Olen ollut pian neljä vuotta töissä Pesäpuussa. Koko tuon ajan olen miettinyt aktiivisesti kahta asiaa, mitä osallisuus on ja miten sitä voidaan lasten ja nuorten osalta lisätä suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä? Kirjoittamalla googlen kuvahakuun sanan ”osallisuus” löytyy kymmeniä erilaisia portaikkoja, asteikkoja, ympyröitä ja muita kuvioita, jotka kaikki kuvaavat sitä, mitä osallisuus voi olla.
Osallisuus on monimerkityksellinen ja vielä omaa määrittelyään hakeva käsite. Suoria lainauksia ja jäsennyksiä sille ei englannin kielestä löydy, sillä sieltä puuttuu osallisuutta kuvaava käsite kokonaan. Sen sijaan puhutaan osallistumisesta (participation), osallistumisesta tai liittymisestä (involvement) ja valtaistumisesta (empowerment). Kaikki nämä ovat hyviä ja tärkeitä käsitteitä, mutta mikään niistä ei suoraan tarkoita osallisuutta.
Osallisuutta on koitettu hahmottaa sen vastakohdan kautta, joka joskus määritellään syrjäytymiseksi tai syrjään jäämiseksi. Haasteeksi tässä määrittelyssä nousee se, että se usein olettaa osallisuuden olevan luonteeltaan yhteiskunnallisten normien mukaista, jättäen ulkopuolelle esimerkiksi ihmiset, jotka eivät tunnista yhteiskuntaa tai sen normioletuksia omakseen, joiden ulkopuoliset tarkkailijat voisi ajatella olevan syrjään jääneitä tai osattomia, mutta jotka itse kokevat vahvaa osallisuutta esimerkiksi suhteessa luontoon tai omaan yhteisöön.
Viitekehys, jossa osallisuudesta puhutaan, määrittää myös sen sisältöä. Puhuttaessa yhteiskunnan jäsenyydestä, nuorten laskevasta kiinnostuksesta demokraattista päätöksentekoa kohtaan tai pienen lapsen lastensuojelun asiakasprosessia osallisuus saa erilaisia sisältöjä. Yhteiskunnan jäsenyydestä puhuttaessa osallisuus tarkoittaakin helposti materiaalisia resursseja, kuten riittävää toimeentuloa ja asuntoa. Nuorten laskevasta kiinnostuksesta demokraattiseen päätöksentekoon liittyvässä osallisuuspuheessa puhutaan mahdollisuuksista vaikuttaa ja päästä kokemaan demokraattisia prosesseja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pienten lasten lastensuojelun asiakasprosesseissa saatetaan puhua nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.
Neljä vuotta on siis opettanut minulle ainakin sen, että koskaan ei voi olla varma, mistä toinen osapuoli puhuu, puhuessaan osallisuudesta.
Miksi osallisuudesta puhuminen on tärkeää?
On olemassa syy, miksi osallisuudesta luodaan jatkuvasti uudenlaisia määritelmiä ja sitä koitetaan uudella tavalla jäsentää, siitä puhutaan ja sitä halutaan lisätä sekä vahvistaa. Osallisuus on merkityksellistä ja vaikuttavaa. Se on sitä, vaikka meillä ei olekaan täysin yhtenäistä näkemystä siitä, mitä me jokainen osallisuudella tarkoitamme. On tärkeää, että puhuttaessa yhteiskunnan jäsenyydestä puhutaan niistä materiaalisista edellytyksistä, jotka mahdollistavat osallisuuden. Nuorille on tärkeää, että he oppivat demokraattisen yhteiskunnan toimintatapoja ja pääsevät osaksi niiden kokeiluja. Lapsille lastensuojelussa – ja kaikkialla muuallakin – on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluiksi omana itsenään. Yhteinen keskustelu osallisuudesta luo yhteistä ymmärrystä siitä, mitä sillä tarkoitetaan ja tavoitellaan.
Hieman yksinkertaistettu esimerkki: Lastensuojelussa yhdelle työntekijälle osallisuus voi tarkoittaa sitä, että perheellä on materiaaliset seikat, kuten riittävä toimeentulo ja asunto kunnossa. Toiselle työntekijälle osallisuus taas tarkoittaa sitä, että perheen lapsi pääsee osaksi harrastuksia, käy koulua ja osallistuu siellä yhteisiin asioihin. Kolmannelle työntekijälle osallisuus on sitä, että hän tapaa lasta, on kiinnostunut tästä ja tämän ajatuksista sekä mielipiteistä.
