Lastensuojelu – ihmisistä lähtevää kokemusta

Aloitin ammatillisen urani lastensuojelussa 56 vuotta sitten. Ensimmäinen työpaikkani oli Pelastakaa Lapset ry:n kesälapsitoimisto, josta siirryin sosiaalityöntekijäksi kasvattilapsityöhön. Monien sosiaalialan tehtävien jälkeen huomaan eläkeiässä olevani taas tiiviisti kiinni lastensuojelussa. Mikä lastensuojelussa pitää kiinni, mistä pysyvä kiinnostus kumpuaa?

Uskon, että kaikissa ihmisissä on sisäänrakennettuna pienen lapsen suojelun tarve. Murrosikäisen myrskyissä suojelun tarve voi olla koetuksella, mutta rakkautta tarvitseva lapsi murkunkin sisällä kiukuttelee. Pieni lapsi ei kuitenkaan ole vain suojelun kohde. Lapsi hakee ensimmäisistä hetkistään alkaen yhteyttä toiseen ihmiseen: katseellaan, reaktioillaan, itkullaan ja hymyllään. Hyvässä suhteessa rakkaus on molemminpuolista.

Biologiset vanhemmat vastustavat usein lapsensa huostaanottoa sillä perusteella, että he rakastavat lasta. Vanhemman rakkaus lapseen on yleensä vahvaa, eikä ulkopuolinen voi eikä saa sitä kiistää. Olennaista on se, miten rakkaus toteutuu vanhempien toiminnassa: onko vanhemmuus lapsen kokemana turvallisuutta, huolenpitoa, välittämistä, koskemattomuutta?

Lastensuojelun tulisi antaa lapselle ja nuorelle välittämistä, turvallisuutta ja kasvua vahvistavia kokemuksia ja korjata vaurioittavia, turvattomuuden ja pelon kokemuksia. Asiantuntijoiden mukaan hyvään kasvuun lapsi tarvitsee ainakin yhden turvallisen, välittävän ja rakastavan ihmisen. Lapselle ja nuorelle lastensuojelu on juuri näitä ihmisiä – ihmisiä, joihin voi luottaa, jotka kuulevat eivätkä hylkää vaikeinakaan aikoina.

Sosiaalialan ammattilaiselle saatetaan korostaa neutraalia lähestymistapaa; työntekijä ei saa ”mennä tunteella mukaan.” Sosiaalityö on kuitenkin jo ”sosiaalisen” luonteensa vuoksi ihmissuhteeseen perustuva ammatti. Tunteita on vaikea välttää, mutta alan koulutuksen ja tietoon perustuvan osaamisen avulla on mahdollista hallita tunteita. Auttaminen ei voi kulkea työntekijän tunteiden mukaan, mutta ”tunteettomat” toimet voivat johtaa vain lakipykälien byrokraattiseen toteuttamiseen.

Lastensuojelun kieli antaa viestin ammattilaisten lähestymistavasta. Lakisääteisyys voi tuottaa puhuntaa, jossa lapsi on vain pykälien soveltamisen kohde. Oikeuksien toteutuminen on perusvaatimus, mutta juridinen kieli ei avaa lapsen tai perheen kokemuksia eikä ammattilaisen välittämistä. Vierasta kieltä sisältyy myös palveluihin. Tuotteet, suoritteet ja kustannukset ovat järjestelmien, markkinoiden ja rahoituksen kieltä. Ne eivät kerro toiminnan sisällöstä tai niiden vaikutuksesta asiakkaan elämään. Tarvitsemme lastensuojeluun kielen, joka kertoo työn sisällöstä, asiakkaiden kokemuksista ja niiden vaikutuksesta elämänkulkuun. Tarvitsemme kielen, joka tekee oikeuttaa ihmisille – lapsille, vanhemmille ja ammattilaisille.

Entä alun kysymys: mistä pysyvä kiinnostus lastensuojeluun kumpuaa? Ehkä se on rakkaus lapseen, lapseen myös meissä aikuisissa.

Aulikki Kananoja
ylisosiaalineuvos

Kuva: Unsplush


Kirjoitus on osa Pesäpuun 20-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa. Yhteistyötahojen tuottamat blogit kootaan vuoden päätteeksi julkaisuksi. #Pesäpuu20 #Rakkaudestalapseen