Johanna Barkman Pesäpuusta hei. Joudun soittamaan sinulle hyvin vakavasta ja surullisesta asiasta. Varmistan ensin, että kuntanne on sijoittanut x paikaan lapsia ja nuoria.
Sinä kauniina päivänä siirsin surullisen tarinan johtavan sosiaalityöntekijän hartioille. Hän kuuntelee tarkasti ja tarkistelee samalla tietoja, joista puhun. En tulkitse, vaan kerron, miten asiat on minulle kerrottu. Välillä olemme ihan hiljaa. Hengitämme tarinaa.
*
Kuuntelijan on ansaittava
kertojan luottamus.
Pesäpuun X-ketju-hankkeessa tuetaan sijaishuollossa kaltoinkohdelluiksi tulleita henkilöitä kahdenkeskisten tapaamisten ja ryhmämuotoisen auttamisen keinoin. Henkilöt ovat löytäneet meidät somen, netin, lehtijuttujen, ystävien ja työntekijöiden avulla. Tapaamiset voivat olla kertaluontoisia tai pidempiaikaisia keskusteluita ja lastensuojelun kehittämistä. Taustalla on halukkuus kertoa omaa tarinaa ja ymmärtää myös itse sitä. Kokemuksia jaetaan, jotta sijaishuollossa tapahtunutta kaltoinkohtelua ja väkivaltaa osattaisiin paremmin tunnistaa ja jotta kenenkään ei tarvitsisi kokea sitä, mitä x-ketjulaiset ovat kokeneet 50-luvulta tähän päivään. Kaikkien sydämellä on se, että sijaishuolto olisi entistä turvallisempi suojelua ja tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.
Kaltoinkohtelukokemuksista mieluummin vaietaan kuin puhutaan. On vaikeaa kertoa väkivallasta, jossa tekijänä on henkilö, jonka olisi pitänyt tarjota suojaa ja turvaa[1]. Usein kaltoinkohtelu koetaan itse aiheutetuksi ja omaksi viaksi, jolloin kertomiseen sekoittuu syvä häpeän tunne. On myös vaikea sanottaa kokemuksia, jos vasta itsekin tunnustelee niitä. Kynnys kertoa kaltoinkohtelusta kasvaa entisestään, jos vielä epäilee, ettei kuuntelija pysty ottamaan tarinaa vastaan, ei ymmärrä sitä tai tyrmää sen. X-ketjun työntekijän kohtaaminen tai ryhmämuotoinen Kohtaamisen foorumi on ollutkin useille henkilöille ensimmäinen paikka, jossa on voinut kertoa omista kokemuksistaan. Edes läheisille ei haluta tai pystytä välttämättä kertomaan.
Kaipaamme kokemustiedon rinnalle lisää päivitettyä tutkimustietoa. Lait ja asetukset ovat muuttuneet, mutta kaltoinkohtelu ja siihen liittyvä väkivalta on osittain pysynyt samana.
Puolet tapaamistamme henkilöistä ovat alle 30-vuotiaita aikuisia, osa heistä on asunut perhehoidossa ja osa laitoshoidossa. Usein ajatellaan, että sijaishuollossa tapahtunut kaltoinkohtelu liittyy menneisyyteen ja tapahtuu laitoksissa, mutta valitettavasti X-ketjun piiriin on enemmissä määrin tullut lähimenneisyyteen liittyvää perhehoidossa tapahtunutta kaltoinkohtelua. Kaikki kerrotut kokemukset pysäyttävät, hätkäyttävät. Jokainen niistä on ainutlaatuinen, mutta tiettyjä kaavamaisia piirteitä olemme niissä havainneet.
Väkivalta on voinut alkaa pienistä vihjailuista kuten ruokailutilanteista, joissa nuorta istutetaan ruokapöydässä, kunnes lautanen on tyhjä tai häntä on pilkattu siitä, miten paljon hän syö ”kun on jo ennestään liian lihava”. Näistä on kuitenkin matkaa kärjistyneisiin tilanteisiin, jossa nuori joutuu syömään omaa oksennustaan tai kävelemään lähes paljain jaloin pakkasessa. Väkivalta voi raaistua ja muuttua toistuvaksi.
Usein väkivalta kumpuaa keinottomuudesta ja osaamattomuudesta, kun ei ole muuta keinoa käsitellä asioita. Väkivaltaan turvautuminen säikäyttää tekijää. Hän on liian väsynyt keksimään rakentavia keinoja, on epäonnistunut saamaan tukea ja apua tai oma hyvinvointi on jäänyt taka-alalle. Hän on voinut kyynistyä, jolloin ajatukset suhteessa lapsiin ja nuoriin muuttuvat. Lapset ja nuoret nähdään ilkeinä, hyväksikäyttäjinä ja valehtelijoina, jolloin epäluottamus vahvistuu ja väkivallan riski entisestään syvenee. Jostain syystä myös ympäristö sallii tai mahdollistaa väkivaltaisen käyttäytymisen.
Missä vaiheessa raja ylitettiin? Missä vaiheessa ohitettiin ulkopuolisen avun mahdollisuus? Miten ajauduttiin lähes kidutusta vastaaviin tilanteisiin? Miten tämän saa katkaistua? Pelko estää lasten kertomisen viranomaisille, mutta mikä tunne ajaa kaltoinkohtelijan mieltä? Mitä kertomisen jälkeen tapahtuu? Mietin, millaisen katseen alla kaltoinkohtelua kokevat lapset elävät?
*
Väkivalta-sanan alkuperä tulee
sanoista voima ja valta.
