Lapsen huostaanotolla ja sijoittamisella perhe- tai laitoshoitoon on merkittäviä vaikutuksia ei ainoastaan lapselle, vanhemmille ja sisaruksille vaan kaikille lapsen elämään liittyville läheisille ja sukulaisille. Sijaishuollossa lasta koskevaan päätöksentekoon, valintoihin ja vuorovaikutukseen liittyy edellisten lisäksi uusi joukko lapsen arjen hyvinvoinnista vastaavia ihmisiä, perhehoitajia, perhehoitajien lapsia ja läheisiä sekä laitoksen-, koulun –ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä. On pakko pysähtyä pohtimaan, miten näitä lapselle merkityksellisiä ihmissuhteita voi vaalia ja johtaa niin, että ne tukevat ensisijaisesti sijoitetun lapsen hyvinvointia ja antaa kaikille kokemuksen osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta? Huostaanottoihin liittyy usein pettymyksiä, voimakkaita menetyksen tunteita ja jännitteitä, mitkä haastavat lapsen hyvinvointia tukevaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä osallisten kesken.
Itselläni sijaishuollon onnistumisen osalta pohdinnan keskiöön nousee osallisuus, vuorovaikutusosaaminen ja suhdeperustainen työ. On selvää, että huostaanotossa ja sijaishuollossa käytetään viranomaisvaltaa, jonkun on tehtävä päätöksiä ja käytettävä valtaa lapsen edun toteuttamiseksi. Päätöksentekovastuussa olevien on hyvä tiedostaa osallisuuden kokemuksen merkitys niin lapselle kuin hänen läheisilleen. Osallisuutta johtamalla voidaan päästä lähemmäs yhteisiä tavoitteita. Mitä kompleksisempi ongelma on tai ongelmasta ollaan epävarmoja, sitä tärkeämpää on osallistaa ihmisiä ongelman määrittämiseen ja ratkaisujen hakemiseen. Osallisuuden mahdollistaminen on pehmeää valtaa, joka lisää luottamusta ja antaa tilaa yhteiselle arvopohjalle.
Sijaishuollossa valta on hajautunut syntymävanhemmille, perhehoitajille, laitosten työntekijöille ja sosiaalityöntekijöille, mikä korostaa kaikkien osapuolien kuulemisen merkitystä. Lapsen valtaa on tulla kuulluksi ja olla osallinen häntä koskevassa päätöksenteossa. Tärkeää on tiedostaa, mitä osallisille luvataan. Onko kyse konsultaatiosta, jolloin kysytään mielipidettä ja saadaan palaute? Kehitetäänkö yhdessä, jolloin osallistujien tarpeet tulee huomioiduksi ja varmistetaan linjauksen tai päätöksen toimivuus? Yhteisellä suosituksella haetaan näkemystä parhaasta vaihtoehdosta ja saadaan asialle osapuolien hyväksyntä. Yhteisessä päätöksenteossa osalliset tekevät lopullisen päätöksen yhdessä, mikä edistää sitoutumista asiaan. Toimintaosallisuudessa kaikki osalliset toteuttavat yhdessä, mikä edistää toimijuutta. Tieto-osallisuus toteutuu, jos kaikki tieto on osallisille ymmärrettävässä muodossa.
Sijaishuoltoon sopivia osallisuuden vahvistamisen menetelmiä ovat läheisverkostokartoitus, ratkaisukeskeiset palaverit, vertaisarviointi, lapsen mielipiteen selvittäminen, arvostava haastattelu esim. hyvistä kokemuksista ja käytännöistä, dialogi erilaisuuden ymmärtämiseksi sekä toiminnan kehittäminen palvelumuotoilulla vastaamaan paremmin lapsen tarpeita. Osallisten sidosryhmätyöpajoissa voidaan tuottaa kooste näkemyksistä, suosituksista tai kehitysideoista, joita voidaan käyttää laajemmin lastensuojelun rakenteiden kehittämiseen. Yhteinen tiedontuotanto on tärkeää, kun on eriäviä näkemyksiä siitä, mikä tieto tai kokemus on oikeaa. Tällöin sovitaan siitä, millä perusteilla voidaan hyväksyä tietoa, kokemuksia ja tutkimuksia. Kun yksittäiset organisaatiot tai projektit eivät riitä varmistamaan päätöksentekoa, tarvitaan yhteistä collective impact -ajattelua ja toimintaa. Mukana tällöin tulee olla ihmisiä edustamassa hyvinvointialueita, kuntia, yrityksiä ja järjestöjä.
Sijaishuollossa elämme vahvassa keskinäisriippuvuudessa. Lapsen hyvinvointi turvataan parhaiten, kun hänelle merkitykselliset ihmiset kykenevät yhteistyöhön, heillä on tunne osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta sekä merkityksellisestä roolista heille tärkeän lapsen elämässä. Osallisuuden avulla sitoutuminen lasta koskeviin päätöksiin lisääntyy, vaikka päätös ei edistäisi omaa toivetta. Ihmisen kasvu ja kehittyminen tapahtuvat suhteissa muihin ihmisiin, siksi ei ole yhdentekevää, miten suhteissa toimimme.
P.S. Oli ilahduttavaa seurata eskarilaisten päättäjäisiä, kun tilaisuus alkoi lapsen oikeuksien julistuksella ja jatkui lauluilla, joiden aiheina olivat, Minä saan olla tällainen ja yksinäisyys. Uskon että uusi sukupolvi on taas valmiimpi hyväksymään itsensä, tietää oikeutensa ja arvostaa erilaisuutta.
