Kevät on ollut kiireinen ja ajoittain raskas. Aloitin sosiaalityön opintoihini kuuluvan viimeisen harjoitteluni Pesäpuussa tammikuussa ja nyt, toukokuussa, harjoitteluni tulee päätökseen. Harjoittelun ohella olen tehnyt osa-aikaista sosiaalityöntekijän viransijaisuutta ja yrittänyt viimeistellä sosiaalityön graduani, joten tekemisen puutetta ei ole ollut. Kiireen ja ajoittaisen väsymyksen keskellä harjoittelupäivät Pesäpuussa ovat olleet raikas tuulahdus ja odotettua vaihtelua tärkeän palkkatyöni ja akateemisen kirjoittamisen rinnalle. Olen päässyt syventymään Pesäpuun toimintaan, käymään vuoropuhelua lastensuojelusta Pesäpuun eri toimijoiden kanssa sekä olemaan mukana Pikku-Sisukas-koulutusprosesseissa.
Harjoitteluni pääpaino on ollut Pikku-Sisukas-koulutusprosesseissa, joita Pesäpuussa luotsaavat Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara. Koulutuspäivät ovat olleet äärimmäisen antoisia oman ammatillisen kehittymiseni kannalta. Ne ovat myös herätelleet ajatuksia vuodenvaihteessa voimaan tulleesta hyvinvointialueuudistuksesta sekä siitä, miten uudistus on vaikuttanut tai tulee vaikuttamaan lastensuojeluun sekä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun välisen yhteistyön mahdollisuuksiin.
Pikku-Sisukkaassa yksi tärkeimmistä teemoista on monialaisen yhteistyön vahvistaminen, jotta sijoitetun lapsen päiväkotitaipaleen aloitus uudessa päiväkodissa olisi mahdollisimman saumaton. Varhaiskasvattajille on tärkeää saada tarvittavat, lapsen päiväkotiarkeen vaikuttavat tiedot sosiaalityöntekijältä. Tietyt asiat heille voi kertoa vain lapsen oma sosiaalityöntekijä. Varhaiskasvattajien viesti on, että yhteistyön pitäisi olla tiiviimpää, koska pahimmassa tapauksessa päiväkodissa ei olla lainkaan tietoisia lapsen sijaishuollon asiakkuudesta. Päiväkodissa tulisi olla tarpeelliset tiedot lapsen taustoista jo pelkästään siksi, että se lisää sijoitetun lapsen, päiväkodin työntekijöiden ja päiväkodin muiden lasten turvallisuutta.
Lastensuojelun kentältä kantautuva viesti on puolestaan se, että resursseja ei ole edes lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Hyvinvointialueiden myötä esimerkiksi sosiaalipalveluiden esihenkilöiden tehtävänkuviin on tullut muutoksia, eikä osa työntekijöistä välttämättä tiedä, kuka heidän esihenkilönsä on. Tällaisessa tilanteessa esihenkilön tukea ei ole saatavilla. Kuormitus on lisääntynyt ja heiluriovi heiluu kovaan tahtiin, kun työntekijät hakeutuvat muihin tehtäviin ja tilalle tulee uusi toisensa jälkeen. Kaikki tämä on heikentänyt työhyvinvointia merkittävästi.
Lastensuojelu oli jo ennen uudistusta kriisissä, joten on vaikea kuvitella, että jo valmiiksi kiireisen, ylimitoitetun ja aliresursoidun työn ja uudistusten keskellä sijoitetun lapsen sosiaalityöntekijällä olisi resursseja muuhun kuin tulipalojen sammutteluun.
Hyvinvointialueuudistus ei ole tähän mennessä toiminut odotusten mukaisesti. Olemme uusien kysymysten äärellä, kun uusi hallitus aloittaa työskentelynsä. Moniin palveluihin on kaavailtu leikkauksia. Voimme vain toivoa, etteivät ne osu palveluihin, joihin pitäisi satsata entistä enemmän. Esimerkiksi lastensuojeluun tulisi säästämisen sijasta nimenomaan panostaa, jotta esimerkiksi tiiviimmälle lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyölle olisi paremmat mahdollisuudet.
Haluan kuitenkin päättää kirjoitukseni positiivisempiin tunnelmiin. Harjoittelun myötä olen taas askeleen lähempänä valmistumista sosiaalityöntekijäksi. Mielenkiintoni on opintojeni alusta asti suuntautunut vahvasti lastensuojeluun ja perhehoitoon, ja haaveilen siitä, että jossain vaiheessa pääsen tutustumaan lähemmin sijaishuollon sosiaalityöhön.
Harjoittelussa mahtavaa on ollut se, että Pesäpuun väki on toivottanut minut lämpimästi tervetulleeksi. Olen päässyt tutustumaan syvemmin lastensuojelun kehittämistoimintaan ja käymään mielenkiintoisia sekä polveilevia keskusteluja työtään suurella sydämellä tekevien ihmisten kanssa. Olen ollut ilahtunut siitä, kuinka näkemyksiäni on arvostettu näissä keskusteluissa, ja olen myös itse saanut niistä paljon eväitä työelämää varten.
Olen myös äärimmäisen kiitollinen ohjaajalleni Hanna-Leena Niemelälle, joka on huomioinut oppimiseni ja viihtyvyyteni koko harjoittelun ajan. Hänen tukensa harjoittelun, gradun ja töiden yhteensovittamisessa on ollut korvaamatonta.
Harjoittelun tullessa pian päätökseensä voin vain todeta Pesäpuun olevan vaikuttava toimija, jonka toimintamalleista ja työvälineistä olen harjoittelun aikana saanut hyviä eväitä lastensuojelussa työskentelyyn.
Lähde: Talentia: Hyvinvointiuudistus toi vaikeuksia sosiaalialalle: ”Touhu tuntuu suurelta sirkukselta”
Kirjoittanut Aino Riissanen
Sisukas-toiminnan korkeakouluharjoittelija