Tässä kohtaa blogia voisi kirjoittaa väkivallan eri muodoista, mutta ne eivät mielestäni tarpeeksi hyvin kuvaa x-ketjulaisten kokemuksia. Olisi tärkeää päivittää väkivallan käsitteistöä kuvaamaan paremmin sijaishuollossa tapahtunutta kaltoinkohtelua. Jotta lapsen kokemusmaailma tulee ymmärretyksi, otan avukseni YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja peilaan lähimenneisyydessä tapahtuneita tilanteita muutamaan oikeuteen[2]. Seuraavat tilanteet ovat tarinasynteesejä[3] nuorten aikuisten kertomuksista.
Lapsella on oikeus elää turvassa.
Koko ajan pelotti. Elin pelon ilmapiirissä. Vaikka väkivalta oli ennalta-arvaamatonta, oli se silti harkittua käytöstä. Koskaan ei tiennyt, milloin hän raivostui. En osannut erottaa sitä, olinko tehnyt jotain väärää vai en. Turvattomuuden tunne seurasi minua päivällä ja öisin painajaisissa.
Lapsella on oikeus huolenpitoon ja hoivaan sekä tuntea hellyyttä.
Syötiin ja juotiin, mitä saatiin. Ei ollut mahdollista omaehtoisesti mennä keittiöön. Ei tullut edes mieleen hakea ruokaa tai keittää kahvia. Sain peseytyä vain luvalla. En saanut mennä yöllä vessaan. Se oli jonkinlaista hylkäämistä joka päivä. Kaikki väkivallan muodot olivat läsnä. Elin kosketuksen puutteessa. Jaksoin kissojen avulla, niitä sain koskea ja tulla kosketetuksi.
Lapsella on oikeus olla oma itsensä ja samanarvoinen kuin muut
Mussa vika. Mä olen niin vaikea. Mä olen kamala. Jos tykkäsin jostakin, otettiin se pois. Harrastin teatteria, koska ei tarvinnut olla oma ittensä. Pysty olemaan joku muu. Pysty piiloitumaan. Kukaan ei kysynyt, mitä mä haluan elämältä tai annettu miettiä, millainen mä olen ja mihin kuulun.
Lapsella on oikeus sano mielipiteensä ja vaikuttaa, saada tietoa ja oppia.
Suljettuja tiloja – kiellettyjä huoneita. Ei saatu mennä yläkertaan. Ei saatu mennä olohuoneeseen. Ei saatu mennä tiettyihin huoneisiin ilman lupaa. Sai olla omassa huoneessa. Silti ei ollut yksityisyyttä. Rajoitettiin puhelimenkäyttöä ja nettiä. Puhelin oli tietyssä paikassa. En tiennyt, miten sossuihin saa yhteyttä. Ennen kuin menin kouluun, niin manattiin, että millainen tuosta tulee. Tuli hyvä koulumenestys. Hymypatsas. Ketään ei kiinnostanut.
Lapsella on oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon
Ei ollut lapsuutta missään vaiheessa, et olisin saanut tehdä vapaasti lasten juttuja. Leikki oli rajoitettua ja aika, kuinka kauan saatiin leikkiä. Aina piti olla pihalla, oli miten kylmä tahansa tai huono sää. Ulkona vain seistiin tai tehtiin pihahommia. Ei ollut leluja. Ei kaverisynttäreitä.
*
Pelko kylmettää sisältäpäin.
Kesällä kävin Seilin saarella, jonka historiassa on leprasairaalan ja naisten mielisairaalan aikakaudet. Luin useita naisten kohtaloita koskettavia kirjoja, tein muistiinpanoja. Eräässä kirjassa[4] päähenkilö Amanda seuraa uuden naispotilaan varovaista liikehdintää ja toteaa mielessään: ”Hänkin taisi olla lähinnä pelosta tärähtänyt.” Lause vie minut x-ketjulaisten tarinoihin. Monet heistä ovat kokeneet ääriolosuhdekokemuksia, jotka altistavat lapsen mielen sietokyvyn ylittävälle kuormitukselle. Edellä kerrotut tarinasynteesit kuvaavat pelon ja turvattomuuden verhoamaa lapsuutta, jossa omien tunteiden ja tarpeiden ilmaiseminen voi olla vaikeaa, jopa vaarallista. Tunteet ja tarpeet kulkevat käsikädessä. Kun saa ilmaista tunteita, niin samalla pääsee kiinni myös omista tarpeista.
Nyt aikuisena moni x-ketjulainen opettelee pienin askelin omien tarpeiden tunnistamista ja ilmaisemista. Mitä minä haluan? Mistä minä tykkään? Osaanko valita oikein? Kun lapsuus on ollut turvaton, niin aikuisena pienet onnen hetket ovat maistiaisia turvallisuudesta.
*
Lopuksi
Pitkä puhelu on päätöksessään. Sinä kauniina päivänä jokin muuttui.
Onko nyt niin, että voi olla rauhassa sen kanssa, että asiat menevät eteenpäin ja te tarkistatte sijaishuoltopaikassa olevien nuorten turvallisuuden?
Kyllä. Voit olla ihan varma asiasta.
[1] Kaltoinkohtelu-termiä käytetään tilanteissa, joissa väkivalta ilmenee vastuu-, luottamus- tai valtasuhteessa heikommassa asemassa olevaa henkilöä, esim. lasta tai vanhusta kohtaan. THL, Väkivaltakäsitteiden sanasto. 2020
[2] Suomi on sitoutunut monella eri lailla väkivallattomaan lapsuuteen ja YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimus kertoo niistä asioista, joita lapsi tarvitsee voidakseen elää hyvää elämää.
[3] Tarinasynteesissä on yhdistetty eri henkilöiden tarinat, jotta yksittäistä tarinaa ei tunnistettaisi.
[4] Katja Kallio. Yön kantaja. Helsinki: Otava, 2017.
