Mummo, missähän minä olisin
jos sinä et olisi ottanut minua omaksi
kun olin ihan vauva?
Minulla on ihana elämä;
koti, koulu, kavereita ja rakkautta.
Rakkaus on tärkeintä,
mutta rahaa tarvitaan farkkuihin,
luistimiin ja karjalanpiirakoihin.
Ipana 10 v.
Kirjasta: Karvonen 2015
Toissa viikolla pidettiin VIII Valtakunnalliset Perhehoidon päivät teemalla Hyvinvointia perhehoidossa. Perhehoidon moninaisuutta ja kehittämistä mietittiin monista eri näkökulmista. (Jos et sattunut pääsemään päiville, niin materiaalit löytyvät Pesäpuun sivuilta.) Kahdessatoista maakunnassa on LAPE-hankerahoituksen turvin kehitetty perhehoitoa viimeisen vuoden aikana. Valtakuntaan valmistellaan yhtenäistä pohjaa toimintaohjeelle ja sijaishuollon laatukriteereitä uudistetaan. Kaikilla näillä tavoitellaan sitä, että jokaisella perhehoitoon sijoitetulla lapsella olisi mahdollisuus kokea rakkautta ja elää turvallista arkea. Kehittämisprosessien tahti välillä hengästyttää ja siinä joutuu itseään muistuttamaan oleellisesta, mikä on tärkeää, miksi jonkin asian kanssa ponnistelee.
Monet näkökulmat vievät ajatukset myös yksilöllisyyteen. On ihanaa, ettemme me ihmiset ole samanlaisia, ajattele samalla lailla. Pulmanratkaisua vaaditaan, kun halutaan löytää kaikille oikeudenmukaisia ja tasavertaisia mahdollisuuksia turvaavat ohjeet ja samalla turvata jokaisen yksilöllisyyden huomioiminen. Mietin, miten se meidän ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa onnistuu (tai epäonnistuu)? Avoimuudella, uteliaisuudella, arvostuksella ja oman toiminnan sopeuttamisella, luulisin.
Yksi perhehoidon moninaisuutta ja paljon erityispiirteitä sisältävä teema on läheis- ja sukulaissijaisvanhemmuus. Mikä siinä on erityistä? Kaikki. Lapsen hätä ja tarve menee edelle läheisen omista tarpeista ja suunnitelmista. Läheissijaisvanhemmuus on erityinen lahja läheiseltä aikuiselta lapselle. Läheissijaisvanhemmuuden myötä avataan ovi lapselle, lapsen perheelle, niin lähi- kuin viranomaisverkostoille. Olenko siihen valmis, entä puolisoni, lapseni? Läheissijaisvanhemmuutta on harvoin perheessä pitkään ennakolta suunniteltu ja siihen yhdessä valmistauduttu. Läheissijaisvanhemmaksi ryhtyvä on kuitenkin oikeutettu saamaan tietoa, valmennusta, joka antaa valmiuksia tähän erityiseen tehtävään sekä aikaa miettiä rauhassa ratkaisua.
Läheissijaisvanhemmuuden myötä läheisen rooli ja asema lapsen verkostossa muuttuu, kun lapsen sedästä, naapurin tädistä, kummista, mummista tai vaarista tulee läheissijaisvanhempi. Läheisestä tulee lapsen ääni, arjen huolenpitäjä ja rinnalla kulkija. Entä miten lapsi tämän kaiken kokee ja tuntee? Voiko lapsella olla monta kotia, useammat vanhemmat, iso perhe? Lapsen tunnemaailmaan vaikuttaa vanhemman ja läheisen tunteet ja mielipiteet. Saako lapsi vanhemmiltaan luvan olla läheisen perheen lapsi, kenen oma lapsi ylipäätään on vai onko kenenkään? Sijoitettu lapsi on lapsi ja hän tarvitsee muiden lasten lailla turvallisen ja luotettavan aikuisen, johon kiintyä ja turvautua. Lisäksi hän tarvitsee elämäänsä ennakoitavuutta ja pysyvyyttä.
Läheinen, joka antaa lapselle sylin ja kodin lämmön, tukee lapsen arjen hyvinvointia. Hän vastaa lapsen arjesta ja ottaa kasvatusvastuun ja jakaa vanhemmuuden syntymävanhempien kanssa. Läheissijaisvanhempi jakaa lapsen kanssa pienen tai isomman palan yhteistä historiaa. Läheinen asettaa askeleensa tämän lapsen tahtiin ja tuo lapselle jatkuvuuden tunnetta tukemalla lapsen suhteita syntymävanhempiin ja muihin läheisiin. Läheissijaisvanhemmuus sisältää mitä suuremmassa määrin määrän erilaisia tunteita. Lapsesta on kenties ollut huoli, ja hätä vaihtuu helpotuksen tunteeseen sijoituksen myötä. Sijoitettu lapsi tuo tulleessaan omat kokemuksensa ja siihen saakka eletyn elämänsä ilot ja surut.
Perhehoitoliitolla ja Pesäpuulla on menossa tarinankeruukampanja läheissijaisvanhemmuuteen liittyen. Tarinoiden kautta haetaan tärkeää kokemustietoa läheissijaisvanhemmuudesta. Tarinoiden tarkoitus on osaltaan auttaa ja motivoidakin muita läheissijaisvanhemmuutta pohtivia omissa ratkaisuissaan lapsen parhaaksi. Tarinapyyntö löytyy täältä.
Läheissijaisvanhemmuus on sijaisvanhemmuutta siinä missä kaikki muukin sijaisvanhemmuus, vaikka siinä paljon erityispiirteitä onkin. Ja kaikki lapset perheineen ovat oikeutettuja turvaan, tarvitsemiinsa palveluihin. “Palvelut ovat ihmisiä”, sanoi joku kokemusnuori jossakin. Siis palvelujen = meidän jokaisen, joka niitä palveluita teemme tai kehitämme, tulee olla lasten ja heidän perheidensä luottamuksen arvoisia, kuulla ja toimia lapsi olkapäällä.
Kehittämispäällikkö Jaana Pynnönen & kehittäjäsosiaalityöntekijä Hanna Torvinen
Lähteet:
Karvonen, Riitta 2015. Kuka huolehtii minusta? Omakustanne.
