#hyvinvointiajuosten-kampanja on kolmatta kertaa toteutuva hyväntekeväisyyskeräys, jonka varat ohjataan vuonna 2019 järjestömme toimintaan. Hyvinvointia juosten -kampanjan ideana on, että juoksemalla ja lahjoittamalla henkilö lisää sekä omaa että muiden hyvinvointia. Tänä vuonna juostut kilometrit tukevat Pesäpuun toiminnan kautta lasten ja nuorten hyvinvointia.
Kampanjan lanseerasi keväällä 2017 jyväskyläläinen hyvinvointibloggari Kaisu Saastamoinen. Edeltävänä syksynä Kaisu koki olevansa etuoikeutettu voidessaan pitää huolta hyvinvoinnistaan itseään miellyttävällä tavalla, juosten. Kaikilla ei samanlaista mahdollisuutta eri olosuhteiden vuoksi aina ole, josta syntyi idea juosta hyvinvointia myös muille.
Mukaan #hyvinvointiajuosten-hyväntekeväisyyskeräykseen pääsevät kaikki halukkaat. Ainoa toive on, että kerätyt varat perustuvat omin jaloin tai jonkun muun jaloin juostuihin tai käveltyihin kilometreihin. Osallistua voi esimerkiksi kertaluonteisen lenkin muodossa tai lähteä kerryttämään kilometrejä pidemmällä aikavälillä.
Lahjoitus tehdään osallistujien omasta toimesta osoitteessa . Lahjoitusta tehdessä voi halutessaan kertoa, kuinka monta kilometriä on varojen eteen juostu. Osallistujat voivat myös haastaa mahdollisia sponsoreita, esimerkiksi yrityksiä, lahjoittamaan tietyn summan osallistujan käveltyjen tai juostujen kilometrien mukaan. Vuoden 2019 keräys kestää elokuun loppuun saakka.
Lisäksi #hyvinvointiajuosten-kampanja järjestää 4.5.2019 klo 13 juoksutapahtuman Muuramessa yhteistyössä Alive training & therapy Oy:n kanssa. Aliven lahjoittama summa määräytyy tapahtuman osallistujamäärän mukaan. Alive haastaa tapahtumaan osallistujat omaehtoiseen 10 euron lahjoitukseen. Osallistujien lahjoitus menee kokonaisuudessaan Pesäpuulle ja Alive lahjoittaa juomapullon jokaiselle tapahtuman yhteydessä lahjoituksen tehneelle. Tapahtuma on avoin kaikille ja tapahtumassa liikutaan juosten tai kävellen. Tapahtuman lisätiedot löytyvät Facebookista.