Jyväskylässä on työstetty vuoden ajan vertaisarviointia sijaishuollon laitospalveluihin. Tarkoituksena on kartoittaa nuorten kokemuksia arjen ja palveluiden toimivuudesta sekä laadusta sijaishuollosta. Asiakasnuoria ovat kohtaamassa aikuistuneet vertaiset, joilla on itsellään kokemuksia sijaishuollossa kasvamisesta. Kehittämistyö konkretisoitui tällä viikolla, kun vuorossa oli ensimmäinen pilotti.
Työtä on tehty rauhassa ja hyvin valmistellen. Usko yhdessä luotuun menetelmään on vahva ja se vahvistui entisestään pilotin jälkeen.
Pilottiin valikoituneen lastensuojeluyksikön nuoret ja ohjaajat olivat valmiiksi odottamassa meitä, kun saavuimme paikalle. Jännitystä oli ilmassa. Meitä jännitti se, että miten kaikki tulee menemään ja saammeko nuoret mukaan toimintaan. Nuoret ja ohjaajat ottivat meidät hyvin vastaan, kuuntelivat kiinnostuneesti ja olivat läsnä. Jännitys karisi viimeistään siinä kohtaa, kun nuoret yksi toisensa jälkeen halusivat olla mukana vertaisarvioinnissa. Jes!
Haastattelimme osan mukaan halunneista nuorista heti alkuinfon jälkeen ja loput seuraavana päivänä. Kaksi vertaisarvioitsijaa ja yksi nuori haastateltavana. Nuorten valmius ja kyky tarkastella omaa itseään, omia haasteitaan ja onnistumisiaan sekä omaa suhdettaan asuinpaikkaansa ja siellä työskenteleviin ihmisiin oli todella upeaa. Löytyi paljon asioita, jotka ovat jo hyvin ja joitakin asioita, joita voitaisiin vielä vahvistaa entisestään.
Nuoren kommentteja vertaisarvioinnin päätteeksi: ”Te ymmärrätte mistä mä puhun, on paljon helpompi puhua näistä asioista semmoselle, joka tietää” ja ”Tässä voi olla ihan chillisti ilman mitään paineita”.
Vertaisarvijoitsijat kokivat, että nuorten kanssa yhteys löytyi helposti. Jokaisella on oma tarinansa, mutta yhteinen ja jaettu kokemus siitä, että asuu muualla kuin syntymävanhempiensa luona, on vahva. Tämä yhteinen kokemus auttaa yhteyteen, joka mahdollistaa luottamuksen, avoimuuden, rehellisyyden ja tietysti toivon siitä, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin.
Tunnelmia arvioinnin jälkeen: ”Tuntui hienolta ja mahtavalta, kun nuoret luottivat meihin heti” ja ”Ei hitto miten hyvä fiilis! Ne nuoret oli ihan mahtavia ja ne halus puhua meidän kanssa. Me voidaan oikeasti auttaa nuoria tällä!”.
Haastatteluiden tulokset käydään läpi yhdessä yksikön nuorten, ohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. Niiden pohjalta toimintaa voidaan kehittää entistä enemmän nuorten hyvinvointia tukevaksi ja myös sosiaalityöntekijät pääsevät osallisiksi kuulemaan nuorten ajatuksia omasta arjesta.
Me jatkamme kehittämistyötä omien havaintojemme ja nuorten antamien kehittämisideoiden parissa. Keväällä jatketaan pilotointia.
Tää on hei siisti juttu!
PS. Osoitteessa www.facebook.com/voimavaikuttaa pääsee seurailemaan tämän asian kehittymistä, mutta myös kaikkea muuta kokemusasiantuntijatoimintaan liittyvää puuhaa. Käy tykkäilee!
PPS. Täällä juttua vertaisarvioinnista kanssa: https://pesapuu.fi/uutiset/2017/11/10/vertaisarviointi