Päätöksen tekijä. Viranomainen. Lasten auttaja. Vanhempien auttaja. Prosessin johtaja. Palvelujen organisoija. Ihmissuhdeosaaja. Väsynyt työntekijä. Lapsen oikeuksien edistäjä. Huostaanottaja. Verkoston jäsen. Kehittäjä. Kuka minä oikein olen? Mitä minä osaan? Millainen lastensuojelun sosiaalityöntekijä minä haluaisin olla?
Sosiaalityöntekijän työtehtävä lastensuojelussa on erityinen. Hän on viranhaltija, joka pohtii ja arvioi, miten auttaa lasta, millaisia tukitoimia lapsi ja perhe tarvitsevat ja tarvittaessa tekee lapsen elämän isoimman päätöksen – huostaanoton, lapsen sijoittamisen uuteen asuinpaikkaan. Hän on lapsen asioista vastaava työntekijä ja samalla ihminen, joka tekee työtään omalla persoonallaan ja omalla elämänkokemuksellaan, omien arvojensa kautta. Millainen käsitys tällä henkilöllä on itsestään ammattilaisena? Millainen on oma suhde työhön? Millainen on lastensuojelun sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetti? Tai millainen sen haluaisi olevan?
Ensimmäinen työpaikka sosiaalityöntekijänä oli itselleni merkityksellinen avain omaan ammatilliseen kasvuun. Esihenkilö ja kollegat olivat työnteon roolimalleja ja kulttuuri loi ilmapiirin, jonka hiljaiset säännöt kasvattivat minut nuorena työntekijänä tekemään konkreettista arjen työtä. Minulla oli onnellinen tilanne; sain hyvän yhteisön, joka tuki omien arvojeni mukaiseen työhön, jossa ensisijainen asiakas oli aina lapsi.
Oman ammatti-identiteetin kehittäminen vaatii pysähtymistä ja tiedostamista. On oltava joku, jonka kanssa voi pohtia ja peilata arkisia ratkaisuja, esimerkiksi sitä milloin tapaan lasta tai miten priorisoin työtä. Esihenkilö voi olla tässä oikea henkilö. Itselläni on hyvät muistot omasta esihenkilöstä, joka tuki olemaan rohkeasti lapsen puolella ja tapaamaan lapsia.
Organisaation ja työyhteisön kautta voi tulla myös haasteita henkilökohtaiselle ammatti-identiteetille. Työntekijä voi kokea tarpeellisena työskennellä lapsen kanssa enemmän kuin mitä omassa organisaatiossa on ollut tapana. Tai työntekijä voi jäädä pohtimaan, kuka on ensisijainen asiakas: lapsi vai vanhempi? Tai miten auttaa koko perhettä? Entä sitten, kun sosiaalityöntekijä näkee lapsen tarvitsevan erilaisia palveluita tai tiiviimpää tukea, kuin mihin organisaatiossa kannustetaan. Toisaalta työntekijä voi kokea itselleen vieraana tavata lasta tai työskennellä lapsen kanssa, mutta esihenkilö ja lastensuojelulaki ohjeistavat niin toimimaan. Eettinen ristiriita, kokemus kun ei voi tehdä riittävän hyvin tai itse oikeaksi katsomallaan tavalla, on usein lastensuojelun sosiaalityössä kuormittava ja työntekijää ahdistava.
Asiakkaana oleva lapsi kaipaa sosiaalityöntekijää, jonka identiteetin ytimenä on lapsen auttaminen ja lapsen puolien pitäminen tavalla, joka välittyy myös lapselle. Lapsen hiljainen ääni, toiveet ja tarpeet hukkuvat aikuisten voimakkaiden tarpeiden alle, ellei työntekijä tietoisesti ole lapsen äänen esille ottaja. Lapsi odottaa sosiaalityöntekijän tapaamisia ja työntekijä on lapselle tärkeä aikuinen. Samaan aikaan lapsen aikuisverkosto esittää omia tarpeita ja asioita, jotka pitäisi hoitaa. Toisinaan hallinto-oikeus esittää omia näkemyksiä lapsen asiasta ja niihin on kyettävä vastaamaan ja argumentoimaan lapsen edun vaatimalla tavalla. Lastensuojelun sosiaalityö on arkea monien tarpeiden, paineiden ja odotusten keskellä. Vahva sisäinen suhde, ammatti-identiteetti, omaan työhön ja rooliin lapsen ääneen esille ottajana antaa tukea toteuttaa työtehtäviä niin, että on helpompaa olla rohkeasti lapsen näkökulmien puolella.
Itse olen kokenut, että oman ammatti-identiteetin tutkiminen ja sen vahvistaminen auttavat löytämään omat rajat ja pitämään niistä kiinni, priorisoimaan työtä ja tekemään lapsen näkökulmasta oikeita päätöksiä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä, tänään haluan kysyä sinulta: kuka sinä olet ja millainen on sinun ammatti-identiteettisi?
