Merkityksellisyys ei ole kertakäyttöistä, se kehittyy pitkällä aikavälillä.

Sinä jouluna äitini sai anopiltaan lahjaksi parfyymirasian. Meillä oli tapana aukaista jokainen joululahja yksitellen, kaikkien katsellessa. Äitini ihasteli rasiaa ja avasi sen onnellisena. Hän ei sanonut sanaakaan eikä hänen ilmeensä värähtänytkään, kun parfyymirasiassa olikin voiveitsi.

Lapsuuden muistoni palautui mieleeni kuukausi sitten, kun puhuimme nuorten kanssa rakkaudesta. OK*-factorin teemana oli Rakkauden 7 elementtiä ja olimme kohdassa Pragma eli rakkauden teot. Kuuntelin nuortemme puhetta joululahjoista ja siitä, millaisia tarinoita niihin liittyi. Kerron niistä muutaman (luvan kanssa).

Tarina 1.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että sijaisvanhempani olivat lahjaihmisiä. Tämä oli minulle shokki. Materiaali ei ollut koskaan ollut minun juttuni enkä osannut ymmärtää lahjojen merkitystä. En voi käsittää, että välittämistä osoitettiin lahjoilla. Pian ymmärsin tämän ”pelin” ja menin siihen myös itse mukaan. Niin paljon lahjoja, mutta niin vähän puhetta välittämisestä.

Jos vain lahjoilla osoitetaan välittämistä, tulee lahjoista merkityksettömiä.

 

Tarina 2.

Sijaisperheessä ollessani äitini osti meille pojille aina paljon joululahjoja. Paljon lasten leluja, vaikka me oltiin jo isoja. Me otettiin ne aina kiitollisina vastaan, kun tiesimme, että äiti joutuu elämää kaurapuurolla joulunjälkeiset kuukaudet. Me tiesimme ja ymmärsimme tämän.  

Voit vain kuvitella, miltä lahjojen avaaminen ja saaminen tuntui, kun tiesi äidin elävän velkahelvetissä niiden takia.

 

Tarina 3.

En ole koskaan saanut vanhemmiltani lahjoja. Kerran sain laitokselta lahjan. He halusivat ostaa minulle syntymäpäivälahjaksi kakun. Sanoin, etteivät ostaisi juustokakkua.

Sen he sitten ostivat, vääränlaisen kakun.

 

Nämä pienet tarinat kertovat, että lahjan vastaanottamiseen voi liittyä moninaisia kokemuksia. Siksi näin joulun alla tämän asian äärelle on syytä pysähtyä. On hyvä ottaa huomioon, että kokemukset värittävät lasten ja nuorten tapaan suhtautua lahjaan. He voivat asettaa sille suuren painoarvon tai heidän voi olla vaikea ottaa sitä vastaan. He voivat myös ajatella, etteivät ole lahjan arvoisia tai että siihen liittyy jokin taka-ajatus.

Lahja voi symboloida kiinnostusta tai sen puutetta. Lahja voi kertoa siitä, miten hyvin me tunnemme toisemme. Lahja, joka ei millään lailla kosketa lapsen tai nuoren elämää, antaa kuvan, etteivät aikuiset tiedä hänen tarpeistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. ”He eivät välitä.”

Lahja voi loukata. Ihmisen elämässä turvallisuuden ja arvokkuuden tunne luo vahvan punaisen langan. Olen arvokas ja minulla on arvo toisen katseessa. Toisen ihmisen kiinnostus saa tarttumaan elämään kiinni, kiinnittymään johonkin ja joihinkin. Kun teinityttö sai perhekodissa joululahjaksi pilkkihaalarit, tuli hänelle tunne oman kehon rumuudesta, joka piti peittää pilkkihaalarilla. ”En ollut ansainnut kauneutta.” Loukkaavaa lahjaa on vaikea ottaa vastaan.

Menetin kaikki voimani, kun nuori kertoi tarinan 6-vuotiaasta sukulaistytöstään, jonka lahjat poltettiin uunissa tytön tehtyä jotain kiellettyä. Lahja toimi rangaistuksen välineenä. Voiko lapsi koskaan tehdä mitään niin kauheaa, että hänen lahjansa poltetaan? Toivon todella, että tyttö on saanut elämässään monta korvaavaa kokemusta sijaisperheessä tapahtuneen julman väkivallan jälkeen. Niin hyvässä kuin pahassakin, ovat lapset ja nuoret aina riippuvaisia aikuisista. Haavoittuvuudessaan he ovat henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti riippuvaisia aikuisten hoivasta ja huolenpidosta. Lahja on aina lahja, eikä sitä voi takaisin anastaa, rikkoa tai polttaa.

Ajatuksella valittu lahja huokuu välittämistä ja rakkautta.

Lahjalla on aina tarina, halusimme tai emme. Se alkaa siitä hetkestä, kun mietimme lahjan antamista. Mitä siinä hetkessä tapahtuu? Mitä ajattelemme? Ajattelemmeko lahjan saajan luonnetta, olemusta, mieltymyksiä, tarpeita? Onko lahjamme pitkäikäinen, kertakäyttöinen, aineeton, käytännöllinen, ylellinen? Mille asialle annamme merkityksen? Vai ajattelemmeko mitään? Vai ajattelemmeko itseämme ja omia tarpeitamme?

Lähtökohtaisesti lapset ja nuoret ottavat kaiken annettuina vastaan, luottaen siihen, että aikuiset tekevät oikeita asioita, päätöksiä ja valintoja. Lähtökohtaisesti näin. Lahja voi vahvistaa lapsen ja nuoren omanarvontunnetta. Ajatuksella hankittu lahja kantaa pitkään ja luo merkityksiä nykyhetkeen, mutta myös tulevaisuuteen. Ajatuksella annettu lahja on rakkauden teko.

En voi sanoin kuvata, miten lapsena loukkaannuin äitini puolesta. Nyt aikuisena ymmärrän jo kokonaisuuden. Kaikki surut pystyy kantamaan, jos niistä pystyy rakentamaan tarinan. Oma tarinani on osa niistä monista joulutarinoista, jotka joulun aikana saattavat aktivoitua ja värittää joulun henkeä. Siksi joulu ja muut juhlapyhät voivat olla varsinkin jälkihuollossa oleville tai sen ylittäneille nuorille kova paikka.

Miksi kerron nämä tarinat? Siksi, että juuri nämä tarinat me tarvitsemme tässä ajassa. Ajassa, jossa kerskakulutus pitäisi olla noloa ja vanhanaikaista. Toivon, että tänä jouluna pysähdymme. Kun muistamme toisiamme, niin tehdään se sydämellä. Ajatuksella, että juuri tämän minä haluan antaa sinulle, koska arvostan sinua. Ajattelen sinua. Välitän sinusta. Se on myös nuorten rakkausfoorumin tärkein viesti.

Rakkaudella,
Johanna

 

*OK-factor tarjoaa nuorilta nuorille vertais- ja vaikuttamisfoorumin 15–21-vuotiaille sijais- ja jälkihuollossa oleville nuorille ja sijaissisaruksille. Mukaan pääsevät myös jälkihuollon ylittäneet alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset. OK-factor pohjautuu Pesäpuun Selviytyjät-tiimin kehittämään Nuorten foorumi -malliin. OK-factor muodostuu sanoista osallisuus ja Kokemusasiantuntijuus. Factor tarkoittaa muuttujaa ja muutoksentekijää. Päivissä haetaankin kokemuksien kautta ratkaisuja ja ideoita lastensuojelun kehittämiseksi.