Kuuntele tämä teksti ääniblogina:
“‘Hei’, sanoin ja istuin sohvalle hänen viereensä.
Äiti ei vastannut. Hän vain tuijotti tv:tä. Ajattelin ensin, että hän ei ehkä kuullut tuloani, mutta tietenkin hän kuuli. Hän huokasi hiljaa ja otti kulauksen viiniä. Päässäni vilisi ajatuksia. Olin samassa huoneessa äitini kanssa, joka kieltäytyi vahvistamasta että istuin hänen vierellään. Aivan kuin en olisi huoneessa ollutkaan. Tämän lähemmäksi täydellistä häviämistä ei pääse.
Istuin siinä hetken. Sitten nousin hiljaa ja menin takaisin huoneeseeni. Olin niin järkyttynyt, etteivät jalat tahtoneet kantaa portaissa.”
Ote on Alex Schulmanin omaelämäkerrallisesta romaanista Unohda minut. Kirja kertoo koskettavasti lapsen näkökulmasta siitä, kuinka äidin alkoholiongelma pikkuhiljaa sävyttää vuorovaikutuksen ja muuttuu toistuvaksi henkiseksi väkivallaksi.
Pienen Alexin kokemus tavoittaa mentalisaation epäonnistumisen ydintä. Se kertoo siitä, kun vanhemman mieli ei ole lapsen käytössä. Siitä, kun toinen ei katso tai hän katsoo näkemättä, jolloin katseesta ei saa otetta. Tyhjä katse vaientaa, heikentää tai jopa hävittää olemassaolon tunteen. Vatsaan ei leviä nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen lämpö.
*
Sijaishuollossa olevat lapset saattavat altistua ennen sijaishuoltoa – ja sijaishuollon aikana – monenlaiselle väkivallalle eri ympäristöissä. He ovat erityinen riskiryhmä moninkertaiselle ja kumuloituvalle väkivallalle. Lapsi voi olla väkivallan kokija, tekijä ja/tai sille altistuja. Lapsella on siten alttius olla osapuolena erilaisissa konflikteissa.
Viime syksyn sain olla mukana Helsingin yliopiston järjestämässä koulutuksessa, jossa opiskeltiin toimivia väestösuhteita, polarisaatiota ja konfliktin käsittelemistä. Koulutuksen lopussa osallistujat laativat omasta alastaan kehittämistehtävän. Omassa kehittämistehtävässäni jäsensin sijaishuollossa tapahtuvaa traumatietoista konfliktin käsittelyä, jonka ytimessä ovat lapsen kokemus ja tunne turvallisuudesta sekä kuntouttavan arjen elementit. Nämä luovat pohjan lapsen ja aikuisen väliselle vuorovaikutukselle ja suhteessa kasvamiselle, mikä auttaa lasta ja häntä hoitavaa aikuista myös mahdollisten konfliktien käsittelyssä.
Konfliktit jaotellaan kolmeen luokkaan. On olemassa oikeudellisia, intressi- ja identiteettipohjaisia konflikteja. Sijaishuollossa oleva lapsi voi joutua osalliseksi kaikkiin näihin konfliktityyppeihin. Ne voivat olla samanaikaisia, päällekkäisiä tai ratkaisemattomia. Konfliktin käsittelyn kannalta on oleellista tunnistaa, minkä tyyppisestä ristiriidasta on kysymys. Oikeudellinen konflikti voi koskettaa esimerkiksi lakiin velvoittavaa asiaa, joka jää lapsen kohdalla toteutumatta. Intressipohjaiset konfliktit liittyvät esimerkiksi siihen, että lapsi sijoitetaan hänen tarpeitaan vastaamattomaan paikkaan.
Jos konflikti koskettaa ihmisen elämäntapaa, arvoja, uskontoa tai johonkin ryhmään (esimerkiksi sijaishuollossa asuviin lapsiin) kuulumista, puhutaan identiteettipohjaista konflikteista. Usein nämä ovatkin eri ryhmien välisiä konflikteja tai tiettyyn ryhmään kohdistuvaa syrjintää. Identiteettipohjaisesta konfliktista voi olla kyse esimerkiksi sijaishuollossa asuvalla lapsella, joka tulee leimatuksi Jenna Koikkalaisen (2022) sanoin ”rikkinäiseksi lapseksi”. Tätä ulkoapäin määriteltyä identiteettiä on lapsen vaikea hyväksyä ja tunnistaa omakseen. Näin syntyy konflikti lapsen itsensä määrittelemän oman identiteetin kanssa.
Konfliktit eivät vaikuta vain lapseen, vaan myös hänen läheisiinsä ja ammattilaisiin. Konflikteilla voi olla monia uhreja, mutta toisaalta jokainen hyvin selvitetty konflikti tukee lasten tunnetaitojen kehittymistä, vastuunkantoa ja uusien taitojen oppimista. Konfliktin käsitteleminen tuo parhaimmillaan esille lapsen tarpeet, ja samalla tilanteessa voidaan etsiä häpeän vastavoimia, jotka voivat olla esimerkiksi turvallisuuden, rohkeuden, rakkauden tai toiveikkuuden vahvistamista.