Jokainen työntekijä ajattelee vahvistaneensa laissa säädetyllä tavalla asiakkaidensa osallisuutta. Jokainen työntekijä on kuitenkin tehnyt täysin erilaisia asioita. Vaikka esimerkki on hyvin pitkälle yksinkertaistettu, sen tarkoituksena on kuvata osallisuuden monimerkityksellisyyttä arjessa. Osallisuudesta puhutaan Suomen hallitusohjelmassa, useissa laeissa, palvelukuvauksissa ja -lupauksissa sekä monessa muussa. Kaikkialla tuetaan, lisätään tai vahvistetaan osallisuutta, mutta mitä siis konkreettisesti tuetaan, lisätään tai vahvistetaan, jos osallisuus on jokaiselle vähän oma asiansa?
Tarvitaanko tarkempia määritelmiä osallisuudesta esimerkiksi lastensuojelussa, jotta kaikki toimijat voisivat ja tosiasiassa tekisivät asioita, jotka vahvistavat ihmisten osallisuutta? Jos meillä olisi yhteinen näkemys siitä, mitä osallisuus on, sitä voisi helpommin mitata ja sen vahvistumista tai lisääntymistä todentaa. Lisäämällä osallisuutta lisättäisiin myös koko lastensuojelun laatua?
Keinoja lasten ja nuorten osallistumisoikeuksien vahvistamiseksi
Neljä vuotta osallisuuteen liittyvien teemojen äärellä on synnyttänyt monenlaisia kysymyksiä, joista useampiin minulla ei ole vielä vastauksia. Kysymysten lisäksi haluan tässä kirjoituksissa tarjota vastauksia. Kuten tekstin alussa totesin, osallisuuden määrittelyn lisäksi olen miettinyt aktiivisesti keinoja, joilla erityisesti nuorten kokemuksia osallisuudesta voitaisiin lisätä.
Satojen nuorten tapaamisten, yhteisten keskustelujen ja eri teemojen äärellä tehdyn työskentelyn pohjalta uskon, että minulle on syntynyt jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisia haasteita nuoret kohtaavat suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä suhteessa heidän oikeuteensa osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.
Professori Laura Lundy on luonut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 12 pohjalta konseptin ja tarkistuslistan, jonka avulla voidaan varmistaa lapsen näkemysten kuuleminen ja niiden huomioon ottaminen osana erilaisia päätöksentekoprosesseja [1]. Lundyn osallistumisen malli (The Lundy Model of Participation) on nimenomaan osallistumisen malli eli ei siis osallisuuden malli ja sitä ei ole alun perin tehty osaksi asiakasprosesseja. Nuorten kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta se kuitenkin ottaa huomioon ne seikat, joissa järjestelmämme tällä hetkellä ei aina toimi. Sen lisäksi osallistuminen mahdollistaa kasvualustaa osallisuuden kokemuksille ja saattaa usein olla keskeinen tekijä sen mahdollistumisessa.
Lundyn malli jakaantuu neljää osaan, joita ovat ääni, tila, yleisö ja vaikutukset. Olen koostanut mallin kysymykset ja huomiot alla olevaksi tarkistuslistaksi. Mikäli tulevaisuudessa esimerkiksi jokainen lastensuojelun asiakassuunnitelmaneuvottelu, rajoittamispäätös tai vastaava tehtäisiin niin, että lasten ja nuorten osallistuminen toteutuisi alla kuvatun tarkistuslistan mukaisesti, osallisuuden kokemukset tulisivat luultavasti vahvistumaan huomattavasti.
The Lundy Model of Participation -tarkistuslista
Tila: Turvallinen ja inklusiivinen tila lapsille omien näkemysten ilmaisemiseen.
- Onko lasten näkemyksiä selvitetty aktiivisesti?
- Oliko lapsille turvallinen tila omien näkemystensä ilmaisemiseen?
- Onko varmistettu, että kaikki lapset voivat osallistua?
Ääni: Lapsille on tarjolla riittävästi tietoa ja lapsia tuetaan oman näkemyksen muodostamisessa.
- Onko lapsilla riittävästi tietoa oman näkemyksen muodostamiseksi?
- Tietävätkö lapset, että heidän ei ole pakko osallistua?
- Onko lapsille tarjottu erilaisia (esim. piirtäminen, videot, kirjeet) mahdollisuuksia oman näkemyksen ilmaisemiseksi?
Yleisö: Lasten näkemykset viestitään taholle, jolla on velvollisuus kuunnella.
- Onko olemassa selvät prosessit, joilla välitetään lasten tuottama tieto?
- Tietävätkö lapset, kenelle heidän näkemyksensä viestitään?
- Onko sillä taholla, jolle lasten näkemyksiä viestitään, mahdollisuus tehdä heitä koskevia päätöksiä?
Vaikutukset: Lasten näkemykset otetaan todesta ja niiden pohjalta toimitaan.
- Huomioivatko oikeat tahot lasten näkemykset?
- Onko olemassa toimintatapoja, joilla varmistetaan lasten näkemysten huomioiminen?
- Onko lapsille viestitytty siitä, miksi on toimittu niin kuin on toimittu?
Artikkelikuva: Lundy’s Model of Participation
