Selviytyjät-tiimi viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään. Maaliskuussa 2008 kokoonnuimme ensimmäisen kerran 10 nuoren naisen voimin kokemustemme äärelle ja saimme kokea valtavaa vertaisuutta. Tiimin alkuaikoina meille jäsenille oli itsestäänselvyys, että tiimi nimettäisiin Selviytyjiksi. Tuo nimi kertoi meille vertaisuuden voimasta ja elämänkokemustemme arvokkuudesta. Se kertoi myös siitä, ettei tiimi ollut ainoastaan itseään varten vaan äänitorvena rohkaisemaan sekä vertaisiamme että ammattilaisia ottamaan nuoret kokemuksineen vakavasti.

Sanalla selviytyminen on ollut minulle henkilökohtaisesti aina positiivinen ja rohkaiseva merkitys. Se on puhunut toivosta, eteenpäin menemisestä ja siitä, että elämässä tapahtuneet asiat eivät ole pystyneet lannistamaan minua. Selviytyminen on konkretisoitunut minulle kykynä unelmoida ja toteuttaa omia unelmiani. Tahtona antaa anteeksi ihmisille, jotka ovat rikkoneet minua vastaan. Rohkeutena rakastaa ja tulla rakastetuksi uudelleen. Nöyryytenä myöntää, että menneisyyteni on jättänyt myös minuun jälkensä, mutta näistä jäljistä huolimatta olen arvokas ja tärkeä ihminen.

Vuosien aikana nuoret ja nuoret aikuiset, joita olen saanut Nuorten foorumeissa ja Selviytyjät-tiimissä kohdata, ovat kuitenkin haastaneet näkemystäni sekä tiimimme nimestä että selviytyminen-sanasta. Selviytyminen ei olekaan kaikille voimauttava sana. Päinvastoin, se voikin olla taakka, ikään kuin rima, jolle ei koe koskaan yltävänsä tai haluavansa. Nämä keskustelut ovat saaneet minut pohtimaan sitä, millaisia sanoja käyttäen kerromme tarinoita lastensuojelusta. Miten määrittelemme selviytymisen – tai miten se yhteiskunnassamme määritellään? Asetammeko riman jollekin korkeudelle vai annammeko nuoren itse määritellä tavoitteensa?

Tätä tekstiä valmistellessani kysyin meidän tiimiläisiltä, mitä selviytyminen tai Selviytyjät-nimi heille kertoo. Palasin myös keskusteluihin, joita kävimme viime marraskuussa ylisukupolvisuutta käsitelleessä foorumissamme. Alla muutama nosto näistä keskusteluista:

”Selviytyminen ei ole jotain mikä on suoritettu ja sit ollaan selviydytty. Vaan se on jatkuvaa. Selviydytään jatkuvasti. Välillä on helpompaa, välillä hankalampaa ja joku tietty tapahtuma voi vetää itse kunkin takaisin lapsuuden tapahtumiin ja tunnelmiin. ”

”Se auttaa voimaa ja toivoa. Olen myös sitä mieltä, ettei mun elämä nyt oikeesti oo niin poikkeava, et mun erityisemmin pitää selviytyä, kaikkien pitää selviytyä omista vanhemmista, lapsuudesta ja nuoruudesta, kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.”

”Selviytyminen on avun pyytämistä, selviytyminen on oman heikkouden tunnustamista, selviytyminen on paskana olemista ja selviytyminen on onnellisuutta, selviytyminen on hyvien asioiden tunnistamista omassa elämässä, selviytyminen on rakkautta ja selviytyminen on elämää.”

Selviytyminen ei ole jokin suoritus, mikä tehdään. Se ei myöskään ole asia, jossa voi joko onnistua tai epäonnistua. Selviytyminen on elämän elämistä, siitä kaiken irti ottamista ja omaksi itseksi kasvamista – lähtökohdista huolimatta. Eikä unohdeta sitä, että välillä niin sinun, minun kuin kohtaamamme lapsen tai nuoren #onihanokollapaskana. Ainoastaan aitouden ja aitojen kohtaamisten kautta voimme tulla niiksi, joita todella olemme. Ja siitä selviytymisessä on pohjimmiltaan kyse.