Voiko sosiaalityö olla sanatonta?

Tyttö ja perhonen, 1950
Lähde: Ina Colliander, Ateneumin taidemuseon julkaisu 2005

 

Ina Collianderin taidokkaassa puupiirroksessa tyttö pitää kädessään perhosta. Pidän taulusta. Se puhuttelee minua. Teos kuvastaa mielestäni hienosti sitä herkkyyttä ja hienotunteisuutta, jota meillä tulisi olla kohdatessamme lapsia ja nuoria. Perhonen voisi symboloida jokaisen lapsen arvokkaita kokemuksia ja tunteita. Koko hänen elämäänsä. Miten lähestyisimme lasta, jotta lapsi ei säikähdä? Miten voisimme yhdessä lapsen kanssa rauhassa ja levosta käsin tarkastella perhosta? Arvioimatta, tuomitsematta, tietämättä lapsen puolesta. Ainoastaan ihastellen. Rauhassa kuulostellen.

Kuinka arvokasta onkaan, että saamme asettua lapsen elämän äärelle! Miksi emme tekisi sitä äärimmäisellä kunnioituksella? Mitä herkkä asettuminen tarkoittaisi käytännössä? Unohdammeko rakenteita suunnitellessamme, päätöksiä kiireessä kirjoittaessamme ja työpaineen uuvuttamina, kuinka tärkeää työtä lapsen kohtaaminen on? Silloin, kun kohtaamme aidosti, lämpimästi ja lasta kuunnellen.

Voiko sosiaalityö olla sanatonta? Voiko yhteinen, hiljainen ihmettely olla sosiaalityötä ja lasta auttavaa?

Miten taidetta voisi hyödyntää enemmän lapsen kohtaamisissa? Voinko sosiaalityöntekijänä olla uskottava, jos en haastattele ja perusta työtäni sanoihin?

Haluan oppia lisää lapsen kohtaamisesta. Haluan painaa sydämeeni taulun herkkyyden. Haluan oppia lisää taiteen mahdollisuuksista sosiaalityössä. Onneksi saan opetella taas tätä kaikkea uudessa juuri alkaneessa Kirahvi-ryhmässämme, jossa 3–5-vuotiaat toimivat meidän aikuisten opettajina. Sitä he totisesti tekevät. Ovat niin omaehtoisia. Niin ihania. Ihan jokainen.

 

Ei lasta voi rakastaa tai ihmistä auttaa yrittämällä muuttaa häntä,

ymmärtämättä hänen olemustaan.

Aikuinen ja auttaja, varo

harkitse,

älä unohda: sinulla on aina

ylivalta ja voima ja liian kova ääni.

Kuin kevätsadetta

rajattomasti saat antaa vain lämpöä, kunnioitusta.

Liisa Laukkarinen 1979: Matka lapsen maailmaan

 

Ps. Olemme perustamassa pienten lasten osallisuudesta kiinnostuneille verkostoa, jonka tehtävänä on varmistaa, että myös pienten lasten ajatukset, toiveet ja unelmat tulisivat kuulluiksi. Pieni ääni – iso asia! Tule mukaan ja ota yhteyttä sari-anne.paaso@pesapuu.fi.