Pesäpuu ry:ssä toteutetaan vuoden 2022 aikana Sitran rahoittama Lastensuojelun tulevaisuustaajuuksilla -hanke tulevaisuusajattelun popularisoimiseksi lastensuojelun toimijakentällä. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa siihen osallistuvien lastensuojelun toimijoiden kykyä haastaa olemassa olevia lastensuojelun tulevaisuusoletuksia, kuvitella lastensuojelulle toisenlaisia tulevaisuuksia ja toimia toivottujen lastensuojelun tulevaisuuksien saavuttamiseksi. Hankkeessa työskennellään myös lastensuojelun asiakkaana olevien ja olleiden nuorten kanssa. Nuorten kanssa tavoitteena on tunnistaa heidän omaan tulevaisuuteensa liittyviä oletuksia, kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia ja löytää keinoja nuorten itsensä toivomien tulevaisuuksien saavuttamiseksi. Lisäksi hankkeessa tuotetaan materiaalia ja työkaluja tulevaisuuskeskustelun käymiseksi lastensuojelun toimijakentällä.
Hankkeen tavoitteet tullaan saavuttamaan kohdennetuilla sekä kaikille avoimilla päivillä, työpajoilla, webinaarilla ja julkisesti kaikkien käyttöön saatettavalla materiaalilla. Pesäpuu ry:n työntekijät Krista Kokkonen, Milja Kaijanen ja Onni Westlund osallistuivat vuoden 2021 syksyllä Sitran Tulevaisuustaajuus-kumppanuusohjelmaan, jolle nyt alkava hanke on jatkumoa. Hankkeessa hyödynnetään Sitran kehittämää Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmää, joka on väline toisenlaisten tulevaisuuksien rakentamiseen.
Miksi hankkeen toimintaan kannattaa osallistua?
Hankkeen toimintaan osallistuminen auttaa lastensuojelun toimijoita yhdistämään tulevaisuusajattelua muutoksentekemiseen, sillä tulevaisuus muovautuu tämän päivän valinnoista ja teoista. Osallistuminen auttaa ymmärtämään pitkän aikavälin ajattelua ja sitä, millä tavoin se poikkeaa arkiajattelun aikasyklistä. Ongelmalähtöisyyden sijaan hankkeeseen osallistuminen vahvistaa osallistujien mahdollisuuslähtöistä ajattelua ja visiointia. Osallistujat oppivat lisäksi ajattelemaan tulevaisuuksia monikossa, sillä yhden tulevaisuuden sijaan on olemassa lukematon määrä mahdollisia tulevaisuuksia, joihin meistä jokainen voi vaikuttaa.
Hankkeen toimintaan osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta ennakoinnista tai muusta tulevaisuustyöskentelystä. Oma kiinnostus ja innostuneisuus aihetta kohtaan riittää. Osallistumisen jälkeen osallistujat ovat tutustuneet menetelmään, joka rohkaisee haastamaan lastensuojelun nykytilannetta ja oletuksia, jotta syntyisi tilaa uusille ajatuksille ja ratkaisuille. Tutustumisen jälkeen menetelmän käyttöönotto omassa toiminnassa on helpompaa, ja se soveltuu niin kehittämistyökaluksi kuin menetelmäksi laajentaa tulevaisuuskeskustelijoiden joukkoa. Lastensuojelun tulevaisuuden kannalta ei ole yhdentekevää, ketkä osallistuvat siitä käytävään keskusteluun.
Miten mukaan lastensuojelun tulevaisuudentekijäksi?
Hankkeen toimintaan voi osallistua kaikille avoimissa tilaisuuksissa tai ilmoittaa kiinnostuksesta osallistua omalle organisaatiolle kohdennetusti järjestettävään tulevaisuuspäivään. Lastensuojelun asiakkaana oleville ja olleille nuorille järjestetään omat tulevaisuustaajuudet. Kaikkeen hankkeen toimintaan osallistuminen on maksutonta.
Avoimiin tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki lastensuojelun parissa työskentelevät tai aiheesta kiinnostuneet, kuten sosiaalityöntekijät, laitosten työntekijät, perhehoitajat, kokemusasiantuntijat, kehittäjät, asiantuntijat ja tutkijat. Avoimet tulevaisuustaajuus-työpajat järjestetään Helsingissä 28.4.2022 ja verkossa etäyhteyksillä 5.5.2022. Kaikille avoin hankkeen loppuwebinaari järjestetään 27.10.2022. Tutustu tarkemmin avoimiin tilaisuuksiin ja ilmoittaudu mukaan työpajoihin.
- Kaikille avoin: Tulevaisuustaajuus-työpaja Helsingissä 28.4.2022 klo 10–13
- Kaikille avoin: Tulevaisuustaajuus-työpaja verkossa 5.5.2022 klo 13–16
- Kaikille avoin: Lastensuojelun tulevaisuustaajuuksilla -hankkeen loppuwebinaari 27.10.2022
- Lastensuojelun asiakkaana oleville ja olleille nuorille suunnattu tulevaisuustaajuus-työpaja Nuorten Turvasatama Discord-serverillä 7.6. klo 17–18.30 ja 15.6. klo 17–18.30.
Osana hanketta järjestetään lisäksi kahdelle lastensuojelun organisaatiolle kohdennettu tulevaisuuspäivä. Tulevaisuuspäivään sisältyy tulevaisuustaajuus-työpaja, johon on lisätty tulevaisuusajattelua syventäviä elementtejä. Organisaatioiden tulevaisuuspäivät ovat kestoltaan noin 4–5 tuntia riippuen toteutustavasta (kasvokkain vai verkossa). Tulevaisuuspäivien tarkemmat sisällöt, aikataulut ja toteutustapa räätälöidään mukaan valittavien organisaatioiden kanssa yhdessä. Alustavasti tulevaisuuspäivät on suunniteltu toteuttavaksi ennen juhannusta, mutta ne on mahdollista toteuttaa myös alkusyksyn aikana.
Kiinnostuksen omalle organisaatiolle järjestettävästä tulevaisuuspäivästä voivat ilmoittaa julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat. Organisaatio voi olla kansallisesti, alueellisesti tai paikallisesti toimiva.
Voisiko teidän organisaationne olla kiinnostunut omasta tulevaisuuspäivästä? Ilmoita kiinnostuksestanne vapaamuotoisesti sähköpostilla Onni Westlundille osoitteeseen onni.westlund(at)pesapuu.fi. Lisää viestiin tiivis (100–300 sanaa) kuvaus siitä, miksi tulevaisuuspäivä kiinnostaa teitä.
Lopullisen päätöksen mukaan otettavista organisaatioista tekevät hankkeen työntekijät. Mikäli kiinnostus tulevaisuuspäiviä kohtaan on merkittävää, niiden määrää voidaan mahdollisesti lisätä.
PS. Tiesitkö, että tulevaisuuksiin valmistautuneet toimijat ovat keskimääräisiä toimijoita kannattavampia?
Lisätietoja hankkeesta antavat Pesäpuu ry:n työntekijät
Onni Westlund, onni.westlund(at)pesapuu.fi, p. 045 886 3326
Milja Kaijanen, milja.kaijanen(at)pesapuu.fi, p. 041 730 4797
Krista Kokkonen, krista.kokkonen(at)pesapuu.fi, p. 041 731 140