin mahdolliset haasteet saavat suuremman merkityksen, kuin todellisuudessa kuuluisi. Jolloin ennakoin jo etukäteen asioiden menevän pieleen ja epäonnistuvan. Jolloin vähättelen vahvuuksia ja myönteisiä asioita, joita kaikkeen liittyy. Vai valitsenko katsoa maailmaa värillisillä silmälaseilla – lempeällä, myötätuntoisella, hyväksyvällä ja kannustavalla tavalla? Uskallan pysähtyä, kohdata ja pohtia, mitä voisimme yhdessä tehdä sen eteen, että jokainen meistä voisi kokea olevansa turvassa, hyväksytty ja rakastettu. Että minulla on halua ja tahtotilaa muuttaa ympäristöä ja olosuhteita niin, että jokaisella on mahdollisuus loistaa.
Kaikilla meillä on myös kriittisiä ja lannistavia ajatuksia, se on täysin inhimillistä. ”Olen surkea tietokoneiden kanssa, minulla on maailman huonoin matikkapää, miten voinkin olla tällainen tunari…” Moittimalla itseämme näytämme, kuinka huonoja ja epätäydellisiä olemme, jotta toisten ei tarvitse kertoa meille sitä, minkä jo itse tiedämme. Ajattelullamme on kuitenkin käsittämätön suuri voima. Kannustava ajattelu ulottuu pidemmälle kuin pelkät hymynkareet vaikeuksien keskellä – se on ajattelutapa, joka voi muuttaa koko elämämme sävyn. Emme valitse asioita, joita joudumme elämän aikana kohtaamaan, mutta voimme vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme niihin. Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä. Voimme pelätä muutosta, mutta voimme siitä huolimatta valita muutokselle antautumisen. Rohkeus on sitä, että tunnistaa pelon, mutta ei anna sen jäädä elämänsä esteeksi.
Myötätuntoinen ja myönteinen ajattelu ei ole silmien ummistamista todellisuudelta tai haastavien tunteiden ja vaikeuksien kieltämistä, vaan tapa suhtautua elämän käänteisiin ja haasteisiin antaen itsellemme mahdollisuuden nähdä tilanteet myös toisesta näkökulmasta. Haluammeko kasvattaa valokeilaa ja nähdä valoa pimeyden keskellä sekä lisätä valoa sinne, missä on pimeää? Näenkö haasteet mahdollisuuksina? Virheiden tekemisen sijaan voimme nähdä tilanteet mahdollisuuksina kasvulle ja oppimiselle.
Jos puhuisit ystävillesi ja työkavereillesi kuin itsellesi, kuinka monta ystävää sinulla olisi? Miksi arvostelisit itseäsi koko ajan, kun et arvostele muitakaan jokaisesta pienestä asiasta? Elämässä tarvitaan ennen kaikkea armollisuutta, lempeyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Meillä on mahdollisuus valita, mihin suuntaamme seuraavaksi ja millaisen maailman haluamme sieltä löytää. Muutos alkaa vasta sieltä, missä asioita tehdään toisin. Pelkkä toivominen ei riitä. Kun aloitamme pienillä askeleilla, se avaa ovet uusiin mahdollisuuksiin ja onnellisuuteen.
Kaikkien mielille ja ajatuksille lähetän lempeyden lämpöä, myötätunnon pehmeyttä ja kannustavaa katsetta marraskuun pimeyden keskelle.
