Vähän yli kuukausi sitten koulutimme työkaverin kanssa sijais- tai adoptiovanhemmuutta harkitsevien PRIDE-valmentajia. Oli meneillään viime syksynä alkaneen koulutuksen viimeinen jakso. Viimeisenä koulutuspäivänä sain muistoksi vihon, jonka kannessa luki: Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.
Koulutuksen aikana keskustelimme paljon sijaisvanhemmuutta harkitsevan omasta prosessista. Eläydyimme sijaisvanhemmuutta harkitsevan pohdintaan itse omien elämänkokemustemme kautta. Miten itse peilaan sijaisvanhemmuudessa tarvittavia valmiuksia elämänkokemuksiini, tietoihini ja taitoihini? Joku kertoi, ettei tämä ollut helppoa ollenkaan, mutta auttoi asettumaan PRIDE-valmennukseen osallistujan asemaan ja siihen mietintään, miten valmentajana voisi enemmän edistää osallistujan omaa harkintaa valmiuksistaan.
Monet valmentajakoulutukseen osallistuvat toivat esiin ei-tietämisen tärkeyden. Harkinta on prosessi, matka, jonka lopputulosta ei tarvitse eikä voi tietää matkan alkuvaiheessa. Valmentajien eikä sijaisvanhemmuutta harkitsevien valmennukseen osallistujien tarvitse tietää, kenestä tulee sijaisvanhempi ja kenestä ei tule, vasta kuin valmennuksen loppupuolella. Ei-tietämisen tila voi mahdollistaa itsensä ja valmiuksiensa tarkastelemisen.
PRIDE-valmennuksen yksilökohtaiset tehtävät, perhekohtainen mietintä ja vertaistukea antavat ryhmätapaamiset elämyksellisine harjoituksineen nostavat usein esiin monenlaisia ristiriitaisiakin ajatuksia ja tunteita. Usein tämä kertoo harkinnan monipuolisuudesta ja prosessista. On luonnollista, että reagoimme eri asioihin eri tavoin ja eri tahdissa.
Valmentajakoulutuksessa mukana olevat sijaisvanhemmat kertoivat siitäkin, että ei-tietäminen on myös sana, joka kuvaa hyvin sijaisvanhemmuutta. Emme voi tietää tulevaisuutta, sijoituksen kestoa tai sitä, mitä mahdollisen sijaisvanhemmuuden myötä tulleet asiat herättävät meissä. Samaa kertoivat koulutukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät. Perhehoidossa yhdistyy julkinen hallinto ja intiimi elämä. Elämää ei voi suorittaa tai tietää etukäteen.
Paljon mietimme riittävän turvallisen tilan luomista valmennukseen. Luottamus ja avoimuus eivät synny itsestään puolin eikä toisin. Niitä tulee sanoittaa ja rakentaa. Kun on turvallista, mieleen nousee enemmän ja on tilaa ajatella asioita laajemmin. On aika hankalaa olla prosessissa, jos yrittää suorittaa valmennusta ideaalisti tai niin kuin kuvittelee valmentajien toivovan. Tämän takia on tärkeää sanoittaa perheiden monimuotoisuutta ja yksilöllisyyttä sekä sitä, että ideaaleja sijaisperheitäkään ei oikeasti ole olemassa, kuten ei ideaaleja PRIDE-valmentajiakaan.
*
PRIDE-valmentajakoulutuksen viimeisenä päivänä saimme ohjeet välttää kättelemistä ja halaamista. Viikko sen jälkeen yli 10 ihmisen kokoontumiset kiellettiin ja meitä kehotettiin pysymään mahdollisimman paljon kotona. Ei-tietämisen ja siihen liittyvän epävarmuuden sietämisen harjoittelu on tällä hetkellä laajentunut jollakin tavalla koskemaan meitä kaikkia.
Tässäkään tilanteessa en ole osannut tietää etukäteen reaktioitani, tunteitani tai ajatuksiani. Mikä asia tai viesti kolahtaa kovemmin ja mikä pehmeämmin? Tähän vaikuttaa oman elämäni historia ja kokemukseni, tietoni ja taitoni. Nytkin on ollut tärkeää löytää turvallinen tila kaikille tunteille ja ajatuksille ja sallia toiselle ihmiselle hänen tapansa reagoida eri tilanteissa eri tavoin. Ihmiset kohtaavat epävarmuutta monin eri tavoin yksilöllisissä tilanteissaan. Turvassa on enemmän tilaa kaikille tunteille ja ajatuksille.
”Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista” sisältää minulle myös toivon. Tässä kohtaa huomaan lauseen muuntuvan mielessäni näin: “Vaikka mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista”.
