Istuin lastensuojelulaitoksen toimistossa ja kirjasin päivän tapahtumia. Vieressäni oli Lasten vahvuuskortit -korttipakka. Aina kun istuin tuossa huoneessa kirjaamassa, valitsin myös itselleni vahvuuskortin. Tuona päivänä olin rohkea. Seuraavanakin päivänä halusin olla rohkea. Rohkea kokeilemaan näitä kortteja myös lasten kanssa. Korttipakassa luki Pesäpuu ry.  

Sosiaalityön yliopisto-opinnoissa valitsin kurssin Eettinen lastensuojelu. Lähdemateriaaleissa oli Pesäpuun julkaisema 101 kirjettä -teos. Tulevat sosiaalityöntekijät laitettiin lukemaan 101 lasten ja nuorten kirjettä lastensuojelusta. Suurin osa kirjeistä koski sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta. Ei ollut hankalaa löytää siitä lastensuojelun eettistä ongelmaa.  

Useammin kun kerran olin nähnyt Twitterissä Pesäpuun kehittämispäällikkö Onni Westlundin vääntävän lempeästi rautalangasta, mistä lastensuojelun osallisuudessa on kyse.  

Pesäpuu pulpahteli esiin siis kaikkialla, ja se vahvisti näkemystäni Pesäpuusta yhteisönä, jossa haluan korkeakouluharjoitteluni tehdä. Niinpä hain harjoitteluun Pesäpuuhun, ja syksy onkin vierähtänyt intensiivisesti Hatkassa – sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jättäminen -hankkeen parissa. 

Hatkassa-hanke on ollut ainutlaatuinen korkeakouluharjoittelupaikka. Aiemmin mainitusta Twitter-Onnista tuli kollegani, ja lisäksi tiimissämme on myös TikTok-sossunakin tunnettu erityisasiantuntija Maija Haapala. Maijan ja Onnin kanssa on syksyn ajan kierretty Suomea nuoria ja aikuisia tapaamassa sekä istuttu paljon Teamsissa. Ennen kaikkea on puhuttu, pohdittu ja oivallettu.  

Kolmen kehittämiseen ja maailman parantamiseen intohimoisesti suhtautuvan sosiaalialan ammattilaisen tiimiä ei kunnianhimon puutteesta voi syyttää. On ollut ainutlaatuista olla tekemässä tilannekuvaa ilmiöstä, joka koskettaa tuhansia ihmisiä, mutta josta on tähän asti ollut olemassa vain käytännön kokemuksiin perustuvaa tietoa.  

Toteutimme syksyllä laajan kyselyn hatkaamisilmiöön liittyen hatkaavilta nuorilta ja heidän läheisiltään sekä aiheen parissa toimivilta ammattilaisilta. Kyselyyn tuli lopulta yli 1400 vastausta. On kutkuttelevaa päästä tammikuussa kirjoittamaan auki paitsi kyselyn määrällinen tieto, myös myöhemmin syksyllä järjestetyissä ja yhä järjestettävissä työpajoissa syventyvä laadullinen tieto.  

On ollut mahtavaa päästä hyödyntämään kokemuksiani lastensuojelun sijaishuollosta ja hatkaamisesta tässä hankkeessa. Jatkuva uuden oppiminen ja oivaltaminen on saanut myös pohtimaan omaa työskentelyäni sijaishuollossa. Välillä eteen on tullut hetkiä, jolloin on tehnyt mieli painaa pää alas, kun hävettää, miten hölmösti olen itse toiminut. Sitten nostan pääni ja reflektoin sekä pyrin toimimaan uuden tiedon valossa paremmin jatkossa. Voisi jopa toivoa, että jokaiselle lastensuojelussa työskentelevälle tarjoutuisi mahdollisuus päästä välillä tekemään kehittämistyötä, jotta heillä olisi mahdollisuus istua alas ja opiskella lisää. Tämän käytännön pitäisi olla sosiaalialan työn perusasia ja rakenteissa, mutta näin ei tietenkään kaikkialla ole.  

Tähän loppuun sopii amerikkalaisen kirjailijan, Maya Angeloun, viisaat sanat: “Do the best you can until you know better. Then when you know better, do better.” 

Harjoittelun ollessa pian päättynyt, Pesäpuu näyttäytyy edelleen toimijana, joka hallitsee sekä käytännön työn, tiedontuotannon että julkisen keskustelun lastensuojelun kehittämisestä. Vaikuttavaan kehittämistyöhön ei riitä vain se, että lastensuojelulaitoksen työntekijä osaa käyttää osallisuutta parantavia välineitä, että sosiaalityöntekijät perehtyvät nuorten mielipiteisiin jo opintojen aikana tai että päättäjät hahmottavat lastensuojelun kehittämistarpeet. Näitä ja muita asioita tarvitaan yhtä aikaa ja jatkuvasti.