Lapsi tuo mukaansa konfliktin käsittelyyn koko elämäntarinansa. Hän osallistuu vaikeiden asioiden käsittelyyn niillä valmiuksilla, joita hän on elämänsä varrella oppinut. Turvattomat lapsuudenkokemukset ja kaltoinkohtelu aiheuttavat häpeää, jota moni kantaa mukanaan koko elämänsä ajan. Häpeän tunne voi olla niin voimakas, että se estää lasta luomasta yhteyttä toisiin ihmisiin. Traumatietoinen konfliktin käsittely hälventää lapsen mahdollista häpeän kokemusta ja luo hänelle ymmärrystä ja sitä kautta merkityksellisyyttä elämään. Sillä on vaikutusta siihen, miten hän on tullut nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi omissa tunteissaan, ajatuksissaan ja tarpeissaan. Tämä heijastaa mentalisaation ydintä eli sitä, miten lapsi on tullut merkatuksi ja peilatuksi.
Mentalisaatiolla, jota kutsutaan myös mielellistämiseksi tai mielentämiseksi, tarkoitetaan sitä, että ihminen on tietoinen ja kiinnostunut omista ja toisen ihmisen mielentiloista – hän pitää mielen mielessä eli havaitsee ja tulkitsee omia ja toisten mielentiloja (ajatuksia, tunteita, haluja ja asenteita) ja on tietoinen siitä, että toisten ihmisen kokemukset voivat poiketa hänen omistaan. Marttisen ja Wahlströmin (2022) mukaan lapsen tullessa vuorovaikutuksessa merkatuksi ja peilatuksi, hänelle peilautuu oma kokemus ja tunnetila toiselta ihmiseltä. Lapsi ikään kuin saa nähdä itsensä toisen ihmisen mielessä. Hänellä on mahdollisuus löytää oma tunnetila toisen kasvoista, ja hän voi kokea sen omana tunteenaan.
Väkivallassa merkkaus ja peilaus epäonnistuvat, siksi sen käsittelyssä niillä on tärkeä rooli. Olkoonkin lapsi väkivallan kokija, tekijä tai todistaja, on oleellista, että lapsi tulee näkyväksi sekä kuulluksi, ja että hänen tunnetilansa kohdataan empaattisesti. Jos vaikeista asioista keskustellaan voimavaralähtöisesti ja lempeästi, lapsen on mahdollista liittyä keskusteluun hyökkäämättä tai puolustautumatta. Mentalisaation yksi tunnusmerkki on se, että asetutaan ei-tietämisen tilaan kuuntelemalla ja hyväksymällä lapsen kertomus. Lapsi voi tuoda tilanteeseen viisaita ja odottamattomia asioita, jotka ovat tärkeitä hänen kannaltaan. Konkreettisesti tämä tapahtuu siten, että konfliktin käsittelytilanteessa aikuinen pystyy säätelemään omia tunteitaan ja tiedostamaan, millaista tunnetta hän itse välittää lapselle. Aikuinen voi käyttää erilaisia itsensä ilmaisemiseen liittyviä muotoja, kuten toiminnallisia, visuaalisia ja taidelähtöisiä työskentelytapoja, jotka auttavat lasta tunnistamaan mielentilojaan sekä aikuista arvaamaan ja ymmärtämään lapsen tunteita ja tarpeita paremmin. Kun aikuinen hyväksyy lapsen tarinan ja ilmaisee olevansa pahoillaan lasta vahingoittavista asioista, voi avautua yhteinen keskustelu sille, millaisia asioita näihin tilanteisiin liittyy ja miten niistä päästään eteenpäin.
Tulevat vuodet täyttyvät tämän teeman ympärillä. Sijaishuollossa olevilla lapsilla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Tiimimme on kevään aikana aloittanut Vertaisuus ilman väkivaltaa -hankkeen, jonka keskiössä on kehittää traumatietoisen konfliktin käsittelyn keinoja sijaishuollossa tapahtuvaan vertaissuhdeväkivaltaan. Tämä edellyttää tilannekuvan tuottamista piilossa olevasta ilmiöstä. Uskomme, että ilmiön tunnistaminen mahdollistaa muutoksen. Konfliktin käsitteleminen on tärkeää rauhantyötä, joka vahvistaa ja ylläpitää toivoa. Se on uskoa lapsen kykyyn toipua, onnistua, oppia ja luoda myös itse uutta rauhanomaista kasvuympäristöä, vaikka se veisi aikaa.
*
Jokainen, joka on lapsuudessaan, nuoruudessaan tai aikuisiässään kokenut toistuvasti mitätöimistä tai halveksuntaa, voi helposti saada kiinni Alex Schulmanin lapsuudenkokemuksista, mutta ei välttämättä tunnista ja ymmärrä tilanteiden olevan väkivaltaa. Ohittamisen kokemus on hyvin kokonaisvaltaista. Lapsella ei välttämättä ole vakauttamisen keinoja käytössään voidakseen rauhoittua ja pystyäkseen tuntemaan olevansa ihan oikeasti hyvä tyyppi, elävä ja rakastettu. Tässä hän tarvitsee toista ihmistä. Toista, joka näkee, kuulee ja ymmärtää. Joka merkitsee ja peilaa.
Lähteet:
Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman toimenpide nro 8 -raportti (julkaisuprosessissa).
Koikkalainen, Jenna (2022): Lastensuojelunuorten otsalta on pyyhittävä leima. SOSblogi 2022.
Marttinen, Elina & Wahlström, Jarl (2022): Mentalisaatioteorian näkökulma narsismin problematiikkaan ja sijoittamiskohteena olemiseen. Psykoterapia 4/2022.
Schulman, Alex (2016): Unohda minut. Otava